Hal saatteli morsiamensa junaan ja pudisti lähtevien vieraiden käsiä niin synkän ja kiusaantuneen näköisenä, että nuoret miehet jättivät kiusoittelun, johon muuten varmaan olisivat ryhtyneet. Hän seisoi asemasillalla, katseli poisvierivää junaa ja tunsi — itse siitä sanomattomasti hämmästyen — vihaavansa noita poikaiän ja nuoruudenajan ystäviä. Hänen järkensä esitti vastaväitteitään, hän vakuutti itselleen, etteivät he voineet mitään tehdä, ettei heillä, ollut minkäänlaista syytä jäädä — mutta vihasi heitä sittenkin. He kiiruhtivat tanssimaan ja keimailemaan huvikerhoonsa — hän palasi kaivoksen suulle yrittääkseen saada mrs Zambonille lupaa tarkastaa miehensä silpoutunutta ruumista.
NELJÄS KIRJA
KUNINGAS KIVIHIILEN TAHTO
1.
Kuoleman kuilu paljasti salaisuutensa. Kuorma toisensa jälkeen nousi kaivoksesta kuolleiden ja elävien ruumiita ja sellaisia, jotka voitiin luokitella vasta koneitten pumputtua niihin ilmaa. Hal seisoi sateessa katsellen väkijoukkoa ja ajatellen, ettei ollut milloinkaan ennen nähnyt mitään niin säälittävää ja kauheata. Millainen haudanhiljaisuus vallitsikaan, kun saapui joku, jolla oli uutisia kerrottavana! Kuinka tuskaisesti kiljaisivatkaan naiset, joiden toivo yhtäkkiä luhistui olemattomiin! Millainen myötätunnon huokaus kohahtelikaan väkijoukossa vuorotellen joidenkin hyvien uutisten kanssa ja värisyttäen joukon mieltä kuin myrskytuuli kaislikkoa!
Kaikkialla kerrottiin tarinoita — maan alta tuotuja — sanomattomista kärsimyksistä ja sitäkin sanomattomammasta sankaruudesta. Miehet, jotka olivat olleet neljä vuorokautta vailla ruokaa ja vettä, olivat siitä huolimatta kieltäytyneet poistumasta, koska tahtoivat jäädä pelastamaan toisia. Kerrottiin miehistä, jotka olivat maanneet pimeyden ja hiljaisuuden keskellä pitäen itseään hengissä vedellä, jota tippui heidän yläpuolellaan olevasta kalliosta, ja olivat asettuneet vuorotellen siihen kohtaan, johon pisarat putosivat, tai kostuttaneet vaatteittensa lievettä imien sitten siitä kosteutta. Pelastusjoukkueitten jäsenet kertoivat, kuinka olivat koputtaneet rakennettuihin varustuksiin ja olivat kuulleet siellä vankeina olevien miesten heikosti vastaavan, kuinka olivat rajusti uurastaneet saadakseen esteen murtumaan ja kuinka vihdoin, kun oli saatu seinään reikä, kuului ilohuutoja ja näkyi pimeästä loistavia silmiä miesten menehtymäisillään odottaessa, että reikä saataisiin suuremmaksi ja heille voitaisiin ojentaa vettä ja ruokaa.
Eräissä kohdissa oli taisteltava tulta vastaan. Letkua oli lähetetty alas suuret määrät, ja miehet liikkuivat eteenpäin askel askelelta tuulettajan imiessä heidän edeltään savua ja höyryä. Tässä työssä olevat uskalsivat henkensä, mutta kulkivat arvelematta eteenpäin. Oli yhä toivoa voida löytää miehiä etäämpänä olevista varustetuista suojista.
Hal tapasi Jeff Cottonin vaakahuoneen luota, joka oli muutettu väliaikaiseksi sairaalaksi. He kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran Percyn junassa sattuneen seikan jälkeen, ja aluepäällikön kasvoihin nousi verrattain typerä irvistys. »Kas niin, mr Warner, te olette voitolla», huomautti hän. Vähän aikaa väiteltyään hän sitten suostui päästämään vaakahuoneeseen muutamia naisia, joiden piti tehdä luettelo kuolleista ja ilmoittaa asia väkijoukolle. Hal lähti Minettin luo pyytämään Mary Burkea käymään tähän toimeen, mutta Rosa sanoi Maryn lähteneen heti hänen ja miss Arthurin poistuttua, eikä kukaan tietänyt, missä hän oli. Hal lähti nyt mrs Davidin luo, joka suostui keräämään muutamia tuttaviaan ja suorittamaan tehtävän muodostamatta mitään »komiteaa». »En tahdo kuulla mistään kirotuista komiteoista!» oli aluepäällikkö selittänyt.
Niin kului yö ja osa seuraavaa päivää. Eräs yhtiön kirjuri tuli Halin luo tuoden sinetöidyn kirjekuoren. Siinä oli sähkösanoma, joka oli osoitettu Halille Cartwrightin välityksellä. »Pyydän mitä hartaimmin sinua tulemaan heti kotiin. Olisi ikävää, jos isä kuulisi asiasta, ja on mahdotonta kauan häneltä sitä salata.»
Hal kurtisti lukiessaan kulmiansa. Harriganit olivat ilmeisesti toimineet viipymättä! Hän lähti toimistoon ja lähetti viipymättä vastauksensa puhelimessa. »Aion lähteä päivän tai parin kuluttua. Luotan siihen, että koetatte säästää isää, kunnes hän kuulee asian minulta.»