Nicholas Schliemann tunsi perinpohjin niin hyvin koko maailmankaikkeuden kuin ihmisen yhtenä sen osana. Hän käsitti pohjaa myöten kaikki inhimilliset laitokset ja puhalsi niitä ympäriinsä kuin saippuakuplia. Oli ihmeellistä miten paljon hävityshalua ihmisrintaan voikaan mahtua. Maan hallinnostako oli puhe? Hallituksen tehtävänä oli yhdistää muinaisaikojen väkivalta nykyisen ajan viekkauteen. Tahi avioliitostako puhuttiin? Avioliitto ja prostitutsioni olivat saman kilven eri puolia, aistillisen ihmisen sukuvietin tyydyttämistä. Niiden välinen erotus oli vain luokkaerotusta. Jos naisella oli rahoja, voi hän sanella ehdot: yhdenvertaisuuden, elinkautiskontrahdin ja lastensa laillisuuden — s.o. perintöoikeuden. Mutta jollei hänellä ollut rahaa, kuului hän köyhälistöön ja möi siis itsensä voidakseen elää. Entä sitte uskonto, tuo verivihollisen kuolettavin ase? Maan hallitus sorti palkkaorjan ruumista, mutta uskonto sorti hänen sieluaan ja myrkytti edistyksen vuolaan virran jo sen lähteissä. Palkkaorjan piti kiinnittää toivonsa tulevaan elämään, kun hän nylettiin putipuhtaaksi tässä elämässä; hänet kasvatettiin säästäväisyyteen, nöyryyteen ja kuuliaisuuteen — lyhyesti kaikkiin kapitalismin n.s. hyveihin. Sivistyksen kohtalo ratkaistiin taistelussa elämästä ja kuolemasta punasen ja mustan Internatsionalen välillä, sosialismin ja roomalaiskatolisen kirkon välillä; mutta täällä Amerikassa vallitsi amerikkalaisen evankelisuuden styygiläinen keskiyö — —
Nyt tahtoi sanomalehtimies tietää, millä perustella t:ri Schliemann voi tukea kerran lausumaansa väitettä, että yhteiskunta voi tulla toimeen ainoastaan yksitotisella työpäivällä kutakin yksilöä kohti. "Millaiseksi yhteiskunnan tuotantokyky", jatkoi puhuteltu, "voi muodostua, jos kaikkia tieteen nykyisin tarjoomia kehitysmahdollisuuksia käytettäisiin hyväkseen, sitä on vaikea sanoa; mutta varmasti se kohoisi kaiken yli mitä asian laatuun nähden nykyään voidaan kuvitella, kapitalismin julmuuksien paaduttamia kun ollaan. Kansainvälisen köyhälistön päästyä voitolle sodat tietysti kävisivät mahdottomiksi; ja ken voikaan laskea mitä sodat oikeastaan maksavat ihmiskunnalle — ei ainoastaan niiden ihmishenkien ja tavarain arvoa, joita ne hävittävät, ei ainoastaan niitä kustannuksia, mitä vaatii miljoonain ihmisten työttöminä pitäminen ja niiden varustaminen tappeluihin ja paraateihin, vaan myöskin sen heikontavan vaikutuksen yhteiskunnan elinvoimiin, mikä on sotatilalla ja sodanpelolla, kaikella raakuudella ja tietämättömyydellä, juoppoudella ja siveettömyydellä, taloudellisella rappiolla ja siveellisellä väljähtymisellä, jotka kaikki ovat sodan seurauksia ja hedelmiä. Luuletteko olevan liian uskallettua lausua, että kaksi tuntia jokaisen työkykyisen yleisön jokapäiväisestä työajasta menee suupalaksi sodan hirviön kitaan?"
Ja sitte selvitti Schliemann edelleen yleisin piirtein kilpailun tuottamia vaurioita; teollisuustaistelun tuottamia yhteiskunnallisia tappioita, alituista aherrusta ja kiihkoa; paheita — sellaisia kuin esim. juoppoutta, joka viime kahtenakymmenenä vuonna on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi [Aikaisemmin kirjassa on mainittu tekijän tässä kohden puhuvan Amerikan oloista. Suom. muist.]; yhteiskunnan laiskoja ja toimettomia jäseniä, ylimielisiä rikkaita ja rutiköyhtyneitä kurjimuksia; sorron lakeja ja koko sen koneistoa; yhteiskunnan tuhlaavaisuutta kaikkine räätälineen ja muotiompelijoineen, hiustenkähertäjineen ja tanssimestareineen, kokkeineen ja lakeijoineen. "Te ymmärrätte", sanoi hän, "että yhteiskunnassa, jota hallitsee kilpailu liike-elämän alalla, täytyy rahan olla miehuullisuuden todistuksena ja tuhlaavaisuuden ainoana vallan tuntomerkkinä. Siten on meillä tätä nykyä yhteiskunta, jossa voimme sanoa kolmenkymmenen prosentin väestöstä työskentelevän hyödyttömien esineiden valmistamisessa ja yhden prosentin käyttävän kaiken aikansa niiden kuluttamiseen. Eikä tämä ole kaikki — sillä loiseläinten palvelijat ja parittajat ovat myöskin loiseläimiä, muotikauppiaat, juveelisepät ja lakeijat myöskin elävät yhteiskunnan hyödyllisten jäsenten työstä. Ja huomatkaa myöskin, että tämä laajalle levinnyt sairaus ei tartu ainoastaan laiskureihin ja heidän palvelijoihinsa, vaan että sen myrkky tunkeutuu myös koko yhteiskuntaruumiiseen. Sadantuhannen 'kermaan' kuuluvan naisen alapuolella on miljoona keskiluokan naista, jotka tuntevat itsensä onnettomiksi, kun eivät kuulu 'kermaan', ja tekevät kaikkensa, jotta näyttäisivät siihen kuuluvansa; ja näiden alapuolella on jälleen viisi miljoonaa talonpoikaisnaista, jotka lukevat 'muodikkaita' sanomalehtiä ja rustaavat hattujaan, puotineitiä ja palvelustyttöä, jotka myyvät itsensä porttoloihin saadakseen halpoja koruja ja päällysvaippoja väärennetystä hylkeennahasta."
"Elkääkä unohtako suurten huijausten tuottamaa taloudellista vahinkoa", puuttui Fisher puheeseen.
"Kun tulemme ilmotustaidon aito-uudenaikaiseen ammattiin", vastasi Schliemann — "siihen tieteeseen, jonka avulla ihmisiä houkutellaan ostamaan sellaista mitä eivät tarvitse, niin olemme kapitalistisen hävitystyön ruumishuoneen keskustassa — ja tuskin tiedämme mitä hirveitä asioita ensin puheeksi ottaisimme. Ajatelkaahan vain, miten paljon aikaa ja työkykyä oikeastaan tuhlataankaan valmistaessa kymmeniätuhansia saman tavaran eri lajeja ainoastaan pöyhkeilyn ja keikarimaisuuden palvelukseen, kun yksi ainoa laji jo olisi kylläksi; ajatelkaahan vain tavarainväärennyksen tuottamaa kansallistappiota — puolivillaisia pukuja, puuvillahuopia, seulaseinäisiä vuokrakasarmeja, korkinjauhoilla täytettyjä pelastusrenkaita, vedellä sekotettua maitoa, aniliinipitoista soodavettä, perunajauhoista tehtyjä makkaroita — —"
"Ja katselkaa ennen kaikkea asian siveellistä puolta", ehätti entinen saarnaaja.
"Aivan niin", sanoi Schliemann, "sitä halpamaisuutta ja julmuutta mitä ne aiheuttavat, niitä juonia, valheita ja lahjuksia, sitä kerskailua ja öyhkäilyä, sitä kiirettä ja kuhinaa mikä sitä seuraa. Luonnollisesti ovat jäljitteleminen ja väärentäminen itse kilpailun ydin — ne ovat toinen muoto tavanmukaiselle lauseelle 'ostaa halvimmilta markkinoilta ja myydä kalliimmilla'. Eräs valtion virkamies on laskenut, että kansakunta vuosittain kärsii vahinkoa yhden ja yhden neljänneksen biljoonan dollaria väärennetyistä ravintoaineista — se tietysti ei käsitä ainoastaan niiden ainesten tappiota, jotka olisivat olleet hyödyllisiä ulkopuolella ihmisen vatsaa, vaan lääkärien ja sairaanhoitajattarien kustannukset ihmisiltä, jotka muuten olisivat pysyneet terveinä, sekä hautaushankkijain kustannukset kokonaiselta sukupolvelta, joka on saatettu hautaan kymmentä tai kahtakymmentä vuotta ennen luonnollista aikaansa. Ja ajatelkaahan miten paljon aikaa ja voimaa kulutetaan näiden tavarain myymiseen parissakymmenessä puodissa, kun yksi ainoa olisi tarpeen. Maassamme on miljoona tahi pari kauppahuonetta ja niissä viisi tahi kymmenen kertaa niin paljon kauppa-apulaisia — ja ajatelkaahan kaikkea kirjanpitoa näissä kaikissa liikkeissä, kaikkea suunnittelua ja keinottelua, kaikkea voiton ja tappion arvioimista. Ajatelkaahan koko sitä siviililainsäädännön koneistoa, joka on käynyt tarpeelliseksi näiden toimien takia — kokonaisia kirjastoja mahtavia asetuskokoelmia, tuomioistuimia ja valamiehiä, jotka niitä tarvitsevat, lakimiehiä, jotka ponnistelevat aivojaan niiden kiertämiseksi, kaikkea lainväärennystä ja kaikkia asianajajain koukkuja, kaikkea vihaa ja kaikkia valheita! Ajatelkaahan kauppatavarain sokeata ja uskallettua liikavalmistusta ja sen seurauksia — sulettuja tehtaita, työttömiä työmiehiä ja tavaroita, jotka lahoovat ja mätänevät varastoissa; ajatelkaahan kurssiveijarien toimintaa, jonka kautta kokonaiset teollisuudenhaarat saattavat joutua perikatoon; vararikkoutuneita liikkeitä ja kukistuvia pankkeja, aikoja täynnä pelkoa, ahdistusta ja epätoivoa, hävitettyjä kaupunkeja ja nälkää näkeviä väestöjä! Ajatelkaahan miten paljon voimaa kulutetaan turhaan menekin etsimiseen liiaksi valmistetulle tavaralle ja kaikkiin köyhätuotteisiin liikkeenhaaroihin! Ajatelkaahan mikä vaara johtuu kaupunkien liikakansoittumisesta, jonka syynä ovat kilpailu ja rautatiemonopooli; ajatelkaa niiden ahtaita kujia, niiden huonoa ilmaa, niiden tautisuutta ja elinvoiman menetystä! Ajatelkaahan liikehuoneustoja — mikä ajan ja aineen turha kulutus kerrosten latomisessa kerrosten päälle tahi niiden kaivamisessa syvälle maan alle! Ja ajatelkaahan vielä koko vakuutustoimintaa, sen suunnatonta joukkoa hallintohenkilöitä ja konttoriapulaisia ja kaikkea muuta tuhlausta — —"
"Siinä en jaksa teitä seurata", virkkoi sanomalehtimies.
"Ko-operatiivinen tasavalta on yleinen itsetoimiva vakuutusyhtiö ja samalla myöskin säästöpankki sen kaikille jäsenille. Kun pääoma on kaikkien yhteistä omaisuutta, saavat kaikki kärsiä sen mahdollisista tappioista ja kaikki ovat velvolliset niitä korvaamaan. Pankki on koko maan luottolaitos, se pääkirja, johon jokaisen yksilön tulot ja menot merkitään. On myöskin olemassa koko maata käsittävä julkaisu, jossa ilmotetaan kaikki mitä tasavallalla on kaupan. Ja kun ei kukaan saa itselleen mitään eri ansiota myymisestä, ei myöskään enää ole olemassa mitään kiihoketta uhkarohkeuteen tahi tuhlaukseen, ei myöskään petollisuuteen, väärennykseen, lahjomiseen — sanalla sanoen 'kapitalismiin'."
"Miten määrätään sitte jonkun tavaran hinta?"