Laajan vertailuainehiston perustalla rohkenemme väittää, että sen on aiheuttanut lähinnä tähtitaivaan säännöllinen, vuorokautinen liike pohjantähden kohdalla olevan taivaannavan ympäri. Tämän herkeämättä kiertävän liikkeen syytä, jonka me tiedämme aiheutuvan siitä, että maapallo päinvastaiseen suuntaan kiertyy akselinsa ympäri, ei ihminen alkuaan ole tuntenut, mutta jo varhain hän on keksinyt taivaalla tuon ihmeellisen keskuspisteen. Kuten amerikkalainen tutkijatar Zelia Nuttall huomauttaa, on tämän havainnon merkitys ollut aavistamattoman suuri ihmiskunnan sivistyshistoriassa. Vähitellen vuosituhansien kuluessa se on kannustanut ihmistä, joka alkuaan on nähnyt ympärillään vain satunnaisesti vaikuttavia voimia ja tuntenut olevansa kaikenlaisten oikullisten henkien hallittavana, etsimään luonnosta suurta, yhtenäistä, lainalaista maailmanjärjestystä. Erikoisesti on otava, joka säännöllisesti kiertää pohjantähteä ja joka ei milloinkaan häviä näköpiiristä taivaanrannan taakse, puhunut ihmisille ihmeellistä kieltään. Ei ainoastaan esi-isämme, vaan kaikkikin pohjoisen pallonpuoliskon kansat ovat olleet "otavaista oppimassa". Paitsi yön kiitävien hetkien mittaajana on tätä tähtikuviota pidetty vuodenaikojenkin määrääjänä. "Kun otavan pyrstö viittaa itään päin", sanoivat muinaiset kiinalaiset, "on kevät koko maailmassa, kun se viittaa etelään päin, on kesä, ja länteen, syksy, mutta kun se kääntää pyrstönsä pohjosta kohti, on talvi koko maailmassa." Siitä asennosta, jossa otava eri vuodenaikoina on pohjantähteen, johtaa yllämainittu tutkijatar meilläkin tunnetun hakaristin alkuperän, mikä elämän vertauskuva ja "vuoden merkki" on ollut hyvin yleinen sekä intiaanien että useiden muidenkin pohjoisen pallonpuoliskon, kansojen taiteessa.
Mutta juuri se seikka, että otava ja muut kiintotähdet lakkaamatta kiertävät pohjantähteä, on ollut omiansa kohottamaan tämän taivaalla muita ylempänä olevan tähden arvoa. Siitä kehittyy helposti taivaan korkein olento tai sijoitetaan taivaan ylijumala pohjantähden äärille. Useiden intiaaniheimojen käsityksen mukaan on tuo taivaan "liikkumaton tähti" muiden tähtien päällikkö. Meksikon aztekit pitivät sitä korkeampana ja mahtavampana olentona kuin itse aurinkoa. Muidenkin maanosien jumalamaailmassa näyttää tällä tähdellä olleen aivan erikoinen asema. Niinkin alhaisella sivistystasolla elävän kansan, kuin tshuktshien pääjumala on pohjantähden jumala puhumattakaan kulttuurikansoista, kuten kiinalaisista, jotka ammoisista ajoista asti ovat palvoneet pohjantähteä "taivaan suurena hallitsijana", tai muinaisbabylonilaisista, jotka sijoittivat ylijumalansa Anun istuimen kaikkeuden korkeimmalle huipulle eli taivaannavalle. Ja mistä muualta olisivatkaan ihmiset voineet löytää sille jumaluudelle, joka itse on ikuinen ja muuttumaton, sen vankempaa ja ikuisempaa asuntoa tai istuinta, josta hänen silmäyksensä saattaa tunkeutua yli kaiken olevaisen ja josta hän kaikkinäkevänä parhaiten voi ohjata ja johtaa monenlaisten muutosten ja vaihtelujen alaista maailmaa? Mutta ne mielikuvat, jotka liittyvät tällaiseen luonnon korkeimman ja kaikkeuden keskeisimmän olennon käsitteeseen, yhtenäisen maailmanjärjestyksen luojaan ja ylläpitäjään, ovat ilmeisesti kehittyneet käsikädessä niiden huomioiden syventyessä, joita ihmiset ovat tehneet juuri pohjantähdestä. Niinkuin tämä tähti jo varhain on ollut vaeltajan varmimpana oppaana, on myös siihen liittyvä jumaluus enemmän kuin mikään voinut herättää ihmisrinnassa turvallisuuden ja luottamuksen tunteita.
Mutta monella muullakin tavalla on tämä taivaan keskuspiste askaroittanut ihmisen ajatusta, mikä ilmenee niistä mielenkiintoisista kuvitelmista, joita eri aikoina on luotu vastaamaan kysymykseen, millainen tuo keskus, jonka ympäri taivaankaikkeus kiertää ja josta tähdet näyttävät olevan riippuvaisia, itse asiassa on. Yhtä uteliaita ovat ihmiset ajatuskykynsä kasvaessa olleet tietämään, mikä vaikutus taivaan säännöllisellä liikkeellä on luontoon ja elämään, ja eritoten, mikä tehtävä on noilla omituisilla aurinkokuntaamme kuuluvilla kiertotähdillä, jotka näyttävät kulkevan maan yli ikäänkuin eri kehissä omia ratojaan. Mutta ennenkaikkea, missä suhteessa itse taivaankeskus on ihmisten asumaan maahan.
Viimeksimainittu kysymys on herättänyt ajatuksen jonkinlaisesta taivaannavan vastineesta maankin päällä siinä maakehän keskuspaikassa, joka on kohtisuorassa taivaannapaan ja jota huomattavan asemansa vuoksi on kuviteltu aivan erikoisluontoiseksi. Siten on maankin "napa" samoinkuin taivaan keskus joutunut näyttelemään varsin merkille pantavaa osaa kaikkien muinaisten sivistyskansaan, myös Meksikonlahden rantalaisten uskomuksissa siirtyen vähitellen alemmallakin tasolla elävien kansojen tarustoon. Jotkut ovat tästä maan "navasta" muodostaneet kuviakin, kuten muinaiset kreikkalaiset, joiden taiteessa siitä on säilynyt useita muistomerkkejä. Mutta erikoisesti ovat tähän liittyvät kuvittelut kiinnittäneet muinaisten aasialaisten sivistyskansain mieltä, joiden käsityksiä kerraten turkinsukuisten heimojen vanhat tarut yhä vieläkin tietävät puhua "hiljaisesta paikasta, maan navasta", "kahdeksanreunaisen maan keltaisesta navasta" tai "loistavasta, hopeisen keskinäisen paikan (maan) navasta", jota toisinaan nimitetään myös "korkeapoviseksi" sekä "parhaimmaksi, rikkaimmaksi ja ylellisimmäksi paikaksi". Lisäksi on taivaan ja maan "napojen" kuviteltu olevan niin läheisessä suhteessa keskenään, että jonkinlaisen yhdyssiteen on ajateltu liittävän ne toisiinsa. Selvästi kuvastuu näiden napojen välinen suhde m.m. seuraavasta altailaisen tietäjän laulussa esitetystä toivomuksesta: "Olkoon taivaannapa maassa ja maannapa taivaassa!"
Kuten eräät jo mainitut esimerkit osoittavat on tuota maakehän keskeisintä paikkaa kuviteltu varsin loistavaksi ja yltäkylläiseksi. Jakuttien kansanrunoudessa mainitaan nimenomaan, että tämä tarunomainen seutu sijaitsee mettä ja mahlaa tihkuvassa paikassa. Samalle sadun ihannoimalle maannavalle sijoittivat itämaiset tarut elämän alkulähteen, paratiisin, jonka keskellä kohosi korkea, ikivihreä elämänpuu.
Tähän ihmeelliseen puuhun, ihmissuvun suuremmoisimpaan satuluomaan, sen esihistoriaan sekä eräisiin siihen läheisesti liittyviin uskomuksiin, joilla useimmilla on vastineensa raamatussakin, pyrimme seuraavissa tutkielmissa tutustumaan.
MAAILMAN PATSAS.
Kun taivas ja maa alkoivat kasvaa, kasvoin minä niiden kera.
Jakuttilainen taru.
Puhtaasti aineellisen katsantokannan vallitessa ovat luonnonkansat jo varhain joutuneet kuvittelemaan, että tuon pohjantähden kohdalla sijaitsevan maailmankeskuksen muodostaa jonkinlainen havainnollisesti esitettävissä oleva esine, jota tähtitaivas kiertää ja jonka samalla uskotaan tukevan tai kannattavan taivaankantta. Muistomerkkejä siitä on säilynyt melkein kaikilla pohjoisen pallonpuoliskon kansoilla.