— Samuel, sanoi vanha Efraim, etsikää, ja te löydätte!
Nämä sanat hän oli kirjoittanut Samuelin äidin pienelle valokuvalle, joka riippui Samuelin makuuhuoneen, vanhan ullakkokamarin seinällä. Ja niin kasvoi Samuel tietoisena siitä, että hänkin oli etsijä. Mitä hänen tulisi etsiä ja miten, se oli hänelle epätietoista — se sisältyi etsimiseen. Vanha Efraimkaan ei voinut antaa paljon tietoja, sillä etsijät olivat lähteneet länteenpäin, jo ennenkuin hän oli asettunut farmilleen; ja Samuelin äiti oli kuollut hyvin nuorena, ennenkuin hänen miehensä oli ehtinyt omistaa muuta kuin hänen uskonsa alkuperusteet. Samuelin tiedot näistä asioista rajoittuivat siis siihen, että etsijät olivat lämpimästi jumalaapelkääviä miehiä ja naisia, mutta että he olivat katkaisseet siteensä vallitseviin kirkollisiin yhdyskuntiin, kun eivät voineet hyväksyä näitten oppeja. Heidän mielestään oli jokaisen ihmisen velvollisuus itse lukea jumalansanaa ja kulkea sen osoittamaa tietä.
Siten oppi poika käsittämään elämän, ei hiljaiseksi ja rauhalliseksi, vaan seikkailurikkaaksi. Täytyy etsiä, lakkaamatta etsiä; sillä tavalla avautui hänelle lopuksi totuuden tie. Hän voi lukea tämän innon äitinsä kasvoista, jotka yksinkertaisessa valokuvassakin näyttivät kauneilta ja hienoilta. Vanhalla Efraimilla oli joskus hämyhetkinä tapana puhua äidistä, ja silloin kyyneleet vierivät hänen poskilleen. Yhden ainoan vuoden yhdessäolo oli ollut kylliksi antamaan hänen elämälleen aivan uuden suunnan, siitäkin huolimatta, että hän oli yli keski-ikäinen leskimies, jolla oli kaksi lasta. Hän oli tullut työnjohtajaksi suurelle metsänhakkuupaikalle kauas vuoristoon.
Samuel oli aina pitänyt isäänsä vanhana miehenä; vauhko hevonen oli vaikeasti loukannut vanhaa Efraimia, ja siitä pitäen oli hän nopeasti alkanut vanhentua. Hän oli jättänyt tukinhakkuun; ei ollut kestänyt kauvaa, ennenkuin seutu oli puhdistettu metsistä. Nyt olivat vuoret paljaat, ja väestö oli ryhtynyt muilla töillä elättämään itseään.
Samuelin lapsuus oli ollut yksitoikkoinen ja ankara. Talvi oli tähän vuorierämaahan tullut aikaisin. Järvet menivät jäähän, lumi tukki tiet, ja sitten täytyi heidän elää kesäisillä ansioillaan ja sillä metsänriistalla, minkä Samuelin puoliveljet, Dan ja Adam, onnistuivat metsästyksellään hankkimaan. Mutta nyt oli kaikki muuttunut ja unohtunut, sillä järven päässä oli hotelli, ja seudulla runsaasti rahoja. Ei enää kannattanut tehdä heinää vuorenrinteiltä, vaan paljon kannattavampaa oli muuttaa omaisineen ullakolle ja vuokrata pois huoneensa. Muutamat naapurit muuttivat vanhat latonsakin makuuhuoneiksi ja ilmoittivat kaupungin sanomalehdissä vuokralaisia; eikä kestänyt kauvan, ennenkuin heillä oli kaikki maalattua ja hienoa ja uudet talot jo olivat hyvällä alulla omien "hotellien" saamiseen.
Vanhalla Efraimilla ei ollut oikeita edellytyksiä onnistumiseen tällä tavalla. Hän oli raajarikkoinen ja hidas, taipuvainen lihavuuteen, ja näki huonosti toisella silmällä. Samuel tiesi vuokralaisten nauravan hänelle, silloinkin kun he söivät itsensä kylläiseksi hänen ruuastaan ja hankkivat hänestä itselleen kaikenlaista hyötyä. Samuelille se oli ensimmäinen katkera kokemus, sillä hän tiesi, että Efraimilla oli kuninkaallinen sydän. Kerran kuuli poika hänen huoneessaan ullakkokamarin alapuolella sanovan eräälle vuokralaiselleen, leskelle, jonka pienestä tyttärestä ukko paljon piti:
— Luulen ymmärtäväni teillä, rouva, olevan huolia, ja siksi sanon teille, että jos teidän on vaikea olla ilman näitä rahoja, niin näen mieluummin, että pidätte ne itse, sillä en niitä tällä kertaa tarvitse. Voittehan lähettää ne minulle myöhemmin, kun teille paremmin sopii.
Tällä lailla kohteli Efraim Prescott vuokralaisiaan, eikä hänen rikkautensa senvuoksi kasvanutkaan niin nopeasti kuin hänen ylevämielisyytensä.
Vaimonsa oli opettanut hänet lukemaan raamattua. Hän luki sitä iltaisin ja myöskin sunnuntaisin. Ukko ei ymmärtänyt oliko se, mitä hän luki, ylevää runoutta, ja kuuluiko se maailmankirjallisuuden paraisiin tuotteisiin. Hänestä sillä kaikella oli todellinen yhteys hevoskaupan, ruokavieraitten ruuan y.m. samallaisten asiain kanssa. Hän juurrutti Samueliinkin saman käsityksen; ja kun poika kasvoi, voittivat ujous ja saamattomuus hänessä alaa, ja ne siveysopilliset totuudet, joita hän luki kirjojen kirjasta, näyttivät merkitsevän hyvin vähän hänen ympärillään olevassa maailmassa.
Raamatun ja äidin lisäksi oli vielä eräs suuri aine, josta Efraim antoi opetusta pojalleen, ja se oli Amerikka. Amerikka oli Samuelin isänmaa, se maa, jossa hänen esi-isänsä olivat kuolleet. Se oli maa, joka erosi muista maista siinä, että sen täytettävänä oli suuri ja ihmeellinen tehtävä. Se oli vapauden maa. Vapauden puolesta oli tuhansittain urhoollisia miehiä vuodattanut sydänverensä, ja heidän unelmansa ruumiillistuivat laitoksissa, jotka olivat melkein yhtä pyhät kuin itse raamattukin. Samuel oppi virsiä, joissa näitä asioita käsiteltiin, ja hän kuuli niistä komeita puheita. Jokaisen heinäkuun neljäntenä päivänä oli hän, niin kauvan kuin muisti, mennyt kaupungin raatihuoneelle kuulemaan puhetta, ja aina hän häpesi sitä, että silloin sai kyyneleet silmiinsä.