»Ah armas Mari-Anna, sa ethän kaunaa kanna, — kuunhohtoinen iltamme on!»
Tommie ja Jennie olivat niin aralla mielellä, etteivät kyenneet mitään vastaamaan, mutta Mary huudahti: »Läkkikannun pohja täällä hohtaa, ei muu mikään!»
He lähtivät. Oli mieluisaa kävellä kuutamossa lauhkeana kesäyönä — varsinkin kun olivat ehtineet kylän etäisempiin osiin, missä ei ollut niin paljon väsynyttä väkeä kynnyksillä ja meluisasti leikkiviä lapsia. Oli toisiakin nuoria pareja käyskelemässä saman kuun alla; ankarinkaan päivän uurastus ei voinut tyhjentää heidän tarmoansa siinä määrin, etteivät he olisi tunteneet tämän lauhkean kesäyön tenhoa.
Hal tunsi itsensä väsyneeksi ja nautti kävelystä ja hiljaisuudesta; mutta Mary Burke koki saada selkoa salaperäisestä nuoresta miehestä, jonka seurassa oli. »Te ette varmaankaan ole ollut kauan hiilikaivoksissa, mr Smith?» kysyi hän.
Hal joutui hiukan hämilleen. »Kuinka olette sen huomannut?»
»Te ette näytä sellaiselta ettekä puhu niin. Olette aivan toisenlainen kuin kaikki täällä olevat. En tiedä, kuinka sanoisin, mutta te saatte minut ajattelemaan runokirjoja.»
Vaikka tuo vilpitön tunnustus Halia miellytti, hän ei kumminkaan halunnut puhua omasta salaisuudestansa, vaan turvautui »runokirjoja koskevaan» kysymykseen. »Olen lukenut muutamia», sanoi tyttö, »ehkä enemmän kuin luulette». Lausetta säesteli hänen uhma-ilmeensä.
Hal kyseli enemmän ja sai tietää, että Mary, samoinkuin kreikkalaispoika Andy, oli joutunut häiritsevän amerikkalaisen laitoksen, kansakoulun vaikutuksen alaiseksi. Hän oli oppinut lukemaan, ja sievä nuori opettajatar oli häntä auttanut lainaamalla hänelle kirjoja ja kuvalehtiä. Niin hän oli saanut aarrekammion avaimen, loihditun maton, jolla voi matkata maailman ympäri. Mary itse käytti noita vertauskuvia, sillä »Tuhat yksi yötä» oli ollut hänelle lainattujen kirjojen joukossa. Sadepäivinä hän piiloutui sohvan taakse paikkaan, johon sattui päivänvalo — lukeakseen siellä pienten veljien ja sisarten häiritsemättä!
Joe Smith näytti lukeneen samat kirjat, ja se tuntui Marystä merkilliseltä, koska kirjat ovat kalliita ja vaikeita saada. Hän kertoi, kuinka oli etsinyt paikkakunnalta uusia taikamattoja ja oli löytänyt Longfellow'n kirjoittaman »runokirjan», erään Amerikan historiaa käsittelevän teoksen, »David Copperfield»-nimisen romaanin ja viimeiseksi kaikkein omituisimman asian, erään toisen tarinan, jonka nimenä oli »Ylpeys ja ennakkoluulo». Omituinen sattumanoikku: häveliäs ja hereätunteinen Jane Austen kaivoskylässä kaukana karussa Lännessä! Kokonainen seikkailu Janelle samoinkuin Maryllekin!
Hal ihmetteli itsekseen, miten Mary oli sitä lukenut. Oliko hän puotipiikaisten tavoin hekumoinut sen väljähtyneen hyvänolon kohtauksissa? Kohta Hal huomasi, että Maryn mieli oli kerännyt siitä itseensä ainoastaan epätoivoa. Tuo hänen olopiirinsä ulkopuolella eletty vapaa ja puhdas maailma, sen ihmiset, jotka viettivät kaunista ja vaivaamaksavaa elämää, ei ollut häntä varten; hän oli kahlehdittu pesusoikon ääreen kaivoskylään. Hän sanoi, että asiat olivat kääntyneet paljoa huonommalle tolalle hänen äitinsä kuoltua. Hänen äänensä muuttui kumeaksi ja kalseaksi. — Hal ei muistanut milloinkaan kuulleensa äänen ilmaisevan niin syvää toivottomuutta.