— Antakaa minullekin yksi.
Tyttö otti nipusta ruusun Samuelin katsellessa, miten hän nuppineulalla kiinnitti sen puseroonsa.
— Voitte silloin tällöin antaa minulle yhden tällaisen, sanoi hän omalla tavallaan ihmeellisesti hymyillen. Älkääpä sitä unohtako.
Poislähtiessään kosketti tyttö kädellään kevyesti Samuelin kättä.
Tämä kosketus tytön lämpimiin, eloisiin sormiin vaikutti Samueliin kuin sähköisku. Siinä oli jotakin erikoista, jotakin, jota Samuel ei koskaan ollut uneksinutkaan. Mutta tyttö poistui huoneesta jättäen hänet miettimään. Samuelin täytyi nojautua pöydän varaan.
Koko päivän kulki Samuel unelmissa. Miss Glady oli hymyillyt hänelle.
Hän oli koskettanut hänen kättään!
Tänä iltana meni Samuel Stedman'in luo ainoastaan sitä varten, että saisi puhua asiasta Sofialle. He istuivat ja juttelivat monta tuntia. Samuel kertoi jutun yhä uudelleen, ja Sofia kuunteli säteilevin silmin, ihastuksen valtaamana.
— Oi, Samuel! kuiskasi hän. Tiesinhän minä, tiesinhän, että hän tulee pitämään sinua arvossa! Hän on niin kaunis — tiesin, että hänen täytyy olla kiltti ja hyvä!
XI. Juhlivia miijoonainomistajia.
Kului viikko, eikä Samuel kertaakaan nähnyt epäjumalaansa. Hän eli heidän lyhyen keskustelunsa muistoissa ja tasoitellessaan pensas-aitoja uneksi mitä hirveimmistä vaaroista ja ihmeellisimmistä pelastuksista. Ensi kertaa tuntui työ hänestä kiusalliselta. Se tarjosi niin vähän edellytyksiä romaanielämälle!