Krouvari otti sen ja rupesi tutkimaan sitä; hän silitti sitä sormiensa välissä ja piti sitä valoa vastaan, hän käänsi sen nurin, käänsi sen ylösalasin ja katseli sitä sivulta. Se oli uusi ja jotenkin sileä, ja tämä seikka sai hänet epäröimään. Jurgis seisoi ja vakoili hänen liikkeitään kuin kissa koko ajan.
"Hm", mörähti isäntä viimein ja mittaili katseillaan vierastaan kiireestä kantapäähän — rääsyinen, pahalta löyhkäävä maankiertäjä ilman päällystakkia ja toinen käsi siteessä — ja sitte sadandollarin seteli!
"Haluatteko tilata mitään?" hän kysäsi.
"Kyllä", sanoi Jurgis, "tahdon lasin olutta."
"Hyvä", sanoi toinen, "tahdon rikkoa rahan." Ja hän pisti setelin taskuunsa, laski tynnöristä lasin olutta Jurgikselle ja istahti tiskille. Sitte hän kääntyi kassakoneeseensa päin, pisti aukkoon viisi senttiä ja rupesi poimimaan vetolaatikosta pikkurahaa. Vihdoin hän kääntyi Jurgikseen päin ja laski hänelle rahat — kaksi kymmenensentin, yhden viidenkolmattasentin ja yhden viidenkymmenensentin lantin. "Siin' on", hän virkahti.
Silmänräpäyksen Jurgis odotti siinä uskossa, että hän kääntyisi jälleen kassakoneensa puoleen. "Entä minun yhdeksänkymmentä yhdeksän dollariani?" hän sanoi.
"Mitkä yhdeksänkymmentä yhdeksän dollaria?" kysyi krouvari.
"Vaihtorahani!" huusi hän — "jäännös sadasta dollarista!"
"Mene tiehesi", sanoi isäntä, "rupeat hulluttelemaan!"
Ja Jurgis katseli häntä hurjin katsein. Tuokioksi valtasi hänet kauhu — musta, herpaseva, kamala kauhu, joka puristi hänen sydämmensä kokoon; ja sitte tuli häneen raju, huumaava raivo — hän karjasi kovaa, sieppasi olutlasin ja paiskasi sen toisen päätä kohden. Mies kumartui vaistomaisesti, niin että se hipasi noin puolen tuuman päästä hänen kalloaan; mutta kun hän jälleen oikasi itseään ja katsahti Jurgikseen, heilutti tämä tervettä kättään tiskin yli ja läimähytti häntä niin ankarasti vasten naamaa, että hän kaatui takaperin pitkäkseen lattialle. Ja kun Jurgis nousi tiskin yli ja syöksyi hänen peräänsä, rupesi hän huutamaan kaikista voimistaan: "Apuun, apuun!"