— Niin, haastattelun, selitti mr Pollard. Minä haluan saada vähäsen tietoja siitä kokouksesta, jonka aijotte pitää.
Samuel tunsi itsessään samallaista järkyttävää tunnetta, jota jokainen yhteiskunnallinen uudistaja sekä ennen että vielä myöhemminkin on saanut kokea. Hän istui mrs Stedmanin pienessä arkihuoneessa ja kertoi vielä kerran seikkailunsa. Mr Pollard oli aivan nuori äskettäin yliopistosta saapunut sanomalehtimies ja hänen lyijykynänsä liikkui nopeasti muistiinpanokirjan lehdillä.
— Karaistukaa, selitti hän. Tämä on huomiota herättävä asia.
Samuelille olivat nämät erinomaisia uutisia. Ne hämmästyttivät häntä niin, ettei hän joutanut niitä lähemmin miettimään. Mitä se kannattaa kutsua kokousta ja pitää puheita, kun voidaan saada asia painetuksi sanomalehteen? Siitähän jokainen saa sen lukea ja pääsee oikeaan käsitykseen kaikesta eikä tarvitse pelätä mitään virheitä ja erehdyksiä. Sitäpaitsi lukevat ihmiset sanomalehtiä vapaahetkinään, jolloin heillä on hyvää aikaa asioita perinpohjin ajatella.
Kun mr Pollard oli lähtenyt, riensi Samuel suurimmalla kiireellä puhumaan asiasta Everleyn kanssa.
— Teidän ei tarvitse painattaa kokouskutsumusta, sanoi hän, minä kerroin hänelle missä kokous tullaan pitämään.
Everley vaan hymähti Samuelin kiihkolle.
— Me toimitamme kokouskutsumukset jaetuksi kuitenkin, sanoi hän.
Odottakaa siksi kun saatte nähdä mitä "Sanomat" asiasta kertovat.
— Mitä ajattelette? kysyi Samuel. Everley ei halunnut selittää ajatuksiaan lähemmin, vaan kehotti Samuelia odottamaan. Samuelin uutiset eivät näyttäneet tekevän häneen sitä vaikutusta kuin niiden olisi pitänyt tehdä, tuumi Samuel.
Samuel palasi kotiinsa. Myöhemmin iltapäivällä, kun mrs Stedman oli mennyt myymälään ostoksille, naputettiin hänen ovelleen. Samuel riensi avaamaan ja suureksi hämmästyksekseen näki hän Bill Finneganin edessään.