Laskukori painui hitaasti alaspäin; kaasuvaaran ja korin uutuuden vuoksi täytyi laskea vain muutamia jalkoja kerrallaan ja odottaa merkkinuorasta vetämistä, jonka avulla miehet ilmaisivat, että kaikki oli hyvin. Ehdittyään kaivoskuilun pohjaan he tarvitsivat vielä aikaa — kukaan ei tietänyt, kuinka paljon — ennenkuin ehtivät vielä elossa olevien onnettomuuden uhrien luo. Kypärämiehet olivat kertoneet, että kuilun pohjalla oli ruumiita, mutta ei auttanut hukata aikaa kuljettamalla niitä pois, koska näiden miesten oli täytynyt saada surmansa jo muutamia päiviä sitten. Hal näki joukon naisia piirittävän kaivoksessa käyneitä ja kyselevän, olivatko he tunteneet ruumiit. Jeff Cotton ja Bud Adams näyttivät olevan entisessä toimessaan: karkoittamassa naisia kauemmaksi.
Laskukori palasi noutamaan toista joukkoa. Nyt ei ollut pakko enää menetellä niin varovasti; kori painui alas hyvää vauhtia, ja kauhun kuiluun laskeutui joukko toisensa jälkeen: vakavailmeisiä rauhallisia miehiä, joilla oli käsissä hakkuja, rautakankia ja lapioita. Maan alla he etenivät kaikkialle kaivoksessa, varmuuslamput otsalla, ja etsivät kaivosmiesten rakentamia suojavarustuksia. Niitä koputtaessaan he kenties kuulivat elossaolevien miesten vastaavan toiselta puolelta tai murtautuivat läpi mitään virkkamatta ja löysivät miehiä, jotka eivät enää kyenneet antamaan mitään merkkiä, mutta joissa saattoi vielä piillä elämän kipinä.
Toinen toisensa jälkeen laskeutuivat kaivokseen Halin tuttavat — »Iso Jack» David, böömiläinen Wresmak, puolalainen Klowoski ja vihdoin Jerry Minetti. Pikku Jerry heilutti kättään Halin olalla istuen, ja Rosa, joka oli tullut heidän luokseen, nojasi Halin käsivarteen, mitään virkkamatta, ikäänkuin olisi nähnyt oman sielunsa kaivokseen laskeutuvan. Sinisilmäinen Tim Rafferty lähti etsimään isäänsä, meni toisten mukana »Andy», kreikkalaispoika, jonka isä oli saanut surmansa samanlaisessa onnettomuudessa jo monta vuotta sitten, meni Rovetta, ja meni Carmino, kaivospäällikkö, Jerryn serkku. Väkijoukossa mainittiin nimi toisensa jälkeen, niinkuin sankarien marssiessa taisteluun.
18.
Katsahtaessaan ympärilleen Hal näki eräitä huviretkeläisiä. Siinä olivat Vivie Cass, joka seisoi Bert Atkinsin kanssa saman sateenvarjon alla, olivat Bob Creston ja Dicky Everson. Viimeksimainituilla oli yllään sadetakit ja vedenpitävät hatut, ja he juttelivat Cartwrightin kanssa — nämä pitkät, moitteettomasti puetut miehet näyttivät jonkin toisen maailman olennoilta seisoessaan siinä surkastuneiden ja hiilenpölyn mustentamien kaivosmiesten rinnalla.
Halin nähdessään he siirtyivät hänen luokseen. »Mistä pojan saitte?» kysyi Bob, jonka rusottaville vasta-ajelluille poskille levisi hymy.
»Löysin», sanoi Hal hypähdyttäen pikku Jerryä ja laskien hänet maahan.
»Terve, pieni mies!» sanoi Bob.
»Terve, terve!» kuului vastaus vitkastelematta. Pikku Jerry osasi jutella; hän kelpasi seuramieheksi.
»Isäni meni kaivokseen», sanoi hän, säteilevin tummin silmin katsellen kookasta vierasta.