»Eikö ole mahdollista, että Peter Harrigan estää sen ilmestymästä?»
»Peter Harrigan on tehnyt yrityksensä jo aikoja sitten, poikani.»
»Hyvä», virkkoi Hal. »Mutta sanokaa minulle: tuleeko se tepsimään?»
»Mitä tarkoitatte?»
»Tarkoitan — että kaivos avataan.»
Keating mietti hetkisen. »Pelkään, ettei se paljoakaan vaikuta.»
Hal silmäili häntä ihmeissään. Hän oli pitänyt varmana, että tosiasioiden julkaiseminen pakottaisi yhtiön toimimaan. Mutta Keating selitti, että Gazettea luki etupäässä vain työkansa, joten sen vaikutus oli verrattain vähäinen. »Lehtemme on iltalehti», selitti hän, »ja kun ihmiset ovat lukeneet valheita koko aamupuolen, on vaikea saada heitä uskomaan totuutta iltapuolella.»
»Mutta eikö uutinen siirry toisiin lehtiin — kautta maan?»
»Me olemme yhteydessä toisten lehtien kanssa, mutta ne ovat samanlaisia köyhänmiehen lehtiä. Jos tapahtuu jotakin aivan kuulumatonta ja me pidämme siitä melua pitkän aikaa, voi sattua, että herätämme huomiota. Joka tapauksessa rajoitamme Lännen sanomalehtiyhtymän salaamien uutisten lukua. Mutta kun on kysymyksessä pieni asia, esimerkiksi miesten kaivokseen sulkeminen, voimme korkeintaan hiukan kiusata Yleistä Polttoaine-Yhtiötä.»
Hal ei ollut päässyt entistä kauemmaksi. »Minun täytyy keksiä jokin toinen keino!» huudahti hän.