»Enpä sitten tiedä, missä olette ollut», sanoi mrs Rafferty, »jos tässä maassa. Minä ja ukkoni olemme haeskelleet vuosikausia.»
Siihen saakka keskustelu oli sujunut luontevasti; mutta nyt tuntui äkkiä kuin olisi langennut jokin varjo — pelon varjo. Hal huomasi Vanhan Raffertyn katsahtavan vaimoonsa, kurtistavan kulmiansa ja viittaavan. Mitä he tiesivätkään tästä sievästä nuoresta vieraasta, joka puhui ylen liukkaasti ja oli ollut monilla maailman kulmilla?
»Ei ole asiamme valittaa», sanoi ukko.
Ja hänen eukkonsa ehätti lisäämään: »Jos päästäisivät tänne kulkukauppiaita ja muita sellaisia, ei siitä taitaisi tulla loppuakaan. Meillä on täällä yhtä hyvä olo kuin missä muualla tahansa.»
»Työmiehen elämä ei ole leikin asia, yrittipä sitä missä tahansa», täydensi toinen, ja kun nuori Tim pyrki ilmaisemaan omaa ajatustansa, he keskeyttivät hänen puheensa niin ilmeisen pelokkaasti, että Hal tunsi sydämessään kipeätä sääliä ja kiiruhti vaihtamaan puheenaihetta.
12.
Saman sunnuntaipäivän iltana Hal lähti tervehtimään Mary Burkea niinkuin oli luvannut. Mary avasi hökkelin oven päästääkseen hänet sisään, ja Hal sai miellyttävän vaikutelman, vaikka valaistuksesta piti huolta vain himmeä öljylamppu. »Tervetuloa», sanoi Mary samoinkuin oli sanonut vieraan tuiskahtaessa vuoren rinteeltä pesupihalle. Hal astui sisään hänen jäljessään ja huomasi, että miellyttävä vaikutus johtui Marystä itsestään. Kuinka raikkaalta ja puhtaalta hän näyttikään! Vanha sininen karttuunileninki, joka viime kerralla ei ollut ihan puhdas, oli nyt pesty ja silitetty, ja olkapään repeämä oli paikattu haalistumattomalla sinisellä tilkulla.
Maryn kodissa oli vain kolme huonetta, ja kun kahta niistä käytettiin makuusuojina, hänen täytyi ottaa vieraansa vastaan keittiössä. Hal huomasi, että huone oli alaston — ei ollut edes kelloa seinää koristamassa. Ainoa viehätys, jonka tyttö oli voinut siihen luoda vierasta odottaessaan, oli siisteys. Lankkulattia oli äskettäin hiekalla hangattu ja pesty; keittiön pöytä oli sekin puhdistettu, samoin liedellä oleva kattila ja särkynyt teekannu ja vadit hyllyllä. Keittiössä olivat Maryn pieni veli ja sisar: Jennie, tummasilmäinen ja tummatukkainen pikkutyttö, heiveröinen, kasvoissa alakuloinen, melkein säikähtynyt ilme, ja Tommie, pyöreäpäinen pojannaskali, tuhansien toisten pyöreäpäisten ja kesakkoisten poikien kaltainen. Molemmat istuivat nyt erittäin jäykkinä tuolillaan katsoa tuijotellen tulijaa hiukan äkäisesti, kuten hänestä tuntui. Hal otaksui, että hekin olivat joutuneet saamaan osansa yleisestä puhdistuksesta. Kun oli ollut epävarmaa, milloin vieras saapuisi, heitä oli varmaan vaadittu peseytymään joka ilta, ja Hal voi kuvitella perheessä sattuneita häiriöitä ja huomautuksia, jotka eivät olleet ylen suopeita Maryn uudelle tuttavalle.
Talossa tuntui vallitsevan jonkinlainen levottomuus. Mary ei kehoittanut vierasta istuutumaan, vaan seisoi epäröiden. Tulijan lausuttua lapsille joitakin ystävällisiä sanoja Mary virkkoi äkkiä: »Emmekö lähde kävelemään, mr Smith, niinkuin puhe oli?»
»Minä lähden mielelläni!» sanoi Hal. Maryn kiinnittäessä hattuaan haljenneen kuvastimen edessä Hal hymyili lapsille ja toisti kaksi säettä Harriganin laulusta: