— Lockmanvillessä on hirvittävän monta ihmistä ilman työtä, sanoi
Samuel vakavasti.
— Niin, mutta ne eivät tule isän luo! sanoi lapsi. Teidän täytyy tulla ja antaa hänen teitä auttaa. Lupaatteko sen?
— Mutta kuinka minä voin tulla? Olenhan minä koittanut varastaa häneltä!
— Ei tee mitään. Te ette tunne isääni. Jos te puhuisitte hänelle, että olette tehneet väärin, ja katuisitte — tehän kadutte, eikö niin?
— Minä kadun kovasti.
— No, jos tästä puhuisitte hänelle, niin antaisi hän teille anteeksi — hän tekisi kaikkensa teidän hyväksenne, tiedän sen. Jos hän saisi tietää, että minä olen ollut auttamassa teidän parantamistanne, tulisi hän niin iloiseksi! Olenhan minä vähän auttanut, sanokaapa, enkö olekin!
— Olette, sanoi Samuel, kyllä te olette auttanut.
— Mutta te ette olleetkaan kovin vaikea parannettava, sanoi lapsi arkaillen. Sen pienen tytön siinä kertomuksessa täytyi puhua paljon enemmän. Oletteko varma, että teistä nyt tulee kiltti?
Samuel ei voinut välttyä hymyilemästä.
— Kyllä, aivan varmasti tahdon koettaa, vakuutti Samuel.