"Tiedän sen kyllä", sanoi Marija; "sitä puhutaan niin kaikenlaista. Tytöt ovat nyt kerran joutuneet leikkiin ja tietävät, etteivät koskaan voi siitä päästä irti. Mutta he eivät pitäneet siitä alottaessaan — siitä saat olla vakaisen varma! Täällä on muuan pieni juutalaistyttö, joka ennen juoksi erään muotiompelijan asioita, kunnes tuli kipeäksi ja menetti paikkansa; ja sitte hän käveli monena päivänä pitkin katuja saamatta leipäpalastakaan nälkäänsä. Silloin hän viimein meni erääseen tällaiseen paikkaan täällä läheisyydessä ja tarjosi itseänsä 'ammattiin', ja ne p——leet pakottivat hänet antamaan pois kaikki vaatteensa, ennenkun soivat hänelle suupalaakaan."
Marija istui sitte parisen minuuttia synkkiin ajatuksiin vaipuneena.
"Kerrohan nyt itsestäsi, Jurgis", sanoi hän äkkiä. "Missä olet ollut?"
Ja sitte alotti Jurgis pitkän kertomuksensa kaikista seikkailuistaan kotoa karattuaan; hän jutteli elämästään maankiertäjänä, työstään maanalaisissa tunneleissa ja tapaturmastaan niissä; sitte tuttavuudestaan Jack Duanen kanssa, valtiollisesta toiminnastaan teurastamoissa ja vihdoin surkeasta sortumisestaan ja viimeisistä onnettomista ajoistaan. Marija kuunteli häntä mielenkiinnolla; oli helppo uskoa Jurgiksen kovia viime kokemuksia, sillä hänen surkastunut ulkomuotonsa kertoili niistä kaunopuheisesti.
"Sinä löysit minut oikein kreivin aikaan", sanoi tyttö viimein. "Minä autan sinua, kunnes onnistut saamaan työtä."
"Minä en tahdo, ettäs autat minua — —" alotti Jurgis.
"Miksi ei? Senkö vuoksi että olen täällä?"
"Ei senkään vuoksi", virkkoi hän; "mutta minähän karkasin ja jätin teidät pulaan — —."
"Lorua!" sanoi Marija. "Elä ajattele enää sitä asiaa. En minä sinua siitä moiti."
"Mutta sinä olet varmasti nälissäsi", virkkoi hän hetken jälkeen. "Sinä kai jäät murkinoimaan kanssani — minä toimitan hiukan ruokaa tänne."
Hän painoi sähkönappulaa, ja musta neekerityttö tuli kuulemaan mitä hänellä oli asiata. "On hauskaa kun saa kerran näin komentaa toisiakin", sanoi Marija nauraen ja heilahti vallattomasti sängyn laidalla.