Jos nyökkäisit, veikkosen, mulle
Ja tietäisit tehtävän työs,
Salutem sitt' sanoisin sulle
Et prosperitatem-kin myös.
Jo käteni noussunna olis
Ja suuhuni klasia tois,
Ja kurkkuni nielis ja jois
Ja soivaksi tulis.
Noh, tartu nyt klasiis ja käytä
Niin sulasti suutas kuin voit,
Ja kaikille yllyksi näytä
Se juoma, kun juodakses toit;
Ja kirkkaise sitten: Salutem
et prosperitatem! ett' soi,
Ja niin kukin juo, minkä voi,
"Sun muistoas!" huuten.
Salutem! – Se kaikille olkoon,
et prosperitatem! mutt' tuo
Sen osaksi parhaiten tulkoon,
Ken klasinsa tyhjäksi juo.
Noh, suuhun tuo viimmenen tilkka!
Jos hiukkakin jäljelle jää,
Niin semmoinen varpusen pää
On nauru ja pilkka.
J. f. Granlund
[Ensikerran painettu v. 1861.]
(1) Näitä latinalaisia sanoja, jotka merkitseevät (toivotan) terveyttä ja onnellisuutta, ovat muutaman laulun-tekiän ystävistä ottaneet tavaksensa matkasta aina toisen muistoa juodessansa, ja sen tähden on siittä tämä laulu tullut.
PUNSI-PULLON KUOLEMASTA.
(Jos sinulle, ystävä hyvä, osaisi tapaturmassa se suuri ja sydäntä katkerasti surettava vahinko tapahtua, että punsi-pullos täytenä särkyisi, niin laula tuskissas, jos tahdot tätä laulua sillä nuotilla kun Ring'i kuninkaan kuolemaa Fritjofin jutussa: "Gullmanig fåle, Skinfaxe drager".)
Mull' oli pullo,
Kaunis kuin kulta,
Kirkas kun tähti ja täysi kun kuu.
Surma sen sullo'
Murskaksi multa,
Nyt vesi on silmissä, irvissä suu.
Woi! sydän parka,
Kuinka se tytkii,
Kuinka se paisuu ja rinnassa lyö;
Kuinka se arka
Nääntyen nytkii,
Kun hänen aarteensa kuolema syö.