"Entä lapset?" Jurgis kysyi.
"Lapset eivät ole olleet kotona kolmena viime päivänä, sillä ilma on ollut niin hirmuinen. Sitäpaitsi he eivät ole voineet aavistaakaan mitä täällä kotona — se tuli niin äkisti, kaksi kuukautta ennen aikaansa."
Jurgis nojautui pöytää vasten ja kätki kasvonsa käsiinsä. Hänen päänsä vaipui rinnalle, ja hänen käsivartensa vapisivat — hän näytti joka hetki lysähtävän kokoon lattialle. Mutta silloin Aniele äkkiä kavahti ylös ja hoiperteli häntä kohti, haparoiden käsillään hameensa takataskua. Hän veti sieltä esiin likasen, mustan rääsyn, jonka toisessa päässä olevan solmun hän vapisevin käsin avasi.
"Kas tässä, Jurgis!" hän sanoi. "Minulla on vähäsen rahaa. Palauk!
Katsoshan!"
Hän sai solmusta esiin muutamia lantteja ja laski ne yksitellen — niitä oli neljäneljättä senttiä. Ne hän antoi Jurgikselle ja kääntyi sitte toisten vaimojen puoleen sanoen: "Entä te — eikö teillä ole mitään hänelle antaa? Hän maksaa kyllä kaikki kerran takasin, kun saa työtä, ja hänelle tekee hyvää kun saa edes yrittää auttaa vaimoaan, vaikkei sitte apua saisikaan. Kun hän palaa takasin, on kai kaikki jo ohitse."
Ja toisetkin köyhät vaimoparat tyhjensivät auliisti kukkaronsa; useimmilla oli vain kupari- ja nikkelirahaa, mutta he antoivat hänelle kernaasti kaikkensa. Muori Olszewski, joka asui naapuritalossa ja jonka mies oli teurastaja ja aina juopotteli, antoi lähes puoli dollaria, niin että koko summa nousi yhteen ja neljännekseen dollariin. Sitte Jurgis pani rahat kukkaroonsa, jota kovasti puristi nyrkkiinsä, ja lähti juoksemaan minkä jaloista pääsi.
XIX LUKU.
"Rouva Haupt, kätilö", oli luettavana kyltissä, joka riippui erään toisen kerroksen akkunan yläpuolella sen kadun varrella, minne Jurgis nyt juoksi; ja ovenpielessä oli toinen kyltti, jolle maalattu käsi etusormellaan osotti likasia portaita ylöspäin. Jurgis kiirehti niitä ylös, hypäten aina kolme porrasta yhdellä kertaa.
Rouva Haupt oli juuri paistamassa silavaa ja sipulia sekä oli jättänyt oven puoliavoimeksi, jotta savu menisi ulos. Kun Jurgis koetti koputtaa ovea, lensi se seposen selälleen, ja hän näki vilaukselta arvoisan rouvan itsensä, joka juuri oli viemässä mustaa pulloa huulilleen. Jurgis hiipi muutamia askelia taapäin ja palasi sitte kovasti kolisten, niin että rouva ei voinut luulla muuta kuin hänen nyt vasta tulevan. Mutta hän ennätti kuitenkin paraaksi nähdä tämän piilottavan pulloa. Kätilö oli saksalaista syntyperää ja suunnattoman lihava — kun hän käveli, heilui hänen ruumiinsa kuin laiva valtameren aalloilla; ja astiat tärisivät hyllyllä yhteen hänen joka askeleillaan. Hän oli puettu risaiseen siniseen hameeseen, ja hänen hampaansa olivat vallan mustat.
"Mikä hätänä?" hän kysyi nähdessään Jurgiksen.