Sitte kutsuttiin vanki esiin ja sai tehdä valan — surkean näköinen olento, kasvot arpien ja paksun parransängen peittämät, toinen käsi kiedottuna likaseen kääreeseen, suuri ja verinen haava toisessa poskessa ja toinen haava päässä sekä toinen silmä mustansininen ja turvonnut vallan umpeen.
"Mitä teillä on sanottavaa?" kysyi poliisituomari.
"Teidän armonne", puhui Jurgis, "minä menin tuon miehen kapakkaan ja kysyin, voiko hän rikkoa sadandollarin seteliä. Ja hän sanoi kyllä voivansa, jos tilaisin jotakin juotavaa. Minä annoin hänelle setelin, ja silloin ei hän tahtonut antaa minulle rahoja takasin."
Tuomari tirkisteli häneen ällistyneenä. "Te annoitte hänelle sadandollarin setelin!" huudahti hän.
"Niin, teidän armonne", sanoi Jurgis.
"Mistä sen saitte?"
"Eräs henkilö antoi sen minulle, teidän armonne."
"Eräs henkilö? Mikä henkilö ja minkätähden?"
"Eräs nuori mies, jonka kohtasin kadulla, teidän armonne. Olin kerjäämässä."
Yleinen nauruntirskuna seurasi salissa näitä sanoja; ja se poliisi, joka piteli Jurgista kiini, vei käden suulleen salatakseen hymyään, ja tuomari hymyili koettamatta peittääkään sitä. "Se on totta, teidän armonne!" huudahti Jurgis kiukustuneena.