Käsky oli sangen hämmästyttävä, mutta Hal käsitti, ettei nyt ollut aikaa selittelyihin. Hän vastasi ymmärtävänsä, katkaisi nuoran ja otti muistikirjan. Siihen oli kiinnitetty lyijykynä, jonka kärjen ympärille oli kääritty riepu suojaksi.
Tanko meni menojaan, Hal istuutui rahille ja alkoi kirjoittaa, kolme neljä kertaa joka sivulle: »Joe Smith — Joe Smith — Joe Smith». Sellaista nimeä on helppo kirjoittaa pimeässäkin, ja niin Halin ajatukset askartelivat tässä salaperäisessä seikassa hänen kätensä liikkuessa. Oli jokseenkin selvää, ettei komitea halunnut saada hänen nimikirjoitustaan muistoksi jaettavaksi; he varmaan tarvitsivat sitä johonkin tärkeään tehtävään, kumoamaan jotakin päällysmiesten keksimää uutta juonta. Aivan kohta hän arvasi asian: päällysmiehet olivat kirjoittaneet kirjeen, jonka olivat panneet kiertämään punnitustarkastajaksi pyrkineen Joe Smithin kirjoittamana. Hänen ystävänsä tarvitsivat hänen nimikirjoitustaan voidakseen todistaa kirjeen väärennetyksi.
Hal kirjoitti vapaasti ja nopeasti, upein vedoin ja tiesi varmaan, ettei Alec Stone ollut otaksunut oppimattoman työläispojan käsialaa sellaiseksi. Hänen kynänsä kiiti paperilla — »Joe Smith — Joe Smith» — sivu sivun jälkeen, kunnes hän tiesi varmaan kirjoittaneensa jokaista kaivosmiestä varten ja alkavansa kirjoittaa apulaisille. Sitten hän kuuli ikkunan alta vihellyksen, lakkasi kirjoittamasta ja riensi ikkunaan.
»Heittäkää alas!» kuului ääni kuiskaavan, ja Hal heitti. Hän näki jonkun häviävän kadulle, ja sitten oli jälleen kaikki hiljaa. Hän kuunteli hetkisen, oliko vanginvartija herännyt, paneutui pitkäkseen rahille ja ajatteli lisää vankila-ajatuksia!
18.
Tuli aamu, vihellys viilsi ilmaa, ja Hal seisoi jälleen ikkunassa. Hän huomasi, että työhön menevillä kaivosmiehillä oli käsissään pieniä paperilippuja, joita he heiluttivat hänen nähtäviinsä. Vanhalla Mikko Sikorialla oli kädessä kokonainen kasa, josta hän jakoi kaikille haluaville. Häntä oli varmaan kehoitettu toimimaan salaa, mutta seikka oli liian jännittävä: hän hyppeli kuin nuori keväinen karitsa ja heilutti paperilippujaan kaikkien nähden.
Varomaton menettely johti luonnolliseen tulokseen. Halin katsellessa tuli nurkan takaa jykevä hahmo, joka asettui säikähtyneen vanhan slovakin eteen. Tulija oli Bud Adams, kaivospoliisi, joka puristi kätensä nyrkkiin ja jännitti koko ruumiinsa iskuun. Mikko näki hänet ja näytti yhtäkkiä kuin halvautuvan; hänen kumaraiset hartiansa lysähtivät kokoon, ja kädet valahtivat alas — sormet aukenivat, ja arvokkaat paperiliput putosivat maahan. Mikko katseli poliisia kuin paikoilleenmanattu kaniini yrittämättäkään suojella itseään.
Hal tempoi ristikkoa; hänen teki mieli päästä puolustamaan ystäväänsä. Mutta aiottua iskua ei tullutkaan; kaivospoliisi tyytyi vain julmasti tuijottamaan ja antamaan jonkin käskyn vanhalle miehelle. Mikko kumartui ja poimi paperit maasta — ja siihen kului hiukan aikaa, sillä hän ei halunnut irroittaa katsettaan poliisimiehestä. Kun hän oli ehtinyt kaikki kerätä, tuli uusi käsky, ja Mikko antoi paperit Budille. Sitten hän peräytyi, toinen seurasi, kädet yhä nyrkissä, ja isku näytti voivan tuiskahtaa hänestä minä hetkenä tahansa. Mikko peräytyi vielä askelen ja vieläkin — ja niin he väistyivät pois näkyvistä nurkan taakse. Miehet, jotka olivat olleet tätä pientä näytelmää näkemässä, kääntyivät menemään, eikä Hal voinut arvata, kuinka se päättyi.
Muutamia tunteja myöhemmin tuli Halin vartija, tällä kertaa ilman vettä ja leipää. Hän avasi oven ja komensi vankia tulemaan mukanaan. Hal lähti alakertaan ja astui Jeff Cottonin toimistohuoneeseen.
Aluepäällikkö istui pulpettinsa ääressä, sikari hampaissa. Hän oli kirjoittamassa ja jatkoi kirjoittamistaan, kunnes vanginvartija oli poistunut ja sulkenut oven. Sitten hän kääntyi kääntötuolissaan, laski jalkansa ristiin, nojasi taaksepäin ja katseli likaiseen siniseen työpukuun puettua nuorta kaivosmiestä, jonka hiukset olivat takkuiset ja kasvot kalpeat vankilassaolon vuoksi. Aluepäällikön aristokraattisissa kasvoissa näkyi hymy. »Kas niin, nuori mies», sanoi hän, »olonne on ollut varsin hupaista täällä kaivoksilla».