Kaikki oli niin selvää niin tuskallisen selvää Jurgikselle! Hänestä tuntui vallan käsittämättömältä, etteivät kaikki ihmiset voineet tajuta sitä! Täällä olivat maan kaikki tulolähteet: maa, sillä olevat rakennukset, rautatiet, kaivokset, tehtaat ja kaikki kauppavarastot muutamien harvojen yksilöjen käsissä, joita kutsuttiin kapitalisteiksi; ja näiden hyväksi oli koko kansan raadettava palkan edestä. Kaikki puhdas voitto kansan tuotteista tuli vain näiden kapitalistien varallisuuden lisäämiseksi sekä loi sellaisia yhä useampia — huolimatta siitä että he ja heidän ympäristönsä jo ennestäänkin elivät sanoin kuvaamattomassa ylellisyydessä! Ja eikö ollut päivän selvää, että jos kansa katkoisi niiden tulolähteet, joiden ainoana elintehtävänä oli vain "omistaminen", niin työntekijäin, raatajain rahanalaisten osuus tuli sitä suuremmaksi? Se oli yhtä selvää, kuin että kaksi kertaa kaksi on neljä — ja siinä oli koko ajatuksenjuoksu! Kuitenkin löytyi ihmisiä, jotka eivät voineet sitä käsittää, jotka sanoivat hänelle vasten naamaa, ettei valtio kyennyt hoitamaan asioita yhtä taloudellisesti kuin yksityishenkilöt; ja he toistivat samaa kerta kerralta ja luulivat sanoneensa jotakin älykästä! He eivät älynneet, että asiain "taloudellinen" hoito muutamien yksityisten käsissä aivan yksinkertaisesti sisälsi vain sen, että kansa pakotettiin yhä ankarampaan työhön vielä pienemmästä palkasta! Työmiehet olivat palkannauttijoita ja palvelijoita ja elivät vallan työnantajain armosta, joiden ainoa ajatus oli kiristää heiltä työtä niin paljon kuin mahdollista; ja nuo paksupäät siitä huolimatta olivat huolissaan kehityksestä, tuskailivat ettei muka työn tuotanto tullut kyllin suureksi! Kannattiko kuullakaan moista hullua todistelua?

Toisinaan vaikuttivat tällaiset väittelyt niin kiusoittavasti Jurgikseen, ettei hän jaksanut enää ajatella koko asioita; ja kuitenkaan ei hän voinut niistä päästä — hänellä ei ollut muuta neuvona kuin jatkaa ja murtaa tätä tietämättömyyden ja ennakkoluulojen vuorta. Hän ei saanut väsyä miesparkoihin, hänen oli pakko hillitä itseänsä ja jatkaa väittelyä heidän kanssaan ja käyttää hyväkseen parasta tilaisuutta iskeäkseen elävän aatteen heidän koviin kalloihinsa. Ja väliajoilla hänen täytyi terottaa aseitansa — miettiä uusia vastauksia heidän vastaväitteisiinsä ja varustaa itselleen uusia tosiasioita joilla todistaa, miten hullunkurinen koko heidän aaterakennuksensa oli.

Siten tottui Jurgis lukemaan paljon. Hänellä oli aina taskussa tavallisesti joku puoluekirja tahi lentolehti, ja kun hänellä oli joutilas hetki, voi hän tavata läpi jonkun kappaleen ja märehtiä sitä sitte mielessään työnsä aikana. Hän luki myöskin sanomalehtiä ja teki kysymyksiä niiden sisällön johdosta. Muuan toisista portinvartijoista Hindsin hotellissa oli eräs terävä-älyinen pieni irlantilainen, joka tiesi kaikki mitä Jurgiksen tarvitsi tietää; ja heidän yhdessä ahertaessaan opetti edellinen hänelle Amerikan maantiedettä ja sen historiaa, sen lakeja ja asetuksia, hän antoi hänelle myöskin tietoja maan kaupasta, suurista rautateistä ja niistä yhtiöistä, jotka ne omistivat, hän tutustutti hänet ammattiyhdistysten toimintaan, isoihin työlakkoihin ja niiden johtomiehiin. Ja iltasin, kun Jurgis pääsi irti työstä, oli hän mukana sosialistisissa kokouksissa, joita pidettiin hotellin suuressa salissa ja joissa usein sai kuulla puhujia, jotka olivat saavuttaneet kansallisen kuuluisuuden. Nämä pohtivat valtiollista asiaintilaa joka puolelta, ja Jurgis tunsi itsensä onnelliseksi saadessaan korjata edes vähäsen niitä tiedon rahtusia, joita he kylvivät hänen jalkoihinsa.

Siellä esiytyi muuan mies, joka puolueessa oli tunnettu "pikku jättiläisen" nimellä. Herramme oli käyttänyt niin paljon aineksia hänen päänsä tekemiseen, ettei niitä ollut paljo riittänyt hänen muihin jäseniinsä; mutta kun hän astui puhujalavalle ja pyyhkäsi pikimustaa poskipartaansa, tärähtelivät kapitalismin kulmakivet. Hän oli kirjoittanut tästä aineesta oikean sivistyssanakirjan, melkein yhtä ison teoksen kuin hän itsekin oli. Sitte siellä oli muuan nuori kirjailija, joka oli tullut Kaliforniasta ja oli ollut vuoron perään lohenkalastajana, osterinpyytäjänä, pitkäsiimanvetäjänä ja merimiehenä — joka oli kulkulaisena kierrellyt halki koko maan ja ollut vankeudessakin, ja vaihtelun vuoksi istunut Whitechapelin likaisimmissa kolkissa ja kaivanut kultaa Klondyken jäätiköiltä. Kaikkia näitä asioita hän oli kuvaillut kirjassaan, ja ollen nerokas mies pakotti hän koko maailman kuuntelemaan hänen sanojaan. Nyt hän oli kuuluisa henkilö, mutta siitä huolimatta tahtoi hän saarnata evankeliumia köyhille. — Hänen rinnallaan oli toinen mies, jota kutsuttiin "miljonääri-sosialistiksi". Tämä oli liikekeinotteluilla tullut rikkaaksi, mutta hänen rikkautensa oli hävinnyt valtion virkamiesten vastajuonien kautta. Hän oli hiljaisluontoinen mies, jota olisi luullut miksi muuksi tahansa kuin sosialistikiihottajaksi. Hänen puheensa olivat yksinkertaisia ja miltei muodottomia — hän ei voinut itse ymmärtää, miksikä kukaan voi niistä tulla kiihotetuksi. Hän puhui taloudellisen kehityksen laeista ja menetelmistä. Elämä oli taistelua olemassaolosta, sanoi hän, ja vahvat voittivat siinä heikommat. Viimemainitut olivat enimmäkseen ennakolta tuomitut perikatoon; mutta joskus he pelastuivat yhteenliittymisen avulla — joka oli uusi ja korkeampi muoto voimaa. Asianlaita oli se, että laumoissa elävät eläimet olivat aina voittaneet yksinään elävät raatelueläimet; historiassa samaten kansakunnat olivat tulleet kuninkaittensa herroiksi. Työmiehet olivat yksinkertaisesti teollisuuden kansalaisia, ja sosialistinen liike oli ilmauksena heidän halustaan pysyä elossa. Vallankumouksen välttämättömyys riippui siitä tosiasiasta, että heillä ei ollut muuta valitsemisen varaa kuin joko liittyä yhteen tahi tulla hävitetyiksi; tämä tosiasia, julma ja järkähtämätön, ei ollut riippuvainen mistään ihmistahdosta, se oli taloudellisen kehityksen laki, jonka yksityiskohtia puhuja esitti ihmeteltävällä säntillisyydellä.

Ja myöhemmin tuli suuri vaalikokous, jolloin Jurgis kuuli puolueen pääjohtajan puhuvan. Kymmenen vuotta aikaisemmin oli Chikagon sadanviidenkymmenentuhannen rautatietyömiehen keskuudessa puhjennut lakko, jolloin rautatieyhtiöt olivat palkanneet rosvoja saamaan aikaan väkivaltaisuuksia lakkolaisten keskuudessa ja Yhdysvaltain presidentti oli lähettänyt sotajoukkoja kukistamaan lakkoa ja pannut ammattiyhdistyksen puheenjohtajan vankilaan ilman edelläkäypää tutkintoa ja tuomiota. Tämä oli palannut takasin vankeudesta taloudellisesti ja ruumiillisesti runneltuna miehenä, mutta kiivaana sosialistina; ja nyt oli hän kymmenen vuoden ajan kiertänyt ristiin rastiin maata julistamalla kansalle oikeuden vaatimuksia. Hänen esiytymisensä vaikutti aina kuin sähköisku; hän oli pitkä ja laiha, ja hänen kasvonsa kantoivat hirvittäviä kärsimyksen merkkejä. Koko sorretun ihmiskunnan raivo salamoi niistä — ja hänen äänessään värähteli kärsivien pikkulapsien nyyhkytys. Hän kumartui puhuessaan kuulijakuntansa yli, hän satutti sen sydämmen sisimpään ojennetulla sormellaan. Hänen äänensä oli käheä paljosta puhumisesta, mutta suuri kuulijakunta istui hiljaa kuin hautajaisissa, eikä yksikään sana välttynyt sen korvilta.

Ja kun Jurgis lähti tästä kokouksesta, työnnettiin hänen käteensä paperi, jonka hän vei kotiinsa lukeakseen; ja sillä tavoin hän tutustui julkaisuun "Vetoomus järkeen". Noin kaksitoista vuotta sitte oli muuan talokeinottelija Koloradossa huomannut olevan väärin lyödä rahaa ihmisten elintarpeista; hän oli lopettanut liikkeensä ja ruvennut sen sijaan julkaisemaan sosialistista viikkolehteä. Se oli pieni nelisivuinen lehti, jota myötiin vähemmästä kuin puolesta sentistä numero; sen tilaajamäärä nousi neljännesmiljoonaan ja se meni kaikkiin Amerikan postikonttoreihin. Se lähetti kerran kirjeenvaihtajan Koloradoon ja täytti monia sivuja kuvauksilla miten Amerikan lakeja ja laitoksia kokonaan syrjäytettiin tässä valtiossa. Eräässä maan kaupungissa sillä oli kokonaista neljäkymmentä avustajaa Sähkösanomatrustin pääkortteerin henkilökunnan keskuudessa, eikä mitään sosialisteille tärkeitä tietoja päässyt julkisuuteen ilman että ne ensin painatettiin "Vetoomuksen" palstoille. Se painatti koko sivun laajuisia selontekoja vaalitaistelusta; ja se numero, joka oli tullut Jurgiksen käsiin, sisälsi kehotuksen lakossa oleville työmiehille, jota oli liki miljoona kappaletta jaettu suuriin teollisuuskeskuksiin. "Oletko antanut palttua lakolle?" — oli sen otsikkona. "Ja mihin nyt aijot ryhtyä?" Se oli sitä laatua vetoomusta, jota sanotaan "kiihotukseksi" — ja sen oli kirjoittanut mies, jonka sielu oli teräksestä. Kun tämä painos ilmestyi, lähetettiin sitä kaksikymmentätuhatta kappaletta Packingtowniin; ja ne otettiin vastaan ja sälytettiin erään tupakkamyymälän takahuoneeseen, ja joka ilta samoin kuin sunnuntaisin koko päivän mittaan ottivat Packingtownin haaraosastot niitä sylen täydet ja jakoivat niitä kaduilla ja asunnoissa. Packingtownin kansa oli lopettanut lakkonsa ja luki lehtiä ihastuksella, ja nuo kaksikymmentä tuhatta kappaletta huomattiin pian riittämättömiksi. Jurgis oli päättänyt ettei hän tulisi entistä kotipaikkaansa liian lähelle; mutta kun hän kuuli tästä puhuttavan, kasvoi ikävä hänessä vallan polttavaksi. Joka ilta tämän viikon aikana ajoi hän rautatievaunussa teurastamoiden takalistolle, missä hän avusti saattamaan edellisen vuoden toimintaansa myttyyn, jolloin hän oli ollut mukana tekemässä Mike Scullyn keilinasettajasta aldermania.

Oli oikein ihmeellistä nähdä miten suuri muutos yhden ainoan vuoden aikana oli tapahtunut Packingtownissa — kansan silmät vähitellen avautuivat! Sosialisteilla oli ehdoton enemmistö näissä vaaleissa, ja Scully ja hänen henkiheimolaisensa olivat vallan hämmennyksissä. Vasta vaalitaistelun lopulla he tulivat ajatelleeksi että lakko oli saatu murretuksi neekerien avulla, ja silloin tuottivat he Etelä-Karolinasta "tulensyöjän" — miehen, joka puhuessaan työmiehille riisui takin päältään ja pippuroi puheensa kauheilla kirouksilla. Tätä kokousta he ilmottelivat ahkerasti, ja myöskin sosialistit ilmottivat siitä — sillä seurauksella, että tuhansittain kuulijoita saapui sinne. "Tulensyöjä" kesti heidän kyselypommitustaan noin tunnin ajan ja meni sitte kotiinsa vallan raivoissaan, ja loppu-ilta käytettiin ainoastaan puoluekysymysten pohtimiseen. Jurgiksella, joka välttämättömästi tahtoi olla mukana, oli silloin suuri päivänsä. Hän tanssi ympärinsä ja liehtoi käsillään kuin hullu — ja vihdoin tempausi hän irti ystävistään, astui lavalle ja piti itse puheen! Edellinen puhuja oli kieltänyt demokraattisen puolueen käyttäneen äänenostoja ja luki tämän vain republikaanisen puolueen synniksi — mutta tähän huusi Jurgis raivoisasti: "Se on valetta! Se on valetta!" Sitte jatkoi hän ja kertoi kuulijoilleen, miten hän itse voi tietää puhuvansa totta: hän oli nimittäin itse ollut mukana ostamassa ääniä demokraateille! Ja hän olisi ilmaissut "tulensyöjälle" kaikki persoonalliset kokemuksensa, jollei Harry Adams ja eräs toinen ystävä olisi tarttunut hänen takkiinsa ja vetäissyt hänet alas.

XXXI LUKU.

Ensimmäiseksi työkseen paikan saatuaan Jurgis kiirehti Marijaa katsomaan. Tämä tuli talon ensi kerrokseen tapaamaan häntä; ja hän seisoi oven suussa hattu kädessä ja sanoi: "Minulla on työtä nyt, niin että voit jättää tämän paikan."

Mutta Marija pudisti päätään. Hänellä ei ollut enää mitään muuta edessä, sanoi hän, eikä kukaan huolinut häntä työhön. Hän ei voinut pitää entisyyttään salassa — tytöt olivat kyllä koettaneet sitä, mutta aina oltiin päästy siitä selville. Tuhansittain miehiä kävi tässä paikassa, ja ennemmin tai myöhemmin kohtaisi hän jonkun heistä. "Ja sitäpaitsi", lisäsi Marija, "en voi enää mitään saada aikaan, en kelpaa mihinkään. Mitä sinä voisit hyväkseni tehdä?"