Hän etsi suojaa muutamasta porttikäytävästä ja mietti lähemmin asiaintilaa. Hän ei ollut millään lailla loukkautunut eikä myöskään joutunut kammoamaansa "putkaan". Hän noitui hetkisen itseään ja kovaa onneaan, mutta sitte hänen ajatuksensa kääntyivät käytännöllisemmälle taholle. Hänellä ei ollut enää penniäkään taskussaan eikä paikkaa, johon päänsä kallistaisi; hänen täytyi siis jälleen lähteä katuja kiertelemään ja kerjäämään. Hän lähti ulos suojapaikastaan, väristen jääkylmässä sateessa, joka pieksi hänen kasvojaan. Kappaleen kulettuaan hän kohtasi erään hyvin puetun naisen, jolla oli sateenvarjo päänsä yli viritettynä; hän kääntyi ympäri ja astui hänen vierelleen. "Hyvä rouva", alotti hän, "voisiko rouva olla kiltti ja lainata minulle lantin yömajaa varten? Minä olen köyhä työmies — —"
Äkkiä hän pysähtyi. Erään kaasulampun valossa hän oli äkännyt naisen kasvonpiirteet. Hän tunsi ne!
Se oli Alena Jasaityte, joka oli ollut kaunotar hänen häissään! Alena Jasaityte, joka oli näyttänyt niin komealta ja tanssinut niin kuninkaallisesti ajuri Juozas Racziuksen kanssa! Jurgis oli tavannut hänet pari kertaa jälkeenpäin, sillä Juozas oli hylännyt hänet erään toisen tytön vuoksi, ja Alena oli kadonnut Packingtownista ilman että kenkään tiesi, minne hän oli lähtenyt. Ja nyt hän tapaisi hänet täällä!
Tyttö oli yhtä hämillään kuin hänkin, "Jurgis Rudkus!" huudahti hän.
"Miten on oikein laitanne?"
"Minä — minulla on ollut vastoinkäymisiä" sopersi Jurgis. "Olen ilman työtä, eikä minulla ole kotia eikä penniäkään taskussani. Entä te, Alena — oletteko naimisissa?"
"En", tyttö vastasi, "en ole naimisissa, mutta minulla on hyvä paikka".
He seisoivat hetkisen tähystäen toisiaan silmästä silmään. Vihdoin Alena puhkesi puhumaan. "Jurgis", sanoi hän, "minä auttaisin teitä jos vain voisin, sen vakuutan kaikkien pyhien nimessä, mutta asianlaita on niin, että olen lähtenyt ulos ilman penniäkään taskussani. Mutta minä autan teitä vielä paremmin — minä voin sanoa, mistä saatte apua. Voin sanoa teille, missä Marija nykyään asustaa."
Jurgis säpsähti. "Marija", hän huudahti.
"Niin", toisti Alena, "ja hän varmaan auttaa teitä. Hän on saanut paikan, jossa viihtyy; hän varmaankin iloitsee nähdessään teidät."
Ei ollut vuottakaan kulunut siitä, kun Jurgis oli lähtenyt Packingtownista kuin vanki, joka riemumielin jättää kaamean koppinsa; ja juuri Marijan ja Elzbietan luota oli hän karannut. Mutta nyt oli hän valmis huutamaan ilosta vain heidän nimensä kuullessaan. Hän tahtoi tavata heitä — hän tahtoi mennä kotiinsa! He kyllä auttaisivat häntä, he häntä armahtaisivat. Siinä tuokiossa hän oli kuvaillut mielessään jälleennäkemisen kohtauksen. Hänellähän oli ollut hyvä syy karata tiehensä — suru pojan kuolemasta; ja hänellä oli myöskin hyvä syy palaamattomuuteensa — hehän olivat lähteneet pois Packingtownista. "No hyvä", hän sanoi, "lähdenpä sinne."