Veselijaa vietettäessä on tapana, että juhlapuheen pitäjä opettelee sellaisen ulkoa jostakin kirjasta; mutta nuoruudessaan oli Dede Antanas hyvin lukuhaluinen ja häntä käytettiin paljon kirjoittamaan ystäviensä rakkaudenkirjeitä. Siksipä tiedetään, että hän nyt juhlan kunniaksi on itse sepittänyt onnittelupuheen, ja uteliaisuus läsnäolijoissa on suuri. Yksin pienet poikanaskalitkin, jotka leikkivät ovensuussa, tulevat lähemmäksi kuuntelemaan, ja pari naisista rupeaa nyyhkyttämään ja peittämään esiliinalla silmiään. Tunnelma käy hyvin surulliseksi, sillä Antanas Rudkus on saanut päähänsä, että hänellä ei enää ole pitkää aikaa elettävänä lastensa parissa. Hänen puheensa tekee vähin jokaisen alakuloiseksi, niin että Jokubas Szedvilas, pieni lihava mies, jolla on ruokatavarakauppa Halsted Streetin varrella, katsoo olevan syytä nousta selittämään, ettei toki niin surullisesti mahda olla laita; ja sitte hän alkaa pienen itsenäisen puheen, jossa hän runsaalla kädellä jakelee onnitteluja morsiamelle ja sulhaselle sekä puhkee runollisiin ennustuksiin, jotka herättävät suurta suosiota nuorissa miehissä, mutta saattavat Onan posket hehkumaan. Jokubaksella on nimittäin runsaassa määrässä sitä herranlahjaa, jota hänen vaimonsa kutsuu "poetiszka vaidintuve" — runolliseksi mielikuvitukseksi.
Useat vieraista ovat nyt täyttäneet vatsansa, ja kun ei muodoista suurta väliä pidetä, noustaan vähitellen ylös pöydästä. Jotkut miehistä kokoutuvat tarjoilutiskin ääreen, toiset kiertelevät edestakasin salissa nauraen ja laulaen. Vähin kukin on hiukan hermostunut — voisi luulla että heillä on jotakin erikoista sydämmellään. Ja niin onkin asianlaita. Hitaimmat syöjistä ennättävät hädin tuskin päättää juhla-aterian, kun saranapöydät lasketaan lappeelleen ja työnnetään tuolien kera nurkkaan, lasten vaunut siirretään syrjään, ja ohjelman tärkein numero alkaa. Tamoszius Kuszleika tyhjentää ison kannun olutta, nousee uudestaan lavalle, katsahtaa yli koko juhlaseuran, kopahuttaa sitte käyrällä kerran viulun selkään, vie soittimensa leuvan alle ja tekee kaarella komean liikkeen ilmassa. Sitte alkaa käyrä tanssia kielillä. Tamoszius ummistaa silmänsä ja purkaa koko sielunsa helisevään valssiin. Hänen toverinsa seuraavat häntä kukin soittimellaan minkä ennättävät; Valentinavycziakin, hetken poljettuaan jalallaan tahtia, luo katseensa ylös kattoon ja rupeaa sahaamaan selloaan henkensä edestä — "Brum! brum! brum!"
Nuoret miehet kutsuvat naisensa, ja pian kiehuu lattia tanssivista pareista. Silminnähtävästi ei kenkään koko seurasta osaa tanssia kunnollisesti, mutta siitä viisi — onhan soittoa, ja nyt tanssii kukin miten taitaa, aivan samaten kuin äsken, kun oli puhe laulamisesta. Useimmat tanssivat n.s. "kahden-askeleen tanssia", etenkin nuoret, joiden keskuudessa tämä laji on erityisesti suosittu. Vanhemmat muistelevat kotiseudun tansseja ja polkevat niitä arvokkaasti ja syvällä totisuudella. Jotkut eivät tanssi lainkaan, vaan tyytyvät yksinkertaisesti pitämään kiini toistensa käsistä ja antavat yleiselle liikkumishalulle sen ilmauksen, mihin se paraiten tahtoo pukeutua, kaikellaisiin jalkaliikkeisiin. Viimemainittujen joukossa ovat Jokubas Szedvilas ja hänen vaimonsa Lucija, jotka yhdessä omistavat ruokatavarakaupan, jonka varastosta he itse syövät enemmän kuin mitä myövät; he ovat liian lihavia pyörimään ympäri ja pysyttelevät sen vuoksi keskellä lattiata, kiinteästi syleillen toisiaan, keinutellen yläruumistaan molemmille sivuille ja eteen ja taaksepäin, nauraen koko ajan autuaallisesti — oikea hampaattoman ja hikisen hurmauksen kuva!
Vanhemmat juhlaan osaaottavista esiytyvät puvuissa, jotka enemmän tai vähemmän muistuttavat kotimaasta — koruommellussa liivissä tai kirjavassa kaulahuivissa, taikka leveäkäänteisessä ja kiiltonappisessa takissa. Nuoret kuitenkin välttävät sellaisia vaatekappaleita, sillä useimmat heistä ovat oppineet puhumaan auttavasti englanninkieltä ja koettavat puvussaan olla niin amerikkalaisia kuin suinkin. Joitakuita heistä voisikin luulla aivan syntyperäisiksi amerikkalaisiksi tavallista konttoristityyppiä — eikä vähinnä sen vuoksi, että he sisälläkin pitävät hatut päässä. Jokainen pari tanssii omalla erikoisella tavallaan. Muutamat ovat kiinteässä syleilyssä, toiset tarpeeksi kaukana toisistaan; muutamat pitävät käsivartensa jäykkinä kupeilla, toiset antavat niiden veltosti riippua alas; muutamat tanssivat hyppien, toiset raskaasti laahaten itseään lattialla. Joukossa on vallattomia pareja, jotka lentävät raivoisaa vauhtia ympärinsä, pukkien kaikkia tiellensä tulevia; ja sen ohessa hermostuneita pareja, joita edelliset säikähyttävät ja jotka niille huutavat ohi mennessään: "Nustok! Kas yra?" (No! Mikä on?)
Jokainen pari pysyy yhdessä koko illan — heidän ei näe koskaan eroavan toisistaan. Tuossa on esim. Alena Jasaityte, joka on tanssinut tuntikausia sulhasensa Juozas Racziuksen kanssa. Alena on juhlan kaunotar, ja hän olisikin todella kaunis, jollei hän olisi niin kovin kopea. Hän on puettu valkoiseen puseroon, jonka voi laskea vastaavan puolta viikkopalkkaa teurastamosta, missä hän maalaa purkkeja. Tanssiessaan hän kannattaa hamettaan vasemmalla kädellään ja koettaa matkia "suuren maailman" naisia. Juoza ajaa vaunuja Durhamin tehtaassa ja saa sangen hyvää palkkaa. Hän koettaa näyttää "koppavalta" lykkäämällä hattunsa vasemmalle takaraivolle ja polttamalla paperossia koko illan. Ja tuolla näemme Jadvyga Marcinkuksen, joka myöskin on kaunis, mutta kauhean ujo. Hänkin maalaa päivät purkkeja, mutta hänellä on rampa äiti ja kolme pientä siskoa elätettävänä, jotenka hänen ei kannata tuhlata rahoja puseroihin. Jadvyga on pieni ja heiveröinen, silmät sysimustat ja tumma tukka kiinnitetty solmuksi niskaan. Valkosen hameen, johon hän nyt on puettu, on hän itse ommellut ja käyttänyt sitä kaikissa tilaisuuksissa viitenä viime vuotena; se on kaikkea muuta kuin siisti, mutta se ei vähääkään huoleta Jadvygaa, kun hän tanssii Mikolaksensa kanssa. Hän on pieni ja Mikolas iso ja voimakas; tyttö painautuu kiinteästi miehen povelle, ikäänkuin tahtoisi kätkeytyä ihmisten silmiltä, ja nojaa päänsä Mikolaksen leveälle rinnalle. Tämä on vuorostaan pusertanut käsivartensa tukevasti tytön vyötäisten ympäri, aivankuin kantaakseen hänet pois täältä; ja siten tanssii Jadvyga koko illan ja tahtoisi tanssia vaikka iankaikkisesti, huumaavan riemun vallassa ollen.
Heille tekisi mieli hymyillä, mutta kun on kuullut heidän elämäntarinansa, ei tee mieli vetää suuta nauruun. He ovat nyt olleet kihloissa jo viidettä vuotta, ja Jadvigan sydän on pakahtumaisillaan. He olisivat jo aikoja sitte naimisissa, jollei Mikolaksella olisi isä, joka alati on juovuksissa, niin että pojan on elätettävä koko isoa perhettä. Mutta sittekin olisivat he jo kauvan mies ja vaimo, sillä Mikolas on rivakka työmies — jollei olisi sattunut tapaturmaa, joka on saattanut heidät epätoivoon. Mikolas on lihanleikkaaja teurastamossa, ja se on vaarallinen virka, varsinkin kun tekee kappaletyötä ja koettaa ansaita rahaa voidakseen kustantaa itselleen morsiamen. Kädet ovat aina tahmaiset verestä ja veitsi on tahmainen, ja sitä heiluttelee leikkaaja kuin mielipuoli, silloinkin kun joutuu puheisiin lähellä olevan toverin kanssa tai veitsi sattuu isoon luuhun. Silloin luistaa käsi veitsenterälle, ja veri purskahtaa esiin ammottavasta haavasta. Mutta tätä voisi vielä sietää, jollei vain syntyisi verenmyrkytystä. Haavan saa kenties lääkityksi, mutta saattaa se auveta taas milloin sattuu. Kolmena viime vuotena oli Mikolas kahdesti maannut lakanain välissä verenmyrkytyksen takia — ensimmäisen kerran kolme kuukautta ja toisen kerran lähes seitsemän kuukautta. Viimeisellä kerralla hän vielä kaupan päällisiksi menetti paikkansa ja sai sitte kuusi viikkoa peräkanaa vartoa joka aamu kello kuudesta lähtien tehtaan konttorin ulkopuolella lumessa ja töryssä, ennenkun tilaisuutta tuli ja hän voi saada entisen paikkansa takaisin. On kyllä viisaita ihmisiä, jotka aina kateellisesti puhuvat että lihanleikkaajat ansaitsevat 40 senttiä (2 markkaa) tunnissa, mutta hepä eivät varmaankaan koskaan ole tarkastelleet tällaisen miehen käsiä. Silloin he kauniisti pitäisivät suunsa kiini.
Kun Tamosziuksen ja molempien toisten soittajain tavantakaa täytyi keskeyttää hetkiseksi levähtääkseen, pysähtyvät tanssijatkin juuri siihen paikkaan, missä silloin sattuvat olemaan, ja odottelevat kärsimättöminä että nuo kolme jälleen alottaisivat. Tanssi ei näytä heihin vaikuttavan lainkaan väsyttävästi, ja vaikka joku tahtoisikin istua, ei ole paikkaa mihin laskeutuisi. Keskeytys ei muuten kestäkään kauvempaa kuin minuutin verran, sillä johtaja alkaa heti jälleen, välittämättä toveriensa vastustelemisesta. Tällä kertaa soitetaan muuan, litvalainen tanssi. Ketkä niin haluavat, jatkavat "kahden-askeleen" tahdissa, mutta useimmat alkavat monimutkaisen sarjan liikkeitä, jotka enemmän näyttävät luistelemiselta kuin tanssilta. Huippuunsa kohoaa tanssi raivoisassa "prestissimossa", jolloin kaikki parit tarttuvat toisiaan kädestä ja pyörivät huimassa piirileikissä. Kukaan ei voi olla ottamatta osaa siihen, piiri kasvaa yhä isommaksi, ja pian on koko sali yhtenä ainoana sekamelskana liehuvia hameita ja keinuvia vartaloita.
Mutta huomattavin ilmiö tänä hetkenä on Tamoszius Kuszleika. Viulurämä panee kitisevän ja rämisevän vastalauseen enempää kidutusta vastaan, mutta Tamoszius on säälimätön. Hiki nousee hänen otsalleen isoina helminä ja hän kumartuu eteenpäin kuin kilpailuun lähtevä polkupyöräilijä. Ruumis vapisee ja tärisee kuin junanveturi kiivaimmassa vauhdissaan, eikä kauvan voi erottaa säveltä, niin nopeaan hän sitä kihnaa — käyrän asemasta näkee vain sinisen varjon, jota hänen oikea kätensä tanssittaa ylös ja alas. Mutta yht'äkkiä katkee soitto, ja Tamoszius ojentaa ylös käsivartensa ja putoo istuimelleen tuiki väsyneenä; ja riemusta kirkaisten hajautuu tanssivien piiri joka taholle huonetta.
Sitte tarjotaan olutta ympäri seuran, jonka jälkeen kaikki hengähtävät syvään ja varustautuvat illan juhlallisimpaan numeroon, jonka nimi on acziavimas. Acziavimas on keskeytymätön tanssi, jota jatkuu vähintäänkin neljä tuntia yhtä mittaa. Vieraat muodostavat ison piirin ja ottavat toisiaan käsistä kiini, ja heti kun soitto alkaa, rupee piiri pyörimään. Keskessä seisoo morsian, ja vuoronsa perää tulee jokaisen osaa ottavan miehen tanssia hänen kanssaan. Kukin tanssii monen minuutin ajan — niin kauvan kuin haluaa; kaikki käy mitä suurimman hilpeyden vallitessa, ja kun vieras on tarpeekseen tanssinut, huomaa hän seisovansa vastapäätä Teta Elzbietaa, joka kurottaa esiin hattua. Siihen tanssija viskaa rahasumman — dollarin, tai ehkäpä viisi, riippuen kunkin varallisuudesta. Tarkotuksena on tällä tapaa veroittaa vierailta juhlan kustannukset; ja jos he ovat hyviä ystäviä, on heidän pidettävä huolta että jälelle jää vielä sievä summa morsiusparille.
Tällaisen juhlan menot ovat vallan kamalat. Ne nousevat varmaan ainakin kahteen sataan dollariin, ehkäpä kolmeenkin sataan; ja harvat ovat ne läsnäolijoista, jotka voivat ansaita kolmea sataa dollaria vuodessa. Täällä on rotevia miehiä, jotka työskentelevät varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan asti jääkylmissä, kosteissa kellareissa, nilkkojaan myöden vedessä — miehiä, joilla kuutena tai seitsemänä vuoden kuukausista ei ole tilaisuutta nähdä päivänvaloa yhdestä sunnuntai-illasta lähtien seuraavaan sunnuntaiaamuun saakka — ja kuitenkaan he eivät ansaitse kolmea sataa dollaria vuodessa. Täällä on pieniä lapsia, jotka tuskin ulottuvat ylös työpenkeilleenkään, — lapsia, joiden vanhemmat ovat ilmottaneet heidän ikänsä liian suureksi saadakseen heidät työhön — ja jotka eivät voi ansaita puoltakaan kolmesta sadasta, tuskin edes kolmannestakaan. Ja tuhlata sitte sellainen summa yhtä ainoaa päivää, hääpäivää, varten!