Räätäli ompeli talonpojan pöyvällä ja samalle pöyvälle lenteli paljon kärpäsiä. Kerran niitä hyvin paljolta pöyvällä ollen, tempasi käteensä verkapalaisen ja läiskäs sillä suuren parven kärpäsiä kuoliaksi, sanoen: "sepas on mies! ketä vaan osottaa, sen jo tappaa paikalle." Tästäs sai puheeksi, hänen olevan niin väkevän, että ketä vaan osotti, se jo kaatui. Wiimein tuli tieto Kuninkaalleki tästä räätälistä, joka muka oli niin väkevä, että ketä vaan osotti, se kuoli samassa. Kuningas käsketti hänen samassa luoksensa, kuultua hänen niin voimalliseksi, että yksinään voisi tappaa kaikki Kuninkaan viholliset: Räätäli ei olis mitenkään tullut, vaan rukoili päästä siitä, sanoin ihellään ei olevan voimaa eikä ymmärrystä enemmän kuin jokaisella muullaki; mutta sitä kuuntelemata vietiin hän väkisin Kuninkaan eteen. Tultua sotaan, annettiin hänelle hyvin tulinen ja hurja hevonen, sillä ajaakseen vihollisten päälle; vaan sellaista hevoista hän ei osannut ratsastaa eikä hallita.

Noustuansa hevosen selkään, läksi tämä nelistämään minkä vaan jaksoi, ja mies ei kerinnyt muuta kuin hätäpäissään pysytellä puttoomasta. Hevosen juostessa virstanpatsaan vieritse, tarttui mies sylinsä virstan patsaaseen, siihen piättyäkseen: vaan patsas oli tyveltä maanpintaa myöten lahonnut, josta taittui ja jäi miehen syliin. Siitä vei hevonen häntä eilleen, virstanpatsas sylissä, vihollisten luokse asti. Nähtyä hänen virstanpatsas sylissä tulevaksi, luulivat sen hänen aseeksensa, jolla aikoi heiät tappaa, ja säikäyksestä lankesivat polvillensa, häneltä armoa rukoilemaan, ja antoivat tappelemata valtaansa. Otettua kaikki vangiksi, vei heiät Kuninkaalle ja Kuningas ihastui siitä suuresti, ja tietti hänen suureksi herraksi.

2:n

Totuus ja Walhe.

Totuus ja Walhe olivat muinon veljekset. Läksivät kerran kahen kesken vaeltamaan. Rupiiman yhessä kulettua tunsivat vatsansa tyhjäksi ja tahtoivat ruokailla. Sanoi Walhe: "syökäämme, veikko, ensin sinun eväs-kontistasi, ja sen tyhjennettyä otamme minun". Kuin Totuuen eväskontti niin sai tyhjäksi, eipä Walhe antanutkaan Totuuelle mitään syyäksensä. Päivän kärsei Totuus nälkää, vaan toisena nälältä ei jaksanut enää astua eikä nälkää kärsiä, jonka tähen antoi Walheelle luvan tehä ihellensä mitä tahtoi, kunhan antaisi ruokaa. Sanoi Walhe: "Antanet puhkasta toisen silmäsi, niin saat ruokaa". Totuus ajatteli: "Tappaahan minun nälkäki, joka vaivaa minua enemmän kuin silmäni puhkaseminen"; antoi luvan Walheelle puhkastaa silmänsä, saadaksensa häneltä syömistä. Walhe puhkasi Totuuen silmän, ja syötti häntä eväskontistaan; läksivät sitte sovinnossa eelleen. Walhe söi, eikä antanutkaan Totuuelle. Totuus kysyi, syytä hän vastasi: "Muuten en anna syyäksesi jos et anna puhkasta, toistaki silmääsi". Mitäpä Totuus parannut tehä? Nälkä kiihkeni ja viimein täytyi hänen puhkasuttaa toinenki silmänsä.

Kaotettua molemmat silmät päästänsä ei nähnyt mennä mihinkään, ja Walheen täytyi ruveta hänelle taluttajaksi. Koko päivän talutti Walhe Totuutta, ja illaksi tulivat kirkon seinän viereen. Walhe sanoi Totuuelle: "Nyt olemme linnan ääressä, ja tähän linnaan voit seisattua ja erota minusta; ethän sinä enää näe kulkea mihinkään, vaan siellä saat kerjätä mitä tarvitset." Niin sanoen talutti Totuuen kirkon viereen, jätti sen sinne ja meni matkaansa. Tässä oli kirkko rakettu muutaman kuolleen hauvalle. Kirkon katolla sattui ikään kolme korppia keskenään riitauttumaan. Yksi sanoi: "Tiiänpä minkä tiiän". Toinen sanoi: "Tiiänpä minkä sie tiiät vaan eipä tiiä minkä mie tiiän". Kolmas sanoi: "Waan ettäpä tiiä kumpanekaan mitä mie tiiän". Toiset alkoivat sanoa tälle, minkä asian sie tiiät, haastelisit sen meilleki? Tämäpä ei tahtonut virkkaa mitään, vaan toiset kiusasivat häntä, luvaten hänelleki oman tietonsa. Alkoi hän siis haastella minkä tiesi: "Tämän kirkon portaan eessä, kolmen vaaksan syvyyessä maan alla on sellaista multaa joka tuopi ihmiselle näkönsä takasin, vaikka ei olis silmäkuoppiakaan enää jälillä, kuin sillä vaan hieroo silmiänsä." Sitte virkkoi toinen korppi tietonsa: "Kuninkaan suuressa pääkaupungissa on sellainen kulmaus ettei saaha vesipisaraa mistään, ja keskellä kaupunkia turulla on oivallinen lähe, josta koko kaupunki voi saaha vettä kylläkseen". Kolmas korppi alkoi nyt puheensa sanoen: "samassa kaupungissa on kuninkaan tytär ollut sairaana seitsemän vuotta; kirkon alttarin ääressä, jossa kuningas ite käypi ripillä, otettaisiin kolmesti multaa ja kiviä, ja annettaisi kuninkaan tyttärelle, niin samassa paranisi".

Tämän puheltua lensivät korpit matkaansa. Totuus kuultua korppien puheen alkoi sokiana hamuillaa kirkonporrasta. Löysi sen, ja alkoi käsinsä kaivaa maata ja pääsi kolmen vaaksan syvyyteen. Otti multaa siitä ja hieroi sillä silmiänsä; jo tunsi silmäteränsä rupeevan kasvamaan päähänsä. Otti toisesti samaa multaa, ja hieroi taas, kunnes alkoi kuin vaatteen läpi jo hämärtää. Kolmannesti hierottuansa, sai näkönsä entiselleen. Päivä oli valkenemassa ja hän läksi kulkemaan kaupunkiin, jossa korpit sanoivat sen suuren kuivuuen olevan. Sinne tultuaan oli hänellä kauhia nälkä, ja rukoili leipää kaupunkilaisilta. Ystävällisesti syöttivät häntä kaupunkilaiset hyvästi. Pyysi vettä syötyänsä, vaan kaupunkilaiset vastasivat: Juomista emmä voi sinulle antaa, sillä vesi on tässä kaupungissa kalliimpi leipää; koska vähäinenki on tuotava monen peninkulman takaa, niin maksaa se monta ruplaa tuoppi, eikä saa kuitenkaan tarpeeksi. Tämän kuultua sanoi Totuus: Tulkaat avukseni, niin hankin teille vettä kylläksi koko kaupungille. Tämä ilahutti kaupunkilaisia, ja antoivat parin kolme kymmentä miestä avuksensa. Totuus saattoi korppien puhelemmalle turulle, vieritytti kiven paikoiltansa, ja sen alta välähti suuri summaton kirkas lähe josta kaupunki sai vettä kylläksensä. Siitä meni kuninkaan luo, ja löysi hänen murheellisina; kysyi häneltä: Suuri kuningas, mikä teillä murheena? Kuningas vastasi murheellisesti, tyttärensä jo seitsemän vuotta poonneen, mistään olemata apua. Totuus sanoi: Jalo Kuningas, minä parannan tyttärenne, kuin annatte minulle avuksi parin kolme miestä. Kuningas ihastui suuresti sen kuultuansa, antoi Totuuelle miehiä keralla minkä tarvitsi. Totuus pyysi päästäksensä kirkkoon kussa Kuningas kävi ripillä. Siellä otti kuin korpit olivat sanoneet, kolmesti kiviä ja multaa, antoi ne kuninkaan tyttärelle, ja kuninkaan tytär parani. Tästä työstä lahjotti kuningas Totuuelle puolen valtakuntaansa, ja Totuus tuli sangen rikkaaksi mieheksi.

Kuultua veljensä niin hyvin käyneeksi, tuli Walhe kysymään Totuuelta miten pääsi niin rikkaaksi ja sai silmänsä vaikka oli sokiana ollut? Se aina rehellinen Totuus, ei voinut valhella veljellensä, vaikka tämä oli vihamiehensä, ja hänen sokiaksi tehnyt; mutta puheli hänelle kaikki, miten sai näkönsä, ja miten oli päässyt niin rikkaaksi. Walhe sanoi: "Armas veliseni, puhkasepas minulta silmäni, ja saata minua sen kirkon luokse, saahakseni sellaisen rikkauen." Totuus teki mitä Walhe tahtoi, puhkasi sen silmät ja saattoi hänet kirkon luokse. Tulivatpa yöllä samat korpit kirkon katolle, ja ensimmäinen sanoi: "ettäpä tiiä mitä tiiän". Mutta toiset korpit tukkesivat suunsa sanoen; "kuunnellee nytki joku, niin kuin muutamasti kuunteli eräs ja varasti koko viisautemme". Läksivät etsimään, löysitvät Walheen kuuntelemassa, ottivat kiini, ja pieksivät hänen että vähissä hengin pääsi heiän kynsistänsä. Mutta valhe jäi iäksensä sokiaksi, ja pieksettiin rammaksi ja raajarikoksi, ja sellaisena täytyy hänen elää vielä nytkin ihmisien joukossa.

3:s

Koi ja Hämärätär.