Mary katseli häntä hetken alakuloisesti. »Minähän kehoitin teitä lähtemään pois», virkkoi hän vihdoin. »Olen sanonut niin siitä saakka, kun tänne tulitte. Nyt luulen teidän tietävän, mitä tarkoitan.»
»Epäilemättä», vastasi Hal, »ja tekee tosiaankin mieleni lähteä. Mutta teidänkin pitää poistua täältä.»
»Luuletteko, että siitä olisi minulle jotakin hyvää, Joe?» kysyi hän. »Luuletteko, että jotakin hyötyisin, jos lähtisin täältä? Kuinka voisin milloinkaan unohtaa, mitä olen tänään nähnyt? Kuinka voisin milloinkaan olla onnellinen missään tämän jälkeen?»
Hal yritti rauhoittaa häntä, mutta ei ollut itse suinkaan rauhallinen. Kuinka tulisikaan olemaan hänen itsensä laita? Tulisiko hän milloinkaan tuntemaan oikeudenmukaisesti nauttivansa onnea? Voisiko hän nauttia miellyttävästä ja mukavasta maailmasta, vaikka tiesi sen pohjana olevan sellaisen kaamean kurjuuden? Halin ajatukset siirtyivät siihen maailmaan, jossa huolettomat, huvinhaluiset ihmiset etsivät himojensa ja halujensa tyydytystä. Yhtäkkiä hän käsitti, ettei tahtonut niinkään päästä pois kuin tuoda tuon toisen maailman ihmisiä tänne, vaikka vain päiväksi tai tunniksi kuulemaan valittavien naisten kuoroa.
29.
Mary sai Halin pyhästi lupaamaan, ettei haastaisi riitaa Cottonin kanssa. Sitten he lähtivät toisen kaivoksen luo. Muuleja tuotiin parhaillaan ylös, ja päällysmiehet lupasivat tuoda miehetkin aivan pian. Kaikki oli hyvässä järjestyksessä — ei ollut puhettakaan vaarasta! Saamastaan lupauksesta huolimatta Mary pelkäsi jättää Halia, ja niin hän houkutteli hänet jälleen ensimmäiselle kaivokselle.
Pelastusvaunut olivat vastikään saapuneet Pedrosta tuoden lääkäreitä ja hoitajattaria sekä muutamia »kypäriä». Viimeksimainitut olivat merkillisennäköisiä laitteita, jotka kiinnitettiin ilmatiiviisti hartioille pään katteeksi ja joissa oli happea riittävästi tunniksi, jopa pitemmäksikin ajaksi. Niihin puetut miehet astuivat isoon koriin, joka laskettiin vintturin varassa alas kaivoskuiluun, ja nykäisivät silloin tällöin merkkinuorasta siten ilmoittaen olevansa hengissä. Ensimmäinen kertoi palattuaan, että alhaalla kaivoskuilun suulla makasi miehiä, mutta että he nähtävästi olivat kaikki kuolleita. Sakea musta savu osoitti, että tuli oli valloillaan jossakin osassa kaivosta, joten ei voitu tehdä mitään, ennenkuin tuuletuslaitos jälleen toimi. Tuulettajaa kääntämällä voitiin vetää ulos savu ja kaasut ja puhdistaa kaivoskuilu.
Valtion kaivostentarkastajalle oli asiasta ilmoitettu, mutta hän oli vuoteen omana ja oli luvannut lähettää jonkun sijaisen. Lain mukaan olisi tämän viranomaisen pitänyt johtaa koko pelastustyötä, mutta Hal huomasi kohta, etteivät kaivosmiehet ollenkaan välittäneet hänen läsnäolostaan. Hänen asiansa oli ollut ehkäistä onnettomuutta, mutta hän ei ollut niin tehnyt. Hän tulisi varmaan tekemään mitä yhtiö halusi hänen tekevän.
Pimeän tultua alkoivat numero toisen miehet nousta maan pinnalle, ja kaivosaukon suulla odottavat vaimot syleilivät heitä, ilosta huudahdellen. Hal näki toisten naisten, joiden miehet olivat numero ensimmäisessä, kenties sieltä enää elävinä nousematta, katselevan tuota jälleennäkemistä alakuloisina, kyynelet silmissä. Tulijoiden joukossa oli Jack David, ja Hal lähti kotiin hänen ja hänen vaimonsa kanssa kuunnellen, kuinka viimeksimainittu soimasi Jeff Cottonia ja Alec Stonea. Siitä voi oppia koko joukon luokkatietoisuuden sanastoa. Pieni walesilainen nainen toisteli kaivospäällikön sanoja »Hiiteen miehet, pelastakaa muulit!» Hän lausui tuon yhä uudelleen — se tuntui ilahduttavan häntä kuin taideteos, koska siitä kävi täysin selvästi ilmi päällysmiesten suhde työläisiin. Hal huomasi useiden toistenkin sitä kertailevan; se kiersi kylää, tuli muutaman päivän kuluessa tutuksi koko piirikunnassa, ja kaikki pitivät sitä kaivostenomistajien todellisen mielialan ilmauksena.
Suoriuduttuaan onnettomuuden aiheuttamasta ensimmäisestä huumauksesta Hal tahtoi saada asiasta lähempää selkoa ja tiedusteli Isolta Jackilta, luotettavalta ja paljonlukeneelta mieheltä, joka oli kaikin puolin perehtynyt teollisuutta koskeviin seikkoihin. Tyyneen, hitaaseen tapaansa selitti Jack, ettei onnettomuuksien lukuisuus tässä piirikunnassa johtunut mistään erikoisista luonnollisista vaikeuksista, kaasujen erinomaisesta räjähdysherkkyydestä tai ilman kuivuudesta. Syynä oli vain asianomaisten huolimattomuus, se seikka, että he jättivät miesten suojelemista koskevat lait huomioonottamatta. Olisi pitänyt olla »hampailla varustettuja» lakeja, esimerkiksi sellainen, joka olisi määrännyt jokaisen kaivoksessa kuolleen miehen omaisille maksettavaksi tuhat dollaria, olipa kuka tahansa syynä onnettomuuteen. Silloin saataisiin nähdä, kuinka vikkelästi kaivosten omistajat yrittäisivät keksiä keinoja »tavattomia» onnettomuuksia vastaan.