»Niinkö tosiaan?» kysyi Hal, äänessä hämmästynyt sävy.
»Ettekö ole lukenut, mitä tekivät viimeisen suuren lakon aikana? Se muikeanaamainen saarnamies, John Edström, tietäisi teille kertoa. Hän kuului siihen joukkioon.»
»Ei», vastasi Hal. »Edströmin filosofia on toisenlainen. Mutta oli epäilemättä sellaisiakin. Ja täällä oltuani voin hyvinkin ymmärtää heidän kantansa. He tuiskasivat tulen rakennuksiin, koska otaksuivat teidän ja Alec Stonen olevan sisällä.»
Aluepäällikkö ei hymyillyt.
»He tahtovat hävittää omaisuutta», jatkoi Hal, »koska pitävät sitä ainoana keinona rangaista omistajien tyranniutta ja ahnautta. Mutta mitäpä, Cotton, jos joku istuttaisi heidän päähänsä uuden ajatuksen, jos joku sanoisi heille: ‘Älkää hävittäkö omaisuutta — ottakaa se haltuunne!»
Cotton katsoa tuijotti. »Ottakaa haltuunne! Sellaisetko ovat teidän moraaliset käskyksenne?»
»Joka tapauksessa se olisi moraalisempaa kuin se menettely, jonka nojalla Peter on sen saanut alkujaan haltuunsa.»
»Mikä se menettely on?» kysyi aluepäällikkö näyttäen hiukan närkästyneeltä. »Hän on maksanut siitä markkinahinnan, eikö niin?»
»Poliitikkojen markkinahinnan. Tunnen sattumalta erään Western Cityssä asuvan naishenkilön, joka kuului koulukomissioon, kun Peter osti koulumaata valtiolta — maata, jonka tiedettiin sisältävän kivihiiltä. Hän maksoi kolme dollaria acresta, ja jokainen tiesi, että todellinen arvo oli kolmetuhatta.»
»Niin», virkkoi Cotton, »ellette osta politiikkoja, niin eräänä kauniina aamuna herätessänne havaitsette, että joku toinen on heidät ostanut. Jos teillä on omaisuutta, teidän täytyy sitä suojella.»