"Se ei kelpaa. Tahdon olla toverien joukossa öisin."
"Ymmärrän — politiikkaa! No hyvä; tahtoisitteko ruveta puhdistamaan sianruumiita?"
"Se käy laatuun, herra," sanoi Jurgis.
Ja siten tuli Jurgis sianteurastomoon — samaan paikkaan, minne hän aikoinaan oli mennyt selkä kourussa kerjäämään työtä. Nyt hän astui sisään varmoin askelin ja hymyili itsekseen nähdessään päällysmiehen rypistävän otsaansa, kun hänen saattajansa sanoi: "Mr. Harmon määräsi teidän hankkimaan tälle miehelle työtä". "Boss" ei ollut siihen tyytyväinen, sillä hänen osastonsa tulisi sillä tapaa miehiä täyteen ja hänen toiveensa "rekordin" saavuttamisesta menisivät hukkaan; mutta hän vastasi ainoastaan: "Hyvä!"
Täten tuli Jurgiksesta vielä kerran työmies; ja hän etsi heti käsiin vanhat ystävänsä, meni ammattiyhdistykseen ja rupesi "perkaamaan maata" Scotty Doylen hyväksi. Doyle oli kerran tehnyt hänelle suuren palveluksen, selitti hän, ja oli kerrassaan kelpo mies; Doyle oli itse työmies ja voi edustaa työmiehiä — miksi he siis antaisivat äänensä juutalaiselle miljonäärille, ja mitä hittoa olikaan Mike Scully tehnyt heidän hyväkseen, jotta he aina äänestäisivät hänen ehdokkaitaan? Tällä välin oli Scully antanut hänelle kirjeen vietäväksi ammattiyhdistyksen republikaaniselle johtajalle, ja hän oli käynyt sen ryhmän pakeilla, jonka kanssa hänen oli yhteistoimin työskenneltävä. Nämä olivat jo vuokranneet suuren huoneuston juutalaisen oluenpanijan rahoilla, ja joka ilta vei Jurgis uuden tusinan jäseniä "Doylen republikaaniseen liittoon". Ei kulunut kauvaakaan, ennenkun he jo toimeenpanivat suuremmoisen vihkimisjuhlan; he olivat vuokranneet torviseitsikon, joka kulki päristäen pitkin katuja, ja huoneuston eteen he olivat varustaneet suuren ilotulituksen paukkupommineen ja punasine lyhtyineen; suuri ihmispaljous oli virrannut paikalle ja kaksi täpösen täyteen ahdettua kokousta oli pidetty — niin että kalpea ja vapiseva ehdokas sai kolmen tunnin ajan yhtäpäätä toistaa puhettaan, jonka muuan Scullyn aseenkantajista oli kirjoittanut hänelle ja jota hän kuukauden ajan oli ulkoa opetellut. Illan loistonumero kuitenkin oli, kun valtion presidenttiehdokas, kuuluisa ja kaunopuheinen senaattori Spareshanks tuli vartavasten automobiilillaan ajaen keskustelemaan Amerikan kansalaisen pyhistä etuoikeuksista sekä amerikkalaisen työmiehen suojelemisesta ja onnellistuttamisesta. Hänen nerokas puheensa julaistiin kaikissa aamulehdissä, jotka myöskin tiesivät kertoa kuulleensa että se odottamaton kansansuosio, jonka republikaanien ehdokas aldermanintoimeen Doyle oli saavuttanut, oli saattanut demokraattien vaalikomitean johtajan Scullyn repimään harmaita hiuksiaan.
Viimemainitun kerrottiin käyneen vielä levottomammaksi, kun "Doylen republikaanisen liiton" jäsenet panivat toimeen suuren soihtukulkueen, kaikki puettuina punasiin vaippoihin ja hattuihin. Jokainen äänioikeutettu sai sitäpaitsi rajattomasti olutta ilmaiseksi — parasta olutta, mitä minään vaaliaikana oltiin juotu, kuten koko vaalimiesjoukko omasta kokemuksestaan voi todistaa. Koko tämän prameuden aikana ja lukemattomissa muissa samanaikaisissa vaalikokouksissa Jurgis työskenteli väsymättömästi. Hän ei pitänyt mitään puheita — lakimiehet ja ammattipuhujat pitivät niistä huolta — mutta hän auttoi tätä kaikkea järjestämään: hän jakeli lentolehtisiä ja naulasi ylös vaalijulistuksia, ja kun juhla oli täydessä käynnissä, hoiti hän ilotulitusta ja oluenanniskelua. Vaalitaistelun aikana kulki siten monia satoja dollareja juutalaisen oluenpanijan rahoja (joka siis nerokkaan vaalikepposen kautta sai kustantaa kilpailijansa kemut) hänen käsiensä lävitse, ja hän hoiti niitä miltei lapsellisen liikuttavalla huolella. Mutta viimein sai hän tietää herättäneensä muiden "poikain" tyytymättömyyttä, kun ei ollut sallinut heidän saada osaansa saaliista. Tämän jälkeen Jurgis teki paraansa heidän tyydyttämisekseen, ja pian hän keksi moisen vaalitaistelutynnörin kaikki ylimääräiset tapinreijät.
Myöskin Mike Scully oli häneen tyytyväinen. Vaalipäivänä Jurgis oli ylhäällä kello neljä aamulla hankkimassa ääniä; hänellä oli ajettavanaan kahden hevosen vetämät vaunut, joilla hän kulki talosta taloon kerätäkseen ystäviään ja viedäkseen heitä vaaliuurnalle. Hän äänesti omasta puolestaan puolisen tusinaa kertaa ja sai muutamia ystävistään äänestämään yhtä monesti. Hän kuletti sinne parven toisensa jälkeen kaikkein vereksimpiä vastatulijoita — litvalaisia, puolalaisia, böömiläisiä ja slovakkeja — ja saatettuaan nämä yhdelle vaaliuurnalle, jätti hän ne erään toisen vaalikiihottajan haltuun, joka vei ne toiseen äänestyspaikkaan. Kun Jurgis alotti työnsä, antoi vaalikiihotuksen johtaja hänelle sata dollaria, ja päivän kuluessa sai hän vielä kolmesti saman määrän, eikä enempää kuin viisikolmatta joka sadasta pysähtynyt hänen omaan taskuunsa. Loput meni äänestäjien maksamiseen; ja niinpä kävi, että entinen keilanasettaja Scotty Doyle valittiin kaupungin aldermaniksi liki tuhannen äänen enemmistöllä — jonka jälkeen Jurgis riemuissaan hankki itselleen hirvittävän humalan. Miltei kaikki muutkin Packingtownin asujamista tekivät samaten — niin rajaton oli yleinen ilo sen tapahtuman takia, että kansansuosima hallitus oli voittanut ja röyhkeät miljoonanomistajat olivat kärsineet musertavan tappion!
XXVI LUKU.
Vaalien jälkeen Jurgis jäi Packingtowniin ja jatkoi työtään. Kiillotustyötä poliisin ja rikoksellisten yhteistoimintaa vastaan kesti yhä vielä, niin että hän katsoi viisaimmaksi pysyä tätä nykyä syrjässä. Hänellä oli lähes kolmesataa dollaria pankissa, ja hän olisi kyllä ansainnut hetkisen lepoakin, mutta hänen työnsä oli helppoa, ja tottumuksen voimasta hän sitä edelleen jatkoi. Sitäpaitsi sanoi Mike Scully, jolta hän kysyi neuvoa, että jotakin taasen "hinautuisi" ennen pitkää.
Jurgis vuokrasi itselleen huoneen muutamassa täyshoitolaispaikassa, missä hänellä oli joitakuita hyviä ystäviä. Hän oli jo tiedustellut Anieleä ja saanut tietää Elzbietan muuttaneen alakaupunkiin; mutta tämän kuultuaan heitti hän heidät mielestään. Hän liittyi erääseen nuorten, naimattomain miesten "komppiin", jotka joutohetkinään rakastivat elostella. Jurgis oli jo kauvan sitte luopunut teurastajapuvustaan, ja "politikoitsijaksi" tultuaan esiytyi hän irtokauluksella ja räikeänpunasella kaulahuivilla varustettuna. Hän voi nyt ajatella hiukan pukuaankin, sillä hän ansaitsi keskimäärin yksitoista dollaria viikossa, joista hän voi käyttää kaksi kolmasosaa huvituksiin tarvitsematta koskea säästöihinsä.