1.
Hal aikoi lähteä niin pian kuin suinkin Western Cityn sanomalehdentoimittajain puheille. Mutta sitä ennen hänen oli saatava rahoja matkaa varten, ja siinä tarkoituksessa näytti parhaalta mennä etsimään John Edströmiä. Hän poistui junasta Pete Hanunin seuratessa. Hiukan kyseltyään hän tavoitti hautaustoimiston omistajan, joka oli toimittanut hautaan Edströmin vaimon ja sanoi hänelle, että vanha ruotsalainen asui läheisyydessä erään työmiehen luona.
Edström tervehti häntä kiihkein kysymyksin: Kuka oli saanut surmansa? Millä kannalla olivat asiat? Hal kertoi lyhyesti, mitä oli tapahtunut. Kun hän sitten sanoi tarvitsevansa rahaa, sanoi Edström, että hänellä oli hiukan ja että hän mielellään lainaisi, mutta ettei se riittänyt matkalipun hinnaksi. Hal kysyi, kuinka oli laita niiden viidenkolmatta dollarin, jotka Mary Burke oli lähettänyt kirjatussa kirjeessä. Ukko ei ollut kuullut niistä mitään; hän ei ollut käynyt postikonttorissa. »Lähdetään heti!» virkkoi Hal; mutta alakertaan mentäessä hänen mieleensä johtui uusi vaikeus. Pete Hanun oli ulkona kadulla, ja oli mahdollista, että hän oli kuullut jotakin rahoista Jeff Cottonilta. Hän voi pidättää Edströmin ja viedä häneltä rahat.
»Minäpä ehdotan jotakin», virkkoi ukko. »Lähdetään tuttavani MacKellarin luo. Hän kenties voi antaa jotakin neuvoa — ehkä ajatella jotakin keinoa kaivoksen avaamiseksikin.» Edström selitti, että MacKellar, vanha skotlantilainen, oli ollut kaivosmiehenä, mutta oli nyt raajarikko ja piti jotakin pientä tointa Pedrossa. Hän oli Alf Raymondin koneiston itsepintainen vastustaja, ja kerran olivat olleet vähältä hänet tappaa. Hänen asuntonsa oli lähellä, ja hänen kanssaan voi neuvotella aivan lyhyesti.
»Olkoon menneeksi», sanoi Hal, ja niin he lähtivät. Pete Hanun seurasi heitä suunnilleen kymmenen askelen päässä, mutta ei ryhtynyt mihinkään estelyyn ja molemmat miehet kääntyivät sisään pienen talon portista. Eräs nainen avasi heille oven ja kehoitti heitä ruokahuoneeseen, missä istui MacKellar — harmaahapsinen reumatismin käyristämä vanhus, jonka oli pakko käyttää kainalosauvoja.
Hal kertoi asiansa. Skotlantilainen oli elänyt ikänsä kaiken kaivosalueilla, joten ei tarvinnut käydä selittämään asian yksityiskohtia. Kun Hal kertoi ajatelleensa sanomalehtiin vetoamista, virkkoi hän heti: »Älkää huoliko lähteä Western Cityn sanomalehtimiesten puheille. Täällä on mies, joka toimittaa sen; Keating, Gazetten toimittaja.»
»Western Cityn Gazetten toimittaja?» huudahti Hal. Hän tunsi lehden; se oli halpahintainen iltalehti, jota lukivat työläiset. Sivistyneet henkilöt siihen viitatessaan mainitsivat sitä nimellä »keltainen».
»Niin», virkkoi MacKellar Halin äänensävyn huomattuaan. »Se on joka tapauksessa ainoa lehti, joka kertomuksenne julkaisee.»
»Missä se Keating on?»
»Hän on ollut kaivoksilla. Paha juttu, ettette häntä siellä kohdannut.»