Hänen ympärillään käytiin ankaraa taistelua. Ihmiset tunkeutuivat hänen päälleen huutaen ja joku potkasi häntä kipeästi jalkaan. Maassa ryömien pääsi hän jonkun matkaa etenemään, pitäen päätään taistelevien jalkojen tasalla. Hän kuuli Beggsin huutavan apua sekä Johan ja Fredrik Bremerin vastaavan huutoon. Hän kuuli vielä kansanjoukon ulvovan ympärillään, poliisiylikonstaapelin kuuluvat komentohuudot ja poliisien patukkojen ruhjovat iskut, jotka raskaina putosivat miesten ja naisten päähän. Sitten menetti hän tajuntansa ja jäi liikkumattomana makaamaan omasta verestään paikalle muodostuneeseen lätäkköön.
Samaan aikaan oli vielä kolme puhujaa toinen toisensa jälkeen yrittänyt saada äänensä kuuluville. Heidät pidätettiin kuitenkin heti huolimatta raivostuneen kansanjoukon valtavista vastalauseista. Kun puhujat oli pidätetty, alkoi äkkiä väkijoukon keskuudesta kuulua naisäänen laulua. Toiset yhtyivät lauluun, se paisui yhä valtavammaksi, kunnes laulun sointuvat säveleet voimakkaana kaikuivat yli hälinän ja metelin. Laulu oli sama, jonka Samuel oli kuullut sosialistiyhdistyksen kokoushuoneessa. Sen nimi oli "Punainen lippu".
Suuri osa kansanjoukosta ei osannut laulun sanoja, mutta he hyräilivät säveltä, siten paisuttaen sävelien valtavaa mahtia. Kun poliisit kulettivat vankejaan poliisiasemalle, jatkui laulua yhä, ja laulaen saattoi suuri kansanjoukko pidätettyjä oikeuksiensa puolustajia aina poliisiasemalle asti. Tuon tuostakin kuului väkijoukosta paheksumishuutoja poliiseille ja kehotussanoja vangituille.
Kansanjoukko kokoontumispaikalla alkoi laulun kestäessä poistua. Taistelukentälle jäi vain vähäinen joukko peloissaan olevia ihmisiä, jotka ympäröivät kahta maassa makaavaa ihmisruumista. Toinen näistä oli Samuel, joka tunnotonna makasi veressään. Toinen oli Sofia, joka uskollisesti oli pysynyt Samuelin vieressä, ja nyt nyyhkyttäen, surun ja kauhun murtamana, makasi hänen rinnoillaan.
Kaukaa kuului vielä mukaansa tempaavan, innostavan laulun sointuisat säveleet.