Yhdeksännen taivaankerroksen haltiana Radloff mainitsee Kysagan-tengeren. Mongolien vastaava Kisagan-tengri oli sodanjumala, jonka uskottiin suojelevan sotajoukkoa, ohjaavan sitä vaarallisissa ja vaikeakulkuisissa paikoissa sekä tuottavan sille voiton kukistamalla viholliset. Viidennessä kerroksessa asuu Kudai Jajutsi (J = säätäjä, luoja). Jos nämäkin, kuten näyttää alkuaan ovat tähtijumalia, on edellisen vastine babylonilaisten Nergal (Mars). Taivaan ylempien kerrosten haltioista mainitaan ainoastaan Kaira-kan ('armollinen kaani') ja Bai-Ulgön ('suuri-rikas'), joista edellinen sijoitetaan 17:nteen ja jälkimäinen 16:nteen kerrokseen; tavallisen käsityksen mukaan nämä kuitenkin ovat vain saman Ylijumalan eri nimiä. Erikoisemman huomion saa osakseen edellisissä luetteloissa esiintynyt "musta" taivaasta manalaan laskeutunut Kara eli Kara-kan, joka epäilemättä on tähtijumala; mustan värinsä ja muunkin puolesta se vastaa Saturnusta, jota muinaisbabylonilaiset sanoivat "mustaksi tähdeksi".
Tuon alkuperäisemmän jumalaseitsikon sijalla esiintyy toisin paikoin myös yhdeksän Jumalan "poikaa" tai "palvelijaa". Niinpä mongolien taruissa kohtaamme usein "yhdeksän tengeriä, suojelijaa ja veljestä", jota mainintaa niistä käytetään. Burjatit tietävät luetella Ylijumalan "yhdeksän pojan" nimet. Nämä ovat kuitenkin peräti teennäisiä, sitäpaitsi mainitaan eri alueilla aivan eri nimiä. Epäilemättä näihinkin "yhdeksään poikaan" tai "veljeen" ovat alkuaan sisältyneet nuo planettijumalat, jotka ovat antaneet viikonpäiville nimensä, vaikka niiden lisäksi vielä on tullut uusia samalla kun taivaan seitsemästä kerroksesta on kasvanut yhdeksän. Banzarov sanookin mongolien jumaloineen "yhdeksää suurta tähteä, jotka vastasivat yhdeksää tengeriä". Yhdeksänjumalainen sarja ei kuitenkaan ole ollut yhtä yleinen Aasiassa kuin tuo seitsenlukuinen, joka on itä-Aasiassakin tunnettu. Jo vanhoina aikoina ovat näet kiinalaisetkin palvoneet taivaan "seitsemää valtiasta" eli "johtajaa", joilla heidän sanotaan tarkoittaneen aurinkoa, kuuta ja viittä planettia. Siellä, missä 7 ja 9-luku ovat alkaneet kilpailla keskenään, huomaa edellisen syrjäytyvän ja osaksi syrjäytyneenkin jälkimäisen tieltä.
Nämä jumalten pyhät luvut ovat jättäneet muistomerkkejä myös uhripalvontaan. Volgalla asuvien tshuvassien uhrikuvauksissa mainitaan usein 9 uhripappia, 9 uhrieläintä, 9 kattilaa y.m. Luonnollisesti on näiden uhrien vastaanottajiakin alkuaan ollut yhtä monta; sen vuoksi rahvas vieläkin pyrkii järjestämään jumalainluettelonsa 9-olentoa käsittäviin sarjoihin. Samaan kuvitteluun perustuu itä-Venäjällä asuvien suomensukuisten kansain, etenkin pakanallisten tsheremissien tapa, jotka Taivaanjumalalle uhratessaan toisin paikoin asettavat uhrialttarilleen yhdeksän uhrileipää ja yhtä monta mesijuomakuppia. Jakuttienkin uhritelineellä näemme joskus yhdeksän pientä maljakkoa.
Mutta palatkaamme jälleen tuohon vanhempaan, seitsenjumalaiseen sarjaan; jonka edustajia ostjakit nimittävät "taivaan tulkeiksi" tai "vartioiksi". Käsitys, että planettijumalat ovat jonkinlaisia tulkkeja näyttää olevan ikivanha. Siitä puhuu jo Diodorus selostaessaan kaldealaisten tähdistä ennustamista seuraavin sanoin: "Tärkeintä on heille noiden viiden tähden liikkeen tutkiminen, joita sanotaan planeteiksi. He nimittävät niitä 'tulkeiksi' (hermeneis); sille, jota me sanomme Saturnukseksi antavat he muita erinomaisempana nimen 'auringon tähti', koska he sitä saavat kiittää useimmista ja merkityksellisimmistä ennustuksista. 'Tulkeiksi' he nimittävät planetteja senvuoksi, että ainoastaan nämä, sillä aikaa kun muut tähdet eivät poikkea säännöllisiltä radoiltaan, kulkevat omia teitään ja sillä tavoin tulkitsevat tulevaisuutta sekä ilmaisevat ihmisille jumalien armon". Varmaankin aurinko, kuu ja viisi planettia taivaanjumalan käskyläisinä piilee jo Borsippan temppelitornin muinaisbabylonilaisessa nimessä Euriminanki ('Taivaan ja maan seitsemän käskynkuljettajan temppeli').
Mitä noiden taivaallisten "tulkkien" uskottiin ihmisille ilmaisevan, selviää Diodoruksen sanoista, että ne "tulkitsevat tulevaisuutta". Kaldealaisten käsityksen mukaan tähtitaivas on jonkinlainen kohtalonkirja, joka kuvastaa kaiken maallisen elämän menon ja josta viisas voi lukea tulevatkin tapahtumat. Jo muinaisbabylonilaiset tunsivat "kohtalontaulut" ja "elämän-kirja" on meille itse raamatustakin tunnettu. Näihin ikivanhoihin esikuviin perustuu ostjakkien yllämainittu usko, että Taivaanjumalan apulaiset kirjoittavat tämän sanelun mukaan "kohtalonkirjaan", joka kerta kun lapsi syntyy maailmaan, sekä hänen elinikänsä että kaikki hänen elämänsä vaiheet. Että nämä apulaiset ovat juuri nuo seitsemän jumalaa, ilmenee Siperian läntisten tatariheimojen vanhoista taruista, joissa kerrotaan, mitenkä seitsemän Kudai nimistä jumalaa asuvat taivaalla teltassa, jonka edustalla on kultainen hevospaalu. Täällä jumalat istuvat asunnossaan esiripun takana ja heillä on edessään suuri elämän kirja, johon he merkitsevät kaikki sekä syntyvät että kuolevat ja samalla säätävät ihmisten kohtalot.
Juuri tähän fatalistiseen uskoon perustuu tähdistä ennustaminen, mikä aikojen kuluessa levisi Europankin puolelle ja varsinkin keskiajalla näytteli hyvin huomattavaa, joskin toisinaan kovin kohtalostakin osaa. Erittäinkin ihmisen syntymähetkenä pidettiin silmällä tähtien asentoa, siitä kun uskottiin voitavan päättää, millaiseksi asianomaisen elämä oli muodostuva. Mitä "tähtiin oli kirjoitettu" toteutui vastustamattomien lakien mukaan. Tämä tähtikirjoitus on ollut muinaisina aikoina niin suuren huomion alaisena, että eräät tutkijat luulevat voivansa taivaan merkeistä johtaa kirjaimiston alkuperän.
Muinaisille kreikkalaisille oli tähdistä ennustaminen varhaisimpina aikoina vielä täydellisesti vieras. Kun platonikot Eudoxos ja Theofrastos ensiksi tutustuivat tähän kaldealaiseen viisauteen, ilmaisevat he tämän johdosta ihmettelynsä. Vasta senjälkeen kun babylonilainen pappi Berossos kirjoitti Antiokos I:lle (281-261 e.Kr.) omistetun itämaista kulttuuria selostavan teoksensa, näyttävät astrologiset opit päässeen kreikkalaisessa maailmassa laajemmalta tunnetuiksi.
Vaikkakin tuo fatalistinen usko myös islamin mukana, joka sen omaksui, on saattanut levitä kaikkialle, missä tämä uskonto on saavuttanut tunnustajia ja siis turkkilais-tatarilaistenkin kansojen keskuuteen, on kuitenkin ilmeistä, että se jo paljoa aikaisemmin on juurtunut keski-Aasian kansain katsantokantaan. Huomattava on näet, että nuo 'jumalan pojat' esiintyvät jo pakanoiden uskomuksissa, vieläpä maailmanpatsaaseen kuvattuina. Siperian läntisten tatariheimojen Kudai nimiset jumalat ovat nähtävästi saapuneet Persiasta käsin, kuten niiden nimikin, joka on persialainen lainasana (pers. hudai = jumala), osoittaa. Omakielisellä nimellä sanotut tatarit nimittävät niitä 'säätäjiksi' (tsajan < tsaja = säätää, määrätä).
Tätä laajaa vertailuainehistoa silmällä pitäen ja varsinkin huomioon ottamalla indo-iranilaiselta taholta yleensä turkkilais-tatarilaisille tulleet voimakkaat kulttuurivirtaukset emme siis voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että sekä intialaisten taivaallisen järjestyksen kaitsijat, Adityat, että iranilaisten Amesha-spentat, jotka lukumääränsä ja toimintansa puolesta vastaavat turkkilais-tatarilaisten taivaan eri kerroksissa ruhtinoivia 'jumalan poikia' tai 'taivaan tulkkeja' ja 'vartioita', ovat alkuaan samoja olentoja ja siis pohjaltaan babylonilaisia planettijumalia. Samoin kuin indo-iranilaisten jumalasarjan etunenässä tavallisesti mainitaan yksi muita mahtavampana, samoin turkinsukuisilla kansoilla ja jugralaisilla itse Taivaan jumala tavallisesti on ylin kohtalon määrääjä. Vaikkakin mongolit uskovat, että sallimus (dzajaga) on ainoastaan persoonaton maailmanjärjestys, puhuvat he toisinaan myös sitä ohjaavasta 'säätäjästä' (Dzajagatsi < dzaja 'säätää, määrätä, käskeä'), joka heidän käsityksensä mukaan on itse "ikuinen, sininen taivas" jumaloituna. Orkhonin kivikirjoituksessa, jossa sodan onnistumisen kuvitellaan taivaasta riippuvan, näyttää tuo säätämistä merkitsevä sana saavan myös merkityksen 'komentaa': "taivas komensi joukkojamme sodassa ja me voitimme".
Mongolien Dzajagatsia vastaa altailaisten Jajutsi; toinenkin samaa merkitsevä jumalannimi on tatarien Bujuruktsi, mikä on lainautunut jugralaisillekin (ostj. Pairekse), vogulit liittävät sen Jumalansa omakieliseen nimeen: Num-torem-paireks. Viimeksimainittua sanajuurta on vielä tsheremissien Puirso.