»Ettekö ole ollut missään muualla kuin täällä?» kysyi hän.
»Olen ollut kahdessa kaivoskylässä», vastasi Mary, »ensin Gordonissa ja sitten East Runissä. Mutta ne ovat kaikki yhdenlaiset.»
»Olettehan sentään käynyt kaupungeissa?»
»Vain edestakaisin, kerran tai kahdesti vuodessa. Kerran olin
Sheridonissa ja kuulin erään rouvan laulavan.»
Tyttö vaikeni vähäksi aikaa, painuen tuohon muisteloon. Sitten hänen äänensä yht'äkkiä muuttui — ja Hal voi pimeässä kuvitella, kuinka hän heitti päätänsä uhmaten. »Minä en tahdo vaivata seuraani huolillani! Tiedänhän, kuinka ikävystyttävää on, kun kuulee sellaista toiselta — esimerkiksi lähimmältä naapuriltani, mrs Zambonilta. Tunnetteko hänet?»
»En.»
»Eukko rukalla on huolia riittämään asti, Jumala paratkoon. Hänen miehestään ei ole juuri mihinkään — hän on väkeviin menevä. Hänellä on yksitoista lasta, ja se on liikaa yhden naisen osalle. Eikö teistäkin?»
Hän esitti kysymyksen niin lapsellisen luontevasti, että Halin täytyi nauraa. »Epäilemättä», vastasi hän.
»Niin, minä uskon, että ihmiset auttaisivat häntä enemmän, ellei hän niin kovin valittaisi! Toinen puoli on sitäpaitsi jotakin slaavilaista kieltä, jota ei kukaan ymmärrä!» Mary alkoi kertoa hupaisia asioita eukko Zambonista ja muista monikielisistä naapureistaan jäljitellen heidän murrettansa, joka kovin rikkoi irlantilaisen kieliparren sääntöjä. Hänen huumorinsa tuntui luontevalta ja viehättävältä, ja Hal johdatti hänet iloisempiin keskusteluaiheisiin.
13.