Mutta Onan ruumis silmäinsä edessä Jurgis ei voinut ajatellakaan pikku poikansa hylkäämistä. Hän lupasi koettavansa ponnistaa kaikkensa Antanaksen hyväksi. Hän tahtoi uhrata pikkuselle kaikki voimansa — tahtoi mennä työhön heti, huomispäivänä, odottamatta edes Onan hautaustakaan. He saivat luottaa häneen, hän pitäisi sanansa, vaikka mitä tapahtuisi.
Ja niinpä lähti hän ulos huomenissa ennen päivänkoittoa, pakottavin päin ja sydämmin ja koko ruumis murtuneena. Hän kulki suoraan Durhamin lantatehtaalle, nähdäkseen saisiko takasin vanhan paikkansa. Mutta päällysmies pudisti päätään hänet nähdessään — se ei käynyt laatuun, sillä hänen paikkansa oli jo kauvan sitte annettu toiselle, eikä siellä ollut enää tilaa hänelle.
"Ettekö luule sitte pian tulevan?" Jurgis kysyi. "Minä voin odottaa."
"Ei", vastasi toinen, "teidän ei kannata odottaa — teille ei enää tule tilaa täällä."
Jurgis tuijotti mieheen silmät selällään ällistyksestä. "Mitenkä niin?" hän kysyi. "Ettekö enää tarvitse minun työtäni?"
Toinen katsahti häneen kylmästi ja välinpitämättömästi ja vastasi:
"Sanoinhan jo, ettei teille ole mitään työtä täällä."
Jurgiksella oli aavistuksensa tämän tapauksen hirvittävästä merkityksestä, ja hän lähti tiehensä raskain sydämmin. Hän liittyi niiden nälkäisten retkulaisten suureen laumaan, jotka seisoivat päiväkaudet lumessa tehtaan konttorin ulkopuolella. Siellä hän seisoi aivan syömättömänä kaksi pitkää tuntia, kunnes poliisiketju karkotti hänet pois muun joukon kera. Siellä ei ollut hänelle työtä ainakaan tänään.
Jurgis oli tehnyt monia hyviä tuttavuuksia pitkänä palvelusaikanaan tehtaissa — niiden joukossa oli kapakanisäntiä, jotka kernaasti uskoisivat hänelle ryypyn ja sitä seuraavan suupalan velaksi, ja hänen vanhan ammattiyhdistyksensä jäseniä, joilta hän voisi lainata kymmensenttisen kovimman hädän aikana. Mitään nälkäänkuolemisen vaaraa ei siis ollut hänelle tarjona. Hän voi tulla takasin huomenna ja jatkaa työnkyselyä vaikka viikkokausia, kuten sadat ja tuhannet toiset. Sillävälin kävisi Teta Elzbieta kerjäämässä Hyde Park-piirissä, ja lapset toisivat kotiin niin paljon kuin tarvittiin Anielen tyydyttämiseksi ja heidän kaikkien hengissä pitämiseksi.
Sillä tapaa odotellen kului viikko värjötellessä ulkona kylmässä tuulessa tai kuokkiessa kapakoita, kunnes Jurgis sattumalta joutui erääseen Jonesin suuren teurastamon kellareista. Hän näki erään päällysmiehen käyvän ovessa ja pyysi tältä työtä.
"Osaatteko työntää vaunuja?" kysyi mies, ja Jurgis vastasi: "Kyllä, herra!" ennenkun sanat olivat oikein kerinneet päästä toisen suusta.