Kun ei vankilassa tarjottu aamiainen ollut liioin kehuttava, oli Jurgiksella vielä hyvä ruokahalu, ja he söivät yhdessä pienen juhla-aterian pakinoiden Elzbietasta ja hänen lapsistaan sekä menneistä ajoista. Ennenkun he vielä olivat kunnolla lopettaneet ateriansa, tuli toinen neekerinainen ilmoittamaan, että "rouva" halusi puhutella Marijaa — "Litvan Marya", kuten häntä täällä kutsuttiin.
"Se merkitsee että sinun on lähdettävä täältä", sanoi hän Jurgikselle.
Tämä nousi pystyyn, ja Marija ilmoitti hänelle Elzbietan uuden osotteen eräässä Ghetto-korttelin kolkassa. "He varmaan tulevat iloisiksi nähdessään sinut", sanoi hän.
Mutta Jurgis seisoi vielä epäröiden paikallaan.
"Hm — minä en siitä käynnistä pidä", sanoi hän viimein. "Totta puhuen, Marija, miksi et anna minulle vähän rahaa, jotta pääsen katselemaan työtä?"
"Mitä sinä rahalla tekisit?" oli toisen vastaus. "Kaikki mitä tarvitset on asunto ja ruoka, vai mitä?"
"Kyllä niinkin", Jurgis myönteli, "mutta minä en todellakaan mielelläni mene sinne, sittekun jätin heidät oman onnensa nojaan — ja koska minä nyt olen ilman työtä ja sinä — sinä — —"
"Mene nyt!" sanoi Marija kolhaisten häntä selkään. "Mitä siinä lörpöttelet? Minä en anna sinulle rahaa, koska muuten joisit sen suuhusi ja saisit taas ikävyyksiä niskoillesi. Tässä on kuitenkin sinulle neljännesdollari, ja mene nyt matkaasi; he ihan varmasti ilahtuvat saadessaan nähdä sinut jälleen, niin ettei sinun tarvitse heitä hävetä. Hyvästi nyt!"
Jurgis oli jälleen kadulla ja rupesi punnitsemaan asianhaaroja mielessään. Hän päätti kaikkein ensin hankkia itselleen työtä, ja siten meni häneltä koko päivä käydessä tehtaissa ja myymälöissä, mutta ilman suotuista tulosta. Ja kun tuli pimeä, teki hän ripeän päätöksen ja lähti sittekin tallustamaan Elzbietan asuntoa kohti; mutta matkalla tuli hän erään ruokatarjoilun kohdalle, ja hän meni sisään ja tilasi itselleen illallisen Marijalta saamallaan kolikolla — ilta oli lienteä, ja hän voi hyvin maata yönsä taivasalla ja sitte huomenissa alkaa jälleen työn etsiskelyn. Hän lähti jatkamaan matkaansa, ja kun hän äkkiä tuli katsahtaneeksi ympärilleen, huomasi hän olevansa samalla kadulla ja saman huoneuston likisyydessä, missä hän oli kuunnellut valtiollista puhetta edellisenä iltana. Nyt ei siellä ollut enää punasia lyhtyjä eikä soittokuntaa; mutta seinällä oli kuitenkin ilmotus, että siellä taasen pidettiin kokousta, ja paljon ihmisiä virtasi sisään. Siinä tuokiossa oli Jurgis tehnyt päätöksensä: hän kävisi sisään vielä kerran ja hankkisi itselleen paikan, jossa voisi levähtää ja miettiä mitä edelleen tehdä. Ovella ei ollut ketään, joka olisi koonnut pilettejä, joten pääsy kokoukseen oli siis vapaa.
Hän astui sisään. Salissa ei tällä kertaa ollut mitään koristuksia, mutta lavalla istui koko joukko ihmisiä, ja alhaalla oli jok'ainoa paikka vallattu. Hän istahti takimmaiseen penkkiriviin; ja sitte hän yht'äkkiä unohti kaiken mitä hänen ympärillään tapahtui. Luulisiko Elzbieta ehkä, että hän tulisi kiristämään rahoja häneltä, tai ymmärtäisikö hän, että Jurgiksen aikomus oli hankkia itselleen työtä ja tehdä velvollisuutensa perhettä kohtaan? Ottaisikohan muori sävyisästi hänet vastaan vaiko ripityksellä? Jospa hänen vain onnistuisi saada työtä, ennenkun menisi hänen tykönsä!