— Kuka on Herbert Spencer? kysyi Samuel.
— Hänet tunnustetaan tällaisten asiain erikoistuntijaksi, vastasi professori.
— Ja siis, arveli Samuel, täytyy niitten, joilla on työtä, olla soveliaita. Ja rikkaat, ne, jotka kokoovat miljoonan miljoonan selkään, ne ovat kaikkein soveliaimpia.
— Hm… niin, virkkoi professori.
— Ja minun asiani on tämän kautta selvä. Minä olen työtön, minun siis täytyy kuolla.
Professori katsahti Samueliin terävästi, mutta mahdotonta oli erehtyä pojan vilpittömyydestä. Hän ei ollenkaan ajatellut itseään — hän tahtoi saada selville elämän lakeja.
— Olen iloinen siitä, että olette selvittäneet minulle tämän kysymyksen. Mutta niitten tuhansien ihmisten, jotka kuolevat nälkään, pitäisi myös saada tämä tietää.
— Mitä se hyödyttäisi?
— Niitten pitäisi oppia ymmärtämään. He kärsivät, mikä heistä tuntuu tarkoituksettomalta ja tyhmältä. Mutta jos te selittäisitte heille, että heidät uhrataan ihmissuvun hyväksi, niin ettekö ymmärrä, mikä ero asialla silloin olisi?
— Minä luulen, etteivät he sitä selitystä ottaisi vastaan erikoisen ystävällisesti, sanoi professori yrittäen heikosti hymyillä.