"Minulla ei ole mitään, sanon minä — ei yhtään mitään!" hän huusi tuskastuneena.
"Ettekö sitte voi lainata, hä? Eivätkö vanhat työkumppaninne sen verran luota teihin?" Sitte nähdessään Jurgiksen pudistavan päätänsä nainen jatkoi: "Kuulkaahan minua! Jos nyt maksatte minulle, ette tule katumaan sitä. Minä pelastan vaimonne ja pienokaisenne teille, eikä tämä uhraus sittekään lopulta tunnu teille liian kalliilta. Jos kadotatte heidät nyt, niin miltä se teistä sitte tuntuu? Tässä näette naisen, joka ymmärtää tehtävänsä — voitte kysellä vaikka keneltä naapuristossa, niin he kyllä sanovat sen teille — —"
Rouva Haupt heilutti paistinkauhaansa Jurgista kohden vakuuttavalla tavalla; mutta hänen sanansa sisälsivät enemmän kuin tämä voi kestää. Hän kohotti käsiään epätoivoisella eleellä, kääntyi ympäri ja säntäsi ovesta ulos. "Sitä ei tarvita", hän huudahti mennessään — mutta äkkiä hän kuuli naisen huutavan jälkeensä.
"Minä teen sen viidestä dollarista!"
Kätilö seurasi häntä toruen ja riidellen.
"Oletteko hullu, kun ette suostu sellaiseen tarjoukseen?" hän nalkutti edelleen. "Ette saa ketään lähtemään kanssanne vähemmästä. Minä en ikänäni ole ryhtynyt mihinkään työhön moisesta pikkusummasta. En jaksa edes maksaa huoneeni vuokraakaan — —"
Jurgis keskeytti hänen jaarituksensa kiroustulvalla. "Jollette sitä voi", karjasi hän, "niin miten voin minä sitä teille maksaa? Kirottua, minä totisesti maksaisin teille mitä vaaditte, jos vain voisin, mutta sanoinhan teille, ettei minulla ole niin paljoa. Minulla ei ole! Kuuletteko — minulla ei ole!"
Hän kääntyi uudelleen ympäri ja syöksyi rappusia alas. Mutta hän ei ollut päässyt niitä vielä puoliväliinkään, kun rouva Haupt kuului huutavan hänen jälkeensä:
"Odottakaas! Minä tahdon lähteä mukaanne! Tulkaahan takasin!"
Ja Jurgis nousi jälleen hänen huoneeseensa.