"Se on kaikki mitä minulla on", Jurgis sanoi murtuneella äänellä. "Minun täytyy saada apua — vaimoni on kuolemaisillaan! Minä en voi auttaa sitä — minä — —"
Rouva Haupt oli tällävälin työntänyt silavansa ja sipulinsa takasin uuniin paistumaan. Hän kääntyi nyt Jurgikseen päin ja vastasi savun ja rätinän keskeltä:
"Antakaa minulle nyt kymmenen dollaria paikalla, niin voitte lopun maksaa ensi kuussa."
"En voi — minä en voi maksaa sitä", vastusti Jurgis. "Olenhan jo sanonut teille, että minulla on vain neljännes toista dollaria."
Nainen kääntyi takasin työhönsä.
"En usko teitä", hän sanoi. "Kaikkihan koettavat puijata minua. Onko siinä mitään järkeä, että noin isolla ja väkevällä miehellä olisi muka vain neljännes toista dollaria taskussaan?"
"Tulen juuri vankilasta", Jurgis huusi — hän oli valmis lankeemaan polvilleen tuon naisen eteen — "eikä minulla ollut senttiäkään rahaa sitä ennen, ja perheeni on enimmäkseen nähnyt nälkää."
"Eikö teillä ollut ystäviä, jotka olisivat voineet auttaa teitä?"
"He ovat kaikki köyhiä", Jurgis vastasi. "He antoivat minulle nämä lantit. Olen tehnyt kaikkeni — —"
"Eikö teillä olisi mitään, jota voisitte myydä?"