Tämä maailmankuva, joka vallitsee Tibetissä y.m. buddhalaisuuden piirissä, kätkee juurensa kauas muinaisuuden hämärään. Omituista on, että tuo ilmansuuntiin liittyvä värikuvitelma tavataan paitsi Aasiassa myös eräillä Pohjois-Amerikan intianiheimoilla. Luonnollisesti saattavat eri ilmansuuntien värit kuitenkin vaihdella eri kansoilla. Kiinalaiset kuvittelevat itää siniseksi, etelää punaiseksi, länttä valkoiseksi ja pohjoista mustaksi. Amerikkalaisten pääilmansuuntien värit ovat olleet musta, valkoinen, keltainen ja sininen tahi musta, valkoinen, punainen ja sininen (vihreä). Tällaisella värikuvittelulla näkyy olleen vastineensa myös etu-Aasian sivistyslähteillä.
Samaten nuo yllämainitut "seitsemän kultaista" vuorikehää, jotka tarkoin määrättyjen välimatkojen päässä kiertävät pohjantähteen kohtisuorassa olevaa keskusvuorta, vastaavat etu-Aasian muinaisten sivistyskansain käsitystä seitsemästä kiertotähtikehästä, joiden keskeisiä mittasuhteita Etemenanki-tornin rakennuskaavassa mainitut mittasuhteet ilmeisesti kuvastavat. Aivan kuin olettamamme muinaisbabylonilaisten temppelitornit pyrkivät myös buddhalaisten pagodit noita jonkun verran horjuvia mittasuhteita noudattamalla olemaan jumalten asuman keskusvuoren maallisia esikuvia. Mutta suorastaan keinotekoisen vuorenkin muodossa, jommoisia Intian kuninkaat rakennuttivat, on pyhää Merua palvottu. Muuan sellainen vuodelta 1027 on Benares kaupungin läheisyydessä. Nämäkin tosiasiat ovat siis omiansa luomaan valoa babylonilaisten temppelitornien hämärään alkuperään.
ELÄMÄNPUU.
Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaiset puut, ihanaiset nähdä ja hyvät syödä, ja elämänpuun keskelle paratiisia.
1. Moos 2:9.
Itämaiden ja samalla koko ihmissuvun suuremmoisin satuluoma on epäilemättä muuan ihmeellinen puu, joka on jättänyt lukemattomia muistomerkkejä muinaisten sivistyskansain taiteeseen ja jonka kuva persialaisten korukudoksien välityksellä on siirtynyt vieläpä pohjoismaisiin ryijyihinkin. Raamatun kirjoissa, missä tämä puu jo mainitaan, sitä sanotaan elämänpuuksi.
Kaikki aasialaiset tarut sijoittavat tämän suureksi ja korkeaksi kuvitellun puun maakehän keskuspisteeseen. Niin kertoo m.m. altailainen taru, mitenkä " maan navalla, kaiken keskipisteessä" kohoaa maan puista korkein, jättiläissuuri hopeakuusi, jonka latva ylettyy ylijumalan, Bai-Ylgönin asunnoille. Tässä tapaamme siis maan tarunomaiselle navalle sijoitettuna tuon saman mahtavan maailmanpuun, jonka jo ennen olemme nähneet Sumeru-vuoren ylävällä huipulla. Tavallisesti kuvitellaankin tämän puun kasvavan jollakin korkealla kummulla tai vuorella ja nimenomaan maakehän keskusvuorella, kuten ilmenee myös aikaisemmin mainitun runon sanoista: "Maakehän keskellä on rautainen vuori ja tällä rautaisella vuorella valkoinen, seitsenoksainen koivu." Mutta kun maakehän keskusvuoren yleensä uskotaan kätkevän huippunsa taivaankerrosten yläpuolelle, on helposti ymmärrettävästä syystä itse puukin kohoutunut taivaalle, missä se erinäisten uskomusten ja tarujen mukaan sijaitsee.
Turkinsukuisten kansain käsityksen mukaan tämä puu, jonka maailmankaikkeuden kasvaessa sanotaan pienestä vesasta nousseen nykyiseen mittaansa, liittyy samoinkuin maailmanvuorikin itse maailmanrakenteeseen. Ja huolimatta siitä, kohoutuuko se maasta, korkealta vuorelta tai jostakin taivaankerroksesta muistuttaa se aina asentonsa puolesta maailmanpatsasta; aivan kuin tätä käyttävät jumalat sitäkin ratsujensa hevospaaluna. Maailmanpatsasta se muistuttaa myös siinä, että sitä toisinaan kuvitellaan useampikerroksiseksi. Niin esim. Vasjuganin ostjakkien shamaninlaulussa, jossa ilmeisesti on tatareilta saatuja kuvitelmia, sanotaan tässä puussa, kuten itse taivaassakin, olevan seitsemän kerrosta. Useimmiten kuitenkin kuvitellaan, että kysymyksessä oleva puu kohoutuu taivaan eri kerrosten tai kehien puhki, samalla kun se maakehän keskusvuoren lailla työntää juurensa maanalaisiin syvyyksiin.
Maailmanpatsaasta tämä kosmillinen puu taas eroaa ennenkaikkea siinä, että sitä aina kuvitellaan oksalliseksi, eläväksi puuksi, jonka oleellisin ja samalla merkillisin piirre on sen tuoreus ja mehevyys. Eri kansojen tarut sijoittavatkin puumme tavallisesti jonkin lähteen, järven tai meren partaalle, jopa itse veteenkin. Ostjakit puhuvat "taivaankeskuksen vetisestä merestä", jonka äärellä tämä suuri puu kasvaa. Millaiseksi vesi, josta puu imee ravintonsa, kuvitellaan, ilmenee m.m. seuraavasta Minusinskin tatarien runosta:
"Kahdentoista taivaan puhki kasvaa vuoren kukkulalla koivu ilman auterissa. Kultaiset on koivun lehdet, kultainen on koivun kuori, maassa juurella sen allas täynnä elämän on vettä, altahassa kultakuppi…"