»Mikä se on — keruubi?» kysyi Pikku Jerry.

23.

Niin kului aika hupaisesti. Jessie mieltyi tuohon pieneen italialaispoikaan hänen kamalista sadatuksistaan huolimatta. Hal huomasi sen ja iloitsi menestyksellisesti aloittamastaan sosiaalisesta yhteensulatustyöstä. Hän ei osannut lukea Jessien ajatuksia eikä siis tietänyt, että hänen aito ihastuksensa alla piili ennakkoluuloista, säälimättömistä kastivaistoista johtuva pidättyväisyys. Niin, tuo pieni kaivospoika oli nyt keruubi; mutta entä sitten, kun hän ehtisi kasvaa suureksi? Hän muuttuu rumaksi ja karkeannäköiseksi, ja kymmenen vuoden kuluttua ei kukaan erota häntä kylän toisista likaisista miehistä. Se seikka, että alhaiset muuttuivat vanhemmittain rumiksi, todisti Jessien mielestä, että he olivat jollakin syvällisellä ja auttamattomalla tavalla kehnompia kuin heidän yläpuolellaan olevat. Hal hukkasi aikaansa ja voimiansa yrittäessään tehdä heistä jotakin sellaista, miksi luonto ilmeisesti ei ollut heitä tarkoittanut! Jessie päätti selittää tämän asian Halille junaan palattaessa. Hän arvasi Halin tuoneen hänet tänne oppimaan, ja koska pakollinen kasvatus tuntui hänestä yhtä vastenmieliseltä kuin kenestä muusta tahansa, hän toivoi saavansa peitsen kääntymään ja pääsevänsä kasvattamaan sulhastaan.

Rosa lopetti aivan pian pienokaisen ruokkimisen, ja Jessie sai tilaisuuden nähdä lapsen mustat silmät. Tämä keskusteluaihe hälvensi äidin ujouden, ja he juttelivat miellyttävästi, kun samassa kuului ulkoa ääniä, jotka saivat heidät kavahtamaan seisaalleen. Kuului naisten kiihtyneitä ääniä, ja Hal ja Rosa riensivät ovelle. Oli kriitillinen aika, sillä kaikki odottivat jännittynein mielin uutisia.

Hal avasi oven ja huusi ulkona oleville: »Mitä kuuluu?» Naisen ääni kuului vastaavan: »Ovat löytäneet Raffertyn!»

»Elääkö hän?»

»Kukaan ei vielä tiedä.»

»Mistä?»

»Seitsemännestätoista osastosta. Yksitoista miestä — Raffertyn, nuoren Flanaganin ja ruotsalaisen Johanssonin. He ovat kuolemaisillaan — eivät kuulu puhuvan. Ketään ei päästetä likellekään.»

Kuului toisiakin ääniä, mutta se, joka vastasi Halille, oli erikoinen: lämmin ja täyteläinen, ilmeisesti irlantilainen, ja se kiinnitti Jessien tarkkaavaisuutta. »Ovat tuoneet heidät vaakahuoneeseen, ja vaimot tahtoisivat saada tietää jotakin miehistään, mutta ne eivät sano. Ajavat pois kuin koiria!»