Hän mutisi vielä joitakin kirouksia, kun aivan äkkiä ilmestyi hänen eteensä muuan vihanneskauppias käsivarrella kaalinpäillä täytetty vasu. Jurgis katsahti nopeasti ympärilleen ja sieppasi sitte itselleen yhden kaikkein suurimmista kaaleista sekä livisti tiehensä. Mies rupesi huutamaan, ja tusinan verta miehiä ja poikia lähti varkaan perään; mutta tämä pääsi pakoon erääseen solaan ja siitä toiseen solaan, josta oli pääsy viereiselle kadulle, ja vasta siellä pysäytti hän vauhtinsa ja työntäen kaalinpään takkinsa alle asteli hiljakseen eteenpäin tarvitsematta tulla epäillyksi.
Juuri tähän aikaan sattui, että muuan Chikagon sanomalehti, joka puhui paljon "kansan puolesta", avasi "vapaakeittiön" työttömiä varten. Jotkut sanoivat lehden tehneen sen kansansuosion saavuttamiseksi, toiset jälleen senvuoksi, että muuten sen lukijapiiri kuolisi nälkään. Mutta oli asianlaita miten hyvänsä — keitto oli voimakasta ja lämmintä, ja aina sai sitä lautasellisen kuka kurja tahansa sekä päivin että öin. Saatuaan eräältä onnettomuustoverilta kuulla asiasta vannoi Jurgis nielaisevansa tusinan lautasellisia ennen päivänkoittoa; mutta kun tuli tosi käteen, voi hän pitää itseään onnellisena saadessaan edes yhdenkin lautasellisen osakseen, sillä keittiön ulkopuolella odotteli ihmisjono sellainen, että se ulottui katua pitkin kahden korttelin mitan, ja yhtä pitkä jono seisoi vielä jälellä, kun ovet lyötiin kiini.
Keittiö oli kaupunginosassa, joka oli vaarallinen Jurgikselle — satama-alueella, missä hän oli tunnettu, mutta sittekin hän meni sinne, sillä hän oli langennut epätoivoon ja alkoi ajatella vankilaa viimeiseksi turvapaikakseen. Tähän saakka oli ilma ollut kaunis, ja hän oli nukkunut yönsä eräässä asumattomassa talossa; mutta nyt rupesi talven merkkejä näkymään. Samana päivänä Jurgis osti kaksi lasia whiskyä pysyäkseen lämpimänä, ja illalla uhrasi viimeisen lanttinsa sämpylän ostoon. Leipämyymälän omisti muuan neekeri, joka kokosi viimeiset oluentähteet kapakoiden oville asetetuista tynnöreistä; ja saatuaan tarpeellisen määrän kokoon pumppasi hän olueen hiilihappoa, joka pani sen poreilemaan, ja möi sen kahdesta sentistä kannun. Ostaja oli oikeutettu nukkumaan yönsä hänen asuntonsa lattialla kaikenlaisen roskaväen joukossa, johon kuului sekä miehiä että naisia.
Kaikki nämä riettaudet rasittivat Jurgista sitä enemmän, kun hän ei voinut olla niitä vertaamatta niihin olosuhteisiin, joissa hän vielä äskettäin oli elänyt. Taasen oli esim. alkanut vaalikausi — viiden tai kuuden viikon perästä oli koko maan äänioikeutettujen valitseminen valtioliiton presidentti; ja hän kuuli niiden ihmiskurjain, jotka nyt olivat hänen jokapäiväisenä seuranaan, keskustelevan kiihkeästi asiasta ja näki kaupungin kadut koristetuiksi valtavilla plakaateilla ja tähtilipuilla [Yhdysvaltain lippu, jonka ylänurkassa on niin monella tähdellä varustettu ala kuin Unionissa on valtioita. Suom. muist.] — ja miten voikaan kuvata niitä epätoivon tuskia, joita hän silloin tunsi?
Ja kuitenkin kohtasi hän muuanna iltana tänä kylmänä vuodenaikana taasen erään seikkailun. Hän oli kerjännyt henkensä edestä koko päivän ja mielikarvaudekseen huomannut, ettei yksikään kristitty sielu välittänyt hänestä hiukkaakaan. Iltamyöhään hän kuitenkin näki erään vanhan säätyläisnaisen astuvan alas raitiovaunusta, ja hän riensi esiin kantamaan hänen sateenvarjoaan ja tavarakääröään kertoen samalla koko surullisen historiansa; ja hänen vastattuaan tyydyttävästi kaikkiin epäluuloisiin kysymyksiin vietiin hänet erääseen ruokatarjoiluun, jossa hänelle tilattiin neljännesdollarin maksava ateria. Hän sai leipää ja lämmintä keittoa, suolaista lihaa perunain ja papujen kera ynnä piirakkaa ja kahvia, niin että hän astui huoneesta ulos vatsa kimmoisena kuin ilmapallo. Ja nähdessään nyt punasten lyhtyjen välkkyilevän sateen ja pimeän läpi ja kuullessaan patarummun kiihottavan jyminän rupesi hänen sydämmensä kovasti pamppailemaan. Hän rupesi juoksemaan kaikista voimistaan valoa kohden — sillä hän ymmärsi kysymättäkin, että siellä tänä iltana pidettäisiin joku valtiollinen kokous.
Vaalitaistelu oli alkanut kuten sanomalehdissä lausuttiin "yleisellä välinpitämättömyydellä". Syystä tai toisesta kieltäytyi kansa ottamasta osaa siihen, ja johtajien oli melkein mahdotonta saada ihmisiä kokouksiinsa ja sitte niitä harvoja meluamaan, jotka todella tulivat. Chikagossa tähän asti pidetyt vaalikokoukset olivat olleet jokaiselle puolueelle häpeällisiä tappioita, ja kun tänä iltana esiytyi niin arvokas henkilö kuin koko maan varapresidentin ehdokas, vapisivat kokousten toimeenpanijat levottomuudesta. Mutta armelias taivas oli lähettänyt kylmän ja pitkällisen sadekuuron vuotamaan kaupungin yli — ja nyt tarvittiin vain muutamia raketteja ja punasia lyhtyjä ynnä hetkisen rummunpäristystä, jotta kaikki kaupungin kodittomat ja mieroa kiertävät virtaisivat kokouspaikkoihin. Ja aamusella saisivat sanomalehdet tilaisuuden kertoa suuremmoisista kunnianosotuksista, lisäten ettei kokousten osanottajina ollut ainoastaan "silkkisukkiin puettuja kuulijoita", vaan että kansakunnan palkkaanauttivat yksilötkin suvaitsivat osottaa suosiotaan ehdokkaiden mielipiteille.
Pian oli Jurgis saapunut suureen, lipuilla ja Unionin merkkikuvilla koristettuun saliin; ja sittekun kokouksen kokoonkutsuja oli lausunut muutamia sanoja ja illan pääpuhuja fanfaarien räikkyessä noussut puhujalavalle — niin päättäkäätpä Jurgiksen ihmetystä, kun hän huomasi viimemainitun olevan niin tärkeän henkilön kuin kuuluisan ja kaunopuheisen senaattori Spareshanksin, joka oli puhunut "Doylen republikaanisessa yhdistyksessä" ja avustanut Mike Scullya saamaan keilinasettajansa Chikagon aldermaninistuimelle!
Senaattorin näkeminen sai miltei kyyneleet Jurgiksen silmiin. Kuinka tuskallista hänelle olikaan katsahtaa takasin näihin kulta-aikoihin, jolloin hänelläkin oli ollut paikkansa viikunapuun varjossa; jolloin hänkin oli ollut yksi niistä harvoista valituista, joiden käsissä maan hallinnon ohjat olivat — jolloin hänelläkin oli ollut oma pieni tapinreikänsä vaalitaistelutynnörissä! Ja taasen oli käsissä vaali, jossa republikaaneilla oli vahvin rahasto käytettävänään ja jonka saaliista hänelläkin olisi ollut osansa, jollei viime onnettomuutta olisi tapahtunut!
Kaunopuhelias senaattori alotti puheensa selittämällä suojelustulleja — mainiota keksintöä, jonka avulla työmiehet auttoivat tehtailijoita asettamaan tavaroilleen korkeat hinnat, jotta itsekin saisivat parempia palkkoja; ja tätä menettelyä hän havainnollisesti esitti ottamalla rahaa yhdestä taskustaan ja työntämällä osan siitä toiseen taskuunsa. Senaattorin mielestä oli tällainen ainokainen menettely jollakin tapaa yhtäpitävää maailmankaikkeuden ylhäisten totuuksien kanssa. Sillä tapaa päätellen oli Kolumbuksen maanosa valtamerien helmi; ja kaikki sen tulevat voitot, sen valta ja arvo kansakuntien joukossa riippui siitä uutteruudesta ja kestävyydestä, jolla jokainen kansalainen koetti näitä ominaisuuksia ylläpitää. Tämän suuren urhokkaan kansallismielisen puolueen nimi oli "Suuri vanha puolue — —".
Ja taasen pärähtivät torvet, ja Jurgis kavahti pystyyn kuin sähköiskun satuttamana. Niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, koetti Jurgis epätoivon vimmalla käsittää senaattorin sanoja — käsittää Amerikan hyvinvoinnin ja sen kaupan suunnattoman kehityksen, jota vastaan kajahtelivat surkeina hätähuutoina Keski- ja Etelä-Amerikan sorrettujen kansojen hätähuudot. Syynä hänen mielenkiintoonsa oli, että hän koetteli pysyä valveilla. Hän tiesi, että hän heti nukahdettuaan rupeisi kuorsaamaan äänekkäästi, jonka vuoksi hänen täytyi kuunnella — hänen oli pakko osottaa huomiota! Mutta nyt oli asianlaita se, että hän oli syönyt vankan illallisen ja oli peräti väsynyt; sali oli sen ohessa lämmin ja hänen paikkansa perin mukava. Senaattorin, laihanluiseva vartalo siinsi hänen silmiinsä kuin usvan keskeltä — se sai jättimäiset hahmopiirteet ja rupesi vähitellen tanssimaan hänen silmissään, heiluttaen käsissään lippuja, joihin oli kirjoitettu "tuonti" ja "vienti". Kerran nykäisi hänen naapurinsa häntä heikosti kylkeen, ja silloin hän kavahti pystyyn ja koetti näyttää niin hartaalta kuin taisi; mutta pian kuului jälleen hänen röhähtelynsä ja ihmiset alkoivat katsella kierosti häneen, ja suuttuneita huudahduksia kuului joukosta. Vihdoin viimein muuan kuulija viittasi poliisikonstaapelin paikalle, ja tämä iski kiini Jurgiksen takinkaulukseen ja nosti hänet pystyyn. Jotkut muut lähellä istuvat kääntyivät katselemaan tätä hauskaa välinäytöstä, ja yksin senaattori Spareshankskin sotkeutui puheessaan, mutta silloin huusi muuan ääni viihdyttävästi: "Me vain potkasemme ulos erään juopporatin! Anna soida, vanha saapas!" Tällöin alkoi koko kuulijakunta nauraa, ja senaattori hymyili hyväntahtoisesti ja jatkoi puhettaan; ja siinä silmänräpäyksessä huomasi Jurgis joutuneensa ulos kadulle ja sateeseen, perässään kiroileva ihmislauma.