Hal kertoi asian niinkuin oli sen kertonut mr Richard Parkerille ja sai saman vastauksen. Sellaisia seikkoja ei ollut helppo ratkaista; ne tuskin kuuluivat tuomarin tehtäviin. Kaivoksilla oli valtion viranomainen, jonka tuli ratkaista, tapahtuiko lainrikkomusta.
Hal kertoi jälleen, että mies, joka oli esittänyt valituksen mainitulle viranomaiselle, oli ajettu pois kaivoksilta. »Minä jouduin samoin poisajetuksi, teidän kunnianarvoisuutenne.»
»Minkätähden?»
»Kukaan ei minulle sanonut minkätähden.»
»Mitä loruilette, nuori mies! Eihän miehiä ajeta pois sanomatta syytä!»
»Ajetaan kyllä, teidän kunnianarvoisuutenne! Vähän aikaisemmin sulkivat minut vankilaan, missä minua pidettiin kuusineljättä tuntia ilman minkäänlaista oikeutusta.»
»Jotakin teidän on täytynyt tehdä!»
»En tehnyt mitään muuta kuin että kaivosmiesten muodostama komitea valitsi minut punnitustarkastajaksi.»
»Punnitustarkastajakseen?»
»Niin, teidän kunnianarvoisuutenne. Minulle on kerrottu, että on olemassa laki, jonka mukaan yhtiön tulee sallia miesten valitseman ja palkkaaman henkilön pitää silmällä, että miesten vaunut punnitaan oikein. Eikö olekin niin laita.»