Avatessaan oven hän näki Elzbietan, joka myöskin oli ollut etsimässä Onaa, mutta jo palannut kotiin. Tämä tuli häntä vastaan varpaisillaan ja sormi huulillaan. Jurgis odotti, kunnes muori tuli vallan hänen luokseen.
"Elä rupea meluamaan!" kuiskasi Elzbieta.
"Mitä nyt?" Jurgis kysyi.
"Ona on käynyt nukkumaan", läähätti vanhus. "Hän on hyvin kipeä. Pelkään hänen menettävän järkensä, Jurgis. Hän on kävellyt katuja pitkin koko yön, ja juuri äsken sain hänet hiukan tyynnytetyksi".
"Milloin hän tuli kotiin?"
"Heti kun olit lähtenyt tänä aamuna".
"Eikö hän sen jälkeen ole ollut ulkona?"
"Ei, tietystikään ei! Hän on niin heikko, Jurgis; hän —"
Jurgis kiristeli hampaitaan vihan vimmassa. "Te valehtelette minulle!" huusi hän.
Elzbieta säpsähti ja kalpeni. "Mitä?" sopersi hän. "Mitä tarkotat?"