Chikago: Nykyajan romaani - Upton Sinclair

Johon toinen vastasi: "Silloin olette saanut parhaan isännän koko Chikagossa — hän on puolueemme pääjärjestäjä ja kaikkein parhaita puhujiamme!"

Seuraavana aamuna Jurgis meni isäntänsä puheille ja ilmoitti kuka ja mitä hän oli, ja mies tarttui hänen käteensä ja pudisti sitä sydämmellisesti. "Hitto vie!" sanoi hän, "sepä oli hauskaa kuulla. En voinut nukkua koko yönä, koska olin erottanut hyvän sosialistin!"

Tämän jälkeen kutsui Jurgista isäntänsä "toveri Jurgikseksi" ja hänen oli puolestaan kutsuttava tätä "toveri Hindsiksi". "Tommy" Hinds, kuten lähimmät tuttavat häntä kutsuivat, oli lihava pieni mies, jolla oli leveät hartiat ja harmaan poskiparran ympäröimät punertavat kasvot. Hän oli mitä hyväsydämmisin ja vilkkain mies — väsymätön innostuksessaan ja haastaen sosialismista päivät ja yöt. Hän oli tunnettu kyvystään koota ympärilleen suuren ihmisjoukon ja pitää sitä hyvällä tuulella; kun hän kerran tuli oikein alkuun, ei hänen kaunopuheisuuttaan olisi voinut verrata muuhun kuin Niagaraan.

Tommy Hinds oli alkanut elämänuransa sepän oppipoikana ja oli sitte karannut liittyäkseen Yhdysvaltain armeijaan, jossa hän ensi kerran teki tuttavuutta kapitalismin kanssa kelvottomien muskettien ja puolivillaisten vuodevaippojen muodossa. Sen seikan, että muuan musketti särkyi eräässä kahakassa, sanoi hän syyksi ainoan veljensä kuolemaan, ja kehnoja vaippoja sanoi hän saavansa kiittää luuvalostaan. Aina kun satoi, sai hän tämän taudin jäseniinsä, ja silloin irvisteli hän pahasti ja mutisi: "Kapitalismi poikaseni, kapitalismi! Ecrasez l'Infâme!" [Musertakaa kurjuus! Valistusfilosoofi Voltairen kuuluisa huudahdus. Suom. muist.] Hänellä oli erehtymätön parannuskeino kaikkea pahaa vastaan maailmassa, ja hän saarnasi sitä jokaiselle. Aivan samantekevä oli, valittiko joku hänelle huonoja raha-asioitaan, kipeätä vatsaansa tai riitaista anoppimuoriaan — aina sanoi hän veitikkamaisesti räpyttäen silmiään: "Minäpä sanon mitä teidän pitää tehdä — äänestäkää te sosialistisen ohjelmamme puolesta!"

Tommy Hinds oli lähtenyt sotapolulle kapitalismin louhikäärmettä vastaan hetikun orjasota oli loppunut. Hän oli antautunut liike-elämään ja huomannut kilpailevansa sellaisten kanssa, jotka olivat varastaneet sillä aikaa kun hän oli taistellut. Kaupungin hallitus oli näiden käsissä, rautatieyhtiöt pitivät yhtä niiden kanssa, ja kunniallinen kauppiastoimi sai kaluta kynsiään. Silloin sijoitti Hinds säästövaransa erääseen kiinteimistöön Chikagossa ja rupesi omin käsin patoamaan kapitalismin vuolasta virtaa. Hän oli ollut kaikkea mahdollista, unionisti, populisti ja Bryanisti; ja kolmenkymmenen vuoden taistelun jälkeen opetti vuosi 1896 hänelle, ettei yhteenkeskitetyn rikkauden valtaa voitu koskaan lain keinoilla tarkastella; ainoa keino oli hävittää se kerrassaan. Hän oli julaissut lentokirjasen tästä asiasta ja ruvennut muodostamaan puoluetta oman päänsä jälkeen, kun hän eräästä sattumalta käsiinsä joutuneesta sosialistisesta lehtisestä huomasi, että toiset olivat siinä jo ennättäneet häntä edelle. Nyt oli hän taistellut puolueen hyväksi kahdeksan vuotta missä ja millä keinoilla hyvänsä — missä tahansa pidettiin sotilaskokous, hotellinomistajain neuvottelu, afrikkalais-amerikkalaisten kauppiasten konferenssi tahi raamattuseuran huvimatka, sinne toimitti Tommy Hinds itsensä selittämään sosialismin ja kulloinkin käsitettävänä olevan asian suhdetta toisiinsa. Sitte lähti hän tavallisesti omintakeiselle kiertomatkalle, päätyen lopulta jonnekin New Yorkin ja Oregonin välille; paluumatkalla hän perusti uusia paikallisosastoja tiensä varrelle; ja vihdoin viimein hän saapui kotiin lepäämään — ja puhumaan sosialismista Chikagossa. Hindsin hotelli oli oikea sosialistisen kiihotuksen pesäpaikka; koko sen palvelijakunta kuului puolueeseen, ja vaikk'eivät nämä kaikki alussa sosialisteja olleetkaan, ei kulunut varsin kauvan ennenkun he sellaisiksi olivat tulleet. Omistaja tuli esim. keskustellen asiasta jonkun kanssa hotellin eteiseen; ja kun väittely kävi kiihkeäksi, kokoutui pian toisia ympärille kuuntelemaan, niin että pian oli koko palvelusväki ympärillä ja keskustelu tuli yleiseksi. Näin tapahtui joka ilta — jollei Tommy Hinds itse ollut keskustelua johtamassa, niin oli hänellä apulaisensa sijassaan; ja kun tämäkin oli poissa jollakin luentomatkalla, ryhtyi rahastoapulainen asiaan, rouva Hindsin istuessa tiskin takana hoitamassa tilejä. Apulainen oli omistajan vanha tuttu, kömpelö ja jäykkäruumiinen jättiläinen, jolla oli laihat, kellertävät kasvot, leveä suu ja leukaparta — oikea prairiafarmarin tyyppi. Hän olikin ollut tällainen koko ikänsä; hän oli taistellut rautatietrusteja vastaan Kansasissa viidenkymmenen vuoden ajan, oli kuulunut talousseuroihin ja maanviljelysyhdistyksiin ja ollut "keskitien" populisti. Lopuksi oli Tommy Hinds antanut hänelle sen merkillisen neuvon, että käyttäisi trusteja hyväkseen sen sijaan että niitä vastaan taistelisi; ja seurauksena oli, että mies möi farminsa ja asettui Chikagoon.

Sellainen mies oli tämä Amos Struver. Hänen rinnallaan oli rahastoapulainen — kalpea ja näivettyneen näköinen mies. Hän tuli Massachusettsista ja kuului pyhiinvaeltajasukuun. ["The pilgrims", Massachusetts-valtiossa olevan Plymouth-kaupungin perustajat (1620). Suom. muist.] Harry Adams — se oli hänen nimensä — oli työskennellyt puuvillakentillä Fall Riverin varrella, mutta tämän teollisuuden silloinen painostunut asema oli saattanut hänet miltei mierontielle, ja hän oli siirtynyt Etelä-Karolinaan. Siellä hän oli saanut työtä ja pysynyt siinä; mutta viimein syntyi siellä lakko lyhyemmän työajan aikaansaamiseksi, ja Adams oli rohjennut esiytyä puhujana eräässä katukokouksessa. Mutta se tuli hänelle turmiolliseksi. Etelävaltioissa on tapana vuokrata pakkovankien työtä urakoitsijoille, ja kun pakkovankeja ei ollut tarpeeseen asti, oli sellaisia hankittava lisää. Harry Adamsin lähetti vankeuteen muuan tuomari, joka oli sen tehtailijan serkku, jonka asioihin hän oli sekautunut; ja vaikka vankilaelämä teki miltei lopun hänestä, oli hän kuitenkin ollut niin viisas ettei ollut valittanut; ja vankeusajan loputtua oli hän perheineen jättänyt Etelä-Karolinan — tuon hornan takapihan, kuten hän sitä kutsui. Hänellä oli silloin tuskin senttiäkään lakkarissaan; mutta onneksi oli leikkuuaika, niin että he astuivat maantietä yhden päivän ja työskentelivät elatuksensa vuoksi toisen päivän; sillä tapaa Adams vihdoin saapui Chikagoon ja liittyi sikäläiseen sosialistiseen puolueeseen. Hän oli paljon lukenut mies, käytökseltään hiljainen ja varovainen ja puhujana kehno; mutta hänellä oli aina korkeat kasat kirjoja pulpetillaan hotellissa, ja hänen kädestään lähteneet kirjoitukset sosialistilehdissä alkoivat kiinnittää huomiota puoleensa.

Päinvastoin kuin olisi voinut odottaa, ei tämä radikaalisuus vaikuttanut lamauttavasti hotelliliikkeeseen; kaikki radikaalit ottivat kaupunkimajansa sinne, ja kauppamatkustajista tuntui paikka huvittavalta. Viime aikoina oli hotelli myöskin tullut siksi paikaksi, jossa länsivaltioiden karjankasvattajat kernaasti asustivat Chikagossa käydessään. Kun nyt Lihatrusti oli keksinyt sen tempun, että se korottelemalla karjan hintoja lisäsi sen tuontia teurastamoihin ja sitte hintoja äkkiä alentamalla hylkäsi kaikki eläimet joita ei tarvinnut, voi sattua että jollakin kaupunkiin tulleella karjakauppiaalla ei ollut varoja "tavaransa" poislähettämiseen; ja sellainen kuuli kernaasti puhuttavan kapitalismista pahaa hotellin eteisessä. Nämä lännen miehet olivat oikeita "herkkupaloja" Tommy Hindsille — hänen suurimpana huvinaan oli koota tusinan verta sellaisia ympärilleen ja kuvata heille elävin piirtein "Järjestelmää". Ei ollut kulunut viikkoakaan Jurgiksen tänne tulosta, kun hän jo tiesi hänen historiansa; ja sen jälkeen hän ei olisi mistään hinnasta tahtonut luopua uudesta portinvartijastaan. "Kas tässä", oli hänen tapansa sanoa keskellä keskustelua, "on aivan lähellä mies, joka on työskennellyt Lihatrustin palveluksessa ja tuntee olot siellä perinpohjin!" Ja silloin sai Jurgis jättää työnsä, mitä se kulloinkin vain sattui olemaan, ja astua esiin toisen viitatessa hänelle: "Toveri Jurgis, kertokaapa nyt näille herroille, mitä näitte teurastamoissa!" Aluksi tämä kehotus vallan hätäännytti Jurgista, ja puhuessaan tuntui hänestä aivan kuin kiskoisi joku hampaita hänen suustaan; mutta vähitellen hän käsitti mitä häneltä oikeastaan vaadittiin ja oppi viimein puhumaan sanottavansa oikealla innostuksella. Hänen isäntänsä istui tavallisesti vieressä ja kannusti häntä eteenpäin huudahduksilla ja päännyökkäyksillä; ja kun Jurgis esim. selitteli "säilystetyn silavan" alkuaineita tahi kertoi koleeratautisista sioista ja niiden muuttamisesta "puhtaimmaksi ihraksi", lyödä mäjähytti Tommy Hinds polviinsa ja huudahti: "Luuletteko että joku ihminen voi sepittää tuollaista kokoon omasta päästään?"

Ja sitte voi hotellinisäntä vakuuttaa ja näyttää toteen, että sosialismi oli ainoa tehokas keino sellaisen pahan parantamiseksi ja että sosialistit olivat ainoat, jotka täydellä todella heiluttivat Lihatrustin perusteita. Ja jos joku kuulijoista uskalsi tähän vastata väittämällä että koko maa oli kuohuksissa, että sanomalehdet tuomitsivat trustin ja että hallitus oli ryhtynyt toimenpiteisiin sitä vastaan, oli Tommy Hindsillä aina pureva vastaus valmiina. "Niin", sanoi hän, "se kaikki on kyllä totta — mutta tiedättekö mikä syy siihen on? Oletteko kyllin typerä uskoaksenne, että kaikki tämä melu on todella yleisön paraaksi? Onhan maassa muitakin trusteja, jotka ovat yhtä laittomia ja saaliinhimoisia kuin Lihatrusti; niinpä on meillä esim. Hiilitrusti, joka saa aikaan että köyhät saavat palella öisin — meillä on Terästrusti, joka kohottaa kaksinkertaiseksi joka naulan hinnan kengissänne — meillä on Öljytrusti, joka estää teitä lukemasta iltasin — ja miksi oikeastaan luulettekaan sanomalehdistön ja hallituksen raivoavan lihatrustia vastaan?" Ja kun toinen ujosti rohkeni huomauttaa, että Öljytrustiakin vastaan oli aikaisemmin paljon meluttu, jatkoi hotellinomistaja: "Kymmenen vuotta sitte paljasti Henry D. Lloyd olot Standard Oil Companyssä kirjassaan 'Rikkaus tasavaltaa vastaan' — ja kirja surmattiin äänettömyydellä, eikä siitä enää puhuta niin halaistua sanaakaan. Ja kun nyt kahdella aikakauskirjalla on rohkeutta jälleen hämmästellä 'Standard Oilia' vastaan, mitä tapahtuukaan? Sanomalehdet ivailevat kirjoittajia, kirkoissa puolustetaan rikoksellisia, ja hallitus — ei tee mitään. Ja nyt, miksi onkaan Lihatrustin suhteen asianlaita niin vallan toinen?"

Niin pitkälle tultua toinen tavallisesti myönsi olevansa ymmällä; ja nyt alkoi Tommy Hinds selittää sitä, niin että oli oikein nähdä muiden levittelevän silmiänsä. "Jos olisitte sosialisti", sanoi hotellinisäntä, "niin ymmärtäisitte että Yhdysvaltain todellisena hallitsijana nykyään on Rautatietrusti. Tämä trusti se on, jolla on valta eri valtioiden hallituksissa, missä valtiossa sitte asuttekin, ja samalla trustilla on valta Yhdysvaltain senaatissa. Ja kaikki äsken luettelemani trustit ovat rautatietrusteja — kaikki paitsi Lihatrusti. Lihatrusti se on uhmaillut rautateitä — se ryöstää sitä joka päivä yksityisvaunuillaan; ja juuri senvuoksi kiihotetaan yleisöä raivoon, senvuoksi huutavat sanomalehdet hallitusta puuttumaan asiaan, ja hallitus todella pukeutuukin sotisopaan! Ja tämä köyhä kansa katselee tätä leikkiä ja taputtaa käsiään ja luulee, että kaikki tämä tehdään sen hyväksi eikä voi edes uneksiakaan, että se itse asiassa on taistelua elämästä ja kuolemasta Lihatrustin ja 'Standard Oilin' johtajien välillä, ja että voittosaaliina on herruus ja päävaikutus Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa!"

Sellainen oli se uusi koti, jossa Jurgis eli ja vaikutti ja jossa hänen kasvatuksensa täydennettiin. Ehkäpä olette taipuvainen luulemaan, ettei hänellä ollut juuri paljo tehtävää siellä, mutta siinä suuresti erehdytte. Jurgis olisi mielellään hakannut toisen kätensä poikki Tommy Hindsin takia, ja Hindsin hotellin siistinä pitäminen oli hänelle elämäntehtävä. Hänen toimiansa ei häirinnyt sekään, että hänellä alati oli pää täynnä sosialistisia tuumailuja; päinvastoin huuhteli hän sylkilaatikoita ja kiillotti messinkiheloja sitä rivakammin kun hän koko ajan sielussaan taisteli luulotellun vastustajan kanssa. Tämän kirjoittajalle olisi hauskaa tässä yhteydessä mainita, että hän heti luopui ryyppäämisestä ja muista pahoista tavoista, mutta se ei olisi todenperäistä. Nämä vallankumouksellisetkaan eivät olleet mitään enkeleitä; he olivat ihmisiä, jotka olivat kohonneet ylös yhteiskunnallisesta liejusta, mutta siitä oli jonkun verran lokaa tarttunut kiini heihin. Jotkut heistä joivat, toiset kiroilivat ja toiset taas söivät veitsellä; oli vain yksi asia, joka erotti heidät kaikista muista ihmisistä — se nimittäin, että heillä oli jotakin toivottavana, jotakin jonka puolesta kamppailla ja kärsiä. Oli hetkiä Jurgiksen elämässä, jolloin hänen tulevaisuudenhaaveensa kalpenivat ja katosivat kaukaisuuteen ja jolloin lasi olutta niiden rinnalla tuntui paljon ehommalta; mutta jos tämä lasi toi perässään toisen ja yhä useampia laseja, oli kuitenkin jotain, joka synnytti hänessä omantunnonvaivoja ja sai hänen tekemään hyviä päätöksiä seuraavana päivänä. Hänestä oli ilmeisesti väärin tuhlata rahojaan juomatavaroihin, kun työläisluokka vielä vaelsi pimeydessä ja ikävöi vapauttamistaan; olutlasin hinnalla voi ostaa viisitoista kappaletta jotakin lentolehtistä, jota voi jakaa vielä uudestasyntymättömille. Tämä oli liikkeen toimintatapa, ja se oli ainoa tapa jolla voi toivoa edistystä; ei maksanut vaivaa tietää siitä, jollei taistellut sen puolesta — se oli kaikkien yhteinen asia, eikä vain muutamien harvojen. Johtopäätöksenä tästä oli, että ken kieltäytyi häneltä vastaanottamasta uutta evankeliumia, se sai siveelliseksi velvollisuudekseen vakuuttaa häntä päinvastaisesta ajatustavasta, ja tämä seikka teki hänet valitettavasti hiukan tukalaksi seuraelämässä. Hän tapasi Elzbietan luona muutamia tämän naapureja, jotka hän heti otti käännyttääkseen sosialisteiksi kaikki yhdellä haavaa, ja monesti olivat tällaiset käännytysyritykset päättyä käsirysyllä.