Lakimies selitti, että kauppahinnan suorittaminen vuokran muodossa oli täysin laillinen tapa. Tarkotus sillä oli helpottaa ostoa vähempivaraisille, jotka eivät muuten milloinkaan voisi hankkia omaa kotia. Niin kauvan kuin he säännöllisesti suorittivat maksunsa, ei heillä ollut mitään pelättävää, talo oli tykkönään heidän omansa.

Jurgis tunsi niin sanomatonta iloa tämän lohdullisen tiedonannon johdosta, että hän mielihyvällä maksoi sen puolidollaria, jonka asianajaja vaati vaivastaan, ja kiiruhti sitten kotiin nopein askelin ja kevein sydämmin ilmottamaan ystävilleen matkansa tuloksen. Hän tapasi Onan miltei pyörtyneenä, lapset täyttä kurkkua kirkumassa ja koko talon ylösalasin — kaikki olivat luulleet hänen lähteneen murhaamaan asiamiestä. Kului monia tunteja, ennenkun rauha oli palautettu; ja koko seuraavan yön Jurgis monesti havahtui ja kuuli Onan ja hänen emintimänsä hiljaa kuiskailevan ja tuumiskelevan keskenänsä.

V LUKU.

He olivat nyt ostaneet itselleen oman kodin. Heidän oli vaikea käsittää, että tuo ihmeellinen koti todella oli heidän omansa, jonka he voivat mielensä mukaan varustaa huone- ja talouskaluilla. Jok'ainoa hetki joutilaana ollessaan he sitä ajattelivat. Kun heidän vuokra-aikansa Anielen luona kolmea päivää myöhemmin oli lopussa, varustautuivat he viivyttelemättä muuttamaan.

Jos ken jotain tarvitsi, ei hänen tarvinnut käydä kovin pitkälle Packingtownissa, ennenkun tapasi kaikkea mitä halusi. Oikein huvittavaa oli katsella, millä kiireellä ja innolla jok'ainoa liikemies ennakolta koetti arvailla kunkin tarpeita ja toivomuksia. Halusiko ken tupakoida? Heti joutui hän — ja joutuipa sellainenkin, jolla ei ollut vähintäkään halua tupakoimiseen — kiertelevän tupakankaupustelijan käsiin, joka vastustamattomalla kaunopuheisuudella todisti, miksi ainoastaan Thomas Jeffersonin viiden sentin sikarit ansaitsivat sikarin nimen — ja ennenkun aavistikaan, oli monella tupakinvihaajalla taskut täynnä hänen tavaraansa. Oliko ken taas polttanut liiaksi ja kärsi siitä haittaa terveydelleen? Siihen tarkotukseen sai taas neljännesdollarilla ostaa rasian, jossa oli viisikolmatta ehdottomasti auttavaa pilleriä. Lukemattomin keinoin kaupiteltiin kaikenlaisia mahdollisia ja mahdottomia tuotteita. Läskikaupungissa Packingtownissa oltiin päästy vallan täydellisyyteen amerikkalaisessa ilmotustaidossa. Ken ei tulisi oikein levottomaksi lukiessaan esim. seuraavanlaista ilmotusta: "Onko vaimonne kalpea? Onko hän käynyt haluttomaksi kaikkeen, liikkuuko hän tuskin ovesta ulkona, pitääkö hän elämää hulluna ja kurjana? Miksi ette siis neuvo häntä koettamaan Tohtori Lonahanin 'Elämän säilyttäjää'?" Toisissa paikoissa jälleen oltiin leikillisiä: "Elkää nyt olko kuin mikäkin puupölkky! Tulkaa ja ostakaa 'Goliath Bunion'-tippoja!" — "Liikutelkaa toki jalkojanne!" ilmoitti muuan suutari. "Se on helppoa, jos käytätte kahden ja puolen dollarin 'Eureka'-kenkiä."

Monien pöyhkeilevien ilmotuskylttien joukossa ystävämme näkivät erään, joka etenkin kiinnitti huomiota kauniin maalauksensa takia. Se esitti kahta lintua, jotka ahkeraan rakensivat itselleen pesää, ja alla oli luettavana: "Varustakaa asuntonne kaikella mitä tarvitsette — täällä on satumaisen huokeat hinnat — saatte kaikki melkein ilmaiseksi!" Alempana oli ilmotus, että täältä voi saada kaluston ja kaiken sisustuksen nelihuoneiseen huoneustoon mitättömällä pikku summalla — seitsemälläkymmenellä viidellä dollarilla. Ja erinomaisin etuus oli se, että kauppaa tehdessä tarvitsi maksaa käteistä vain pieni osa tästä määrästä; lopun sai suorittaa kuukausittain muutaman dollarin maksu erillä. Ystävämme tarvitsivat tietystikin täydellisen kalustuksen uuteen kotiinsa, mutta heidän rahavaransa olivat nyt miltei loppuun sulaneet; eipä ihme siis, että he astuivat tämän ihmisrakkaan huonekalukauppiaan puotiin ja tekivät siellä ostoksensa. Teta Elzbietalla oli vielä kerran vaikea hetki käsissä, kun hänen oli allekirjoitettava useita papereja. Ja sitte sai Jurgis eräänä iltana, kun hän hikisenä ja väsyneenä palasi työstään, kuulla että koko kalusto jo oli saapunut uuteen kotiin: salin, ruokasalin ja makuuhuoneen huonekaluja, pesulaitos, heidän silmissään ylen ihana pöytäkalusto suurilla ruusuilla ja sinisillä kuusenoksilla koristettua posliinia y.m.s. loppumattomiin saakka. Posliiniastioista oli tuotua muuan havaittu rikkoutuneeksi, mutta Ona oli saanut vaihdetuksi sen toiseen. Samaten oli luvattu kolme keittoastiata, mutta annettukin vain kaksi; ja se oli Jurgiksen suuri murhe, että he noin olivat antaneet petkuttaa itseään.

Seuraavana päivänä he muuttivat taloon. Työstä saavuttuaan ei miehillä ollut aikaa syödä kuin pari suupalaa, kun he kiirehtivät kantamaan tavaroitaan uuteen kotiin. Matkaa oli tosin koko kolme kilometriä, mutta Jurgis kävi sen matkan samana yönä useampaan kertaan, kantaen selässään aika raskaita taakkoja — patjoja, sänky- ja pitovaatteita, säkkejä y.m.s. Muualla Chikagossa olisi tällaisessa toimessa olija ollut vaarassa joutua putkaan, mutta Packingtownissa olivat poliisit ilmeisesti tottuneet sellaisiin näytelmiin ja tyytyivät muutamiin yksinkertaisiin kyselyihin. Ystävistämme näytti heidän uusi kotinsa oikealta satulinnalta kaikkine uusine siroine esineineen, joille iso ja komea lamppu loi väkevää valaistusta. Se oli "todellinen koti" ja vastasi täydellisesti kaikkea, mitä ilmotuslappu, asiamies ja lakimies olivat sanoneet sen kehumiseksi. Ona tanssi hilpeästi ympäriinsä uusissa huoneissa, ja hän ja Marija-serkku tarttuivat Jurgista kainaloihin ja kulettivat häntä riemusaatossa huoneesta toiseen, jotta hän oikein voisi nähdä ja ihailla koko ihanuutta. Jok'ikiselle tuolille he istuivat vuoron perään ja vaativat Jurgiksenkin koettelemaan niitä. Muuan tuoleista luhistui kokoon hänen raskaan painonsa alla, ja silloin he päästivät kimeän huudon, joka herätti lapset ja aiheutti suuren metelin. Kuitenkin oli tämä ollut juuri tärkeä päivä, ja kaikki olivat ylen tyytyväisiä siihen. Jurgis ja Ona istuivat kauvan yläällä, iloiten sydämiensä syvyydestä keskinäisestä rakkaudestaan ja katsellen ihastuneina ympärilleen. Hepä menisivät naimisiin hetikun saisivat asiat vähin järjestetyiksi ja hiukan rahoja säästöönkin; ja tämä olisi heidän kotinsa — pikku huoneen alikerroksessa he pitäisivät!

Olipa todella loppumaton ilonlähde heille saattaa taloa ja huoneita täyteen järjestykseen. Heillä ei tosin ollut suurin varoja tuhlata, mutta niin paljon välttämätöntä oli kuitenkin hankittava, ja sen ostaminen oli Onalle oikea riemu. Ostokset oli tietysti tehtävä myöhään iltasin, sillä muulloin Jurgiksella ei ollut aikaa; ja hänen oli luonnollisesti oltava mukana, vaikkei olisi ollut muusta kysymys kuin suola- ja pippurirasiasta tai puolesta tusinasta juomalaseja kymmeneen senttiin. Vähäisimmätkin ostokset olivat pätevänä syynä molemmille nuorille lähteä yhdessä ulos. Lauvantai-iltana he saapuivat kotiin laahaten mukanaan suurta koria täynnä kaikenlaisia hyviä tavaroita, jotka ladottiin pöydälle. Kaikki kokoutuivat ympärille katselemaan niitä; pikku lapset kiipesivät tuoleille tai kirkuivat, kunnes joku otti niitä kainaloista ja nosti ylös. Siinä oli sokeria ja suolaa ja teetä ja ryytejä, saviastia ja maitokannu, pesuharja, pari kenkiä vanhimmalle pojalle, kannu polttoöljyä, vasara ja suuri joukko erikokoisia nauloja, jotka oli lyötävä keittiön ja makuuhuoneen seinille tarve-esineiden ripustamista varten. Oikea perheneuvottelu pidettiin sen johdosta, mihin kohtaan näitä nauloja sopivimmin oli lyötävä. Sitte piti Jurgiksen yrittää lyödä naulat seiniin, mutta kun vasara oli niin pieni, löi hän usein sormiinsa. Ona oli pannut vastaan kun hän oli tahtonut ostaa isomman vasaran, joka oli viisitoista senttiä kalliimpi; sen vuoksi kehotti Jurgis hänen itsensä koettamaan pikku vasaralla. Ona oli heti halukas, mutta jo ensi iskulla hän löi peukaloonsa ja päästi kimakan huudon, niin että Jurgiksen oli tultava avuksi ja lääkittävä sormea lukemattomilla suuteloilla. Vihdoin oli jokainen vuoronsa perään koetellut vasaraa, ja tuloksena oli, että naulat lopultakin istuivat kaikki kiini seinissä. Sitte ripustettiin osa tavaroista heti nauloihin. Jurgis oli vielä tuonut kotiin mahtavan laatikon, jota hän oli kantanut päänsä päällä, ja hän lähetti Jonaksen noutamaan toista yhtä isoa kantamusta, jonka hän myymälöistä oli ostanut.

Ruokailupöydän he tietystikin olivat sijoittaneet keittiöön, ja varsinaista ruokasalia käyttivät Teta Elzbieta ja hänen viisi lastansa makuusuojaksi. Hän itse ja kaksi nuorinta makasivat sängyssä ja toiset kolme patjalla lattialla. Ona ja hänen serkkunsa vetivät patjansa saliin ja nukkuivat siellä, ja kaikki kolme miestä ja vanhin pojista makasivat eräässä toisessa huoneessa. Toistaiseksi heillä oli paljas permanto makuusijanaan, mutta niinkin epämukavalla vuoteella he nukkuivat mainiosti, niin että Teta Elzbietan oli voimainsa takaa rummutettava heidän oveaan aamusella saadakseen heidät heräämään neljännestä yli viisi. Silloin piti hänellä olla heitä varten valmiina mahtava kuppi kiehuvan kuumaa, väkevätä kahvia kullekin sekä kaurapuuroa ja kakkuja, joihin oli leivottu pieniä meheviä makkaroita. Sitte he täyttivät ruokareppunsa isoilla, sianihralla paksusti pyyhkäistyillä leipäviipaleilla — voi olisi ollut heille liian kallista — muutamilla punalaukoilla ja pienellä juustopalasella, ja siten varustettuina olivat he valmiit tallustelemaan tehtaaseen.

Jurgiksesta tuntui tosiaankin, että hän nyt vasta oli päässyt käsittämään mitä työ toden teossa oli; ensi kerran hänellä nyt oli tehtäviä, jotka vaativat kaiken hänen huomionsa ja ruumiinvoimansa. Hänen toimenansa oli seista parvella auttamassa teurastuspenkkien ympärillä hääriviä miehiä, ja vaikka hän luonteeltaan olikin itserakas, täytyi hänen kuitenkin ihailla näiden joutuisuutta ja tavattomia ruumiinvoimia — he työskentelivät enemmän ja jättivät parempia työtuloksia kuin konsanaan kaikkein monimutkaisinkaan kone. Kenkään ei saanut silmänräpäyksenkään lepoa kädelleen, silmälleen eikä ajatustoiminnalleen, ennenkun päivän työ oli lopussa. Jurgis pääsi pian tämän ihmeellisen koneiston perille. Oli muutamia osastoja, jotka voivat sekä jouduttaa että hidastuttaa kaikkien muiden työtä, ja juuri niihin oli asetettu luotettavimmat ja samalla väkevimmät miehet, jotka saivat suunnattomia palkkoja, mutta myöskin saivat potkun vähimmästäkin hairahduksesta. Tavantakaa heitä vaihdettiin uusiin miehiin. "Bossit" eli työnjohtajat pitivät tarkkaa vaaria heistä, ja he työskentelivät vallan kuin pahojen henkien riivaamina. Työläishuumori oli heille keksinyt nimen "pikajuoksijat". Jos joku heistä väsyi tai muuten osottautui kykenemättömäksi, oli laitoksessa satoja muita, jotka pyysivät päästä sijalle.