Helsingissä jouluk. 1 p:nä 1920.
Tekijä.
Johdanto.
Kaiken keskus, mik' on se?
J.H. Erkko.
Kun Kopernikus 1543 julkaisi teoksensa, jossa hän rohkeni esittää ajatuksen, ettei maa ole maailman keskus, vaan että se muiden pallonkaltaisten kiertotähtien tavalla kulkee renkaanmuotoista rataa auringon ympäri, kohtasi häntä ankara paheksumisen myrsky. Ei ainoastaan katolinen kirkko tuominnut tätä "mahdotonta, väärää ja harhaanviepää" oppia, vaan Lutherkin piti sen keksijää "narrina, joka tahtoi kääntää ylösalaisin koko astronomisen tieteen". Ajan ankarat arvostelut johtuivat pääasiallisesti siitä, että tämä kumouksellinen keksintö soti raamatun kirjoissa vallitsevaa käsitystä vastaan, mutta se oli samalla ristiriidassa kaiken sen kanssa, mikä ammoisista ajoista asti on ollut ihmisen maailmankatsomukselle ominaista.
Kaikista ennakkoluuloista ja niihin liittyvistä tunteista huolimatta pääsi Kopernikuksen keksintö pian oikeuksiinsa. Tiedon maailmassa tapahtui suuri, säälimätön vallankumous, joka oli aukova uudet urat tuleville tutkijoille. Tuo vanhan ajan katsantokanta osoittautui perustuvan vain pettävään harhanäkyyn ja oli sellaisena täydellisesti hyljättävä. Näin sai sortua ikiajoiksi se maailmankaikkeuden komea rakennelma, jota oli luotu vuosituhansien kuluessa ja jonka kehittämiseen muinaisajan sivistyskansat olivat uhranneet kaikki älylliset lahjansa. Voimme verrata tätä taivaan korkeuksiin ylettyvää, taitehikkaasti kehitettyä haaverakennusta itämaisen tarun Babelin torniin, joka nyt yhdellä iskulla oli syösty raunioiksi. Mutta harhapäätelmiinkin perustuen on tähän menneen ajan maailmankuvaan sisältynyt ihmiskunnan ihmeellisimpiä uskomuksia ja unelmia, joiden ei soisi koskaan tykkänään joutuvan unhoon.
Vaikkakin suotuisissa olosuhteissa pisimmälle päässeet kulttuurikansat ovat tuon Europassa vielä keskiajalla vallinneen maailmankuvan varsinaiset kehittäjät, kätkeytyvät sen alkuaiheet kuitenkin epäilemättä jo verrattain varhaiskantaiseen ajatteluun. Itse muinaisajan sivistyskansojenkin uskomuksissa huomaa erinäisiä kerrostumia ja rinnakkaiskäsityksiä, jotka ilmeisesti ovat eri aikakausilta polveutuvia muistomerkkejä. Ryhtyessämme seuraavassa esittämään eräitä tämän maailmankuvan merkillisimpiä piirteitä on meidän senvuoksi kohdistettava katseemme myöskin alemmalla sivistystasolla elävien kansojen vastaaviin kuvitelmiin.
Yksinkertaisin ja samalla varhaisin on se kuva kaikkeudesta, jota rajoittaa ainoastaan alhaalla maa ja ylhäällä korkea, salaperäinen taivas. Luonnonihminen ei syvenny pohtimaan niiden syntyä. Samoinkuin taivas on maakin aina ollut olemassa, tosin ne tuon varhaiskantaisen käsityksen mukaan näyttävät aikaisemmin olleen lähempänä toisiaan ja vähitellen pienestä alusta, kuten kaikki luonnossa, kasvaneen yhä suuremmiksi, jommoisia ajatuksia on muistiinpantu kaukanakin toisistaan elävien kansojen keskuudessa, mutta kaikki varsinaiset luomistarut ovat vasta myöhemmän kehityksen tuotteita. Aivan itsestään eri tahoilla on syntynyt myös maan ulkopiirin kuvittelu joko ympyränmuotoiseksi, mikä on yleisintä ja jommoisena maahan laskeutuva taivaanranta häämöittää katsojan silmään, tai neli-, myöhemmin kahdeksankinnurkkaiseksi ilmansuuntien mukaan. Varhain on merenrantalaisilla vielä saattanut herätä käsitys suuresta maata ympäröivästä merestä, joka kiinteästi on liittynyt m.m. eräiden intiaaniheimojen, mutta ennenkaikkea itämaiseen maailmankuvaan. Tällöin aletaan ihmisten asuma, litteäksi kuviteltu maa sijoittaa tuon suuren alkumeren helmaan. Sitä seuranneisiin kysymyksiin, mitenkä maa siihen on ilmaantunut ja mikä estää sitä syvyyteen vajoamasta, ovat eri kansojen tarut kukin omalla tavallaan pyrkineet vastaamaan. Pohdinnan alaisena on aikojen kuluessa lisäksi ollut maanalainen maailma, vainajien tyyssija, mutta eniten tuossa menneen ajan maailmankuvassa kiinnittää mieltämme itse kaikkeuden keskus, johon on liittynyt niin monien kauniiden mielikuvien värittämiä käsityksiä.
Mikä on kohdistanut ihmisten huomion kuvittelemaan tällaista kaiken olevaisen keskusta?