Mutta kun he sitten olivat kotiin palaamassa, sattui seikka, joka tärveli mielialan. Takaa kuului askelia, ja Mary kääntyi katsomaan; sitten hän tarttui Halin käsivarteen, veti hänet varjoon tien viereen ja kehoitti kuiskaten olemaan hiljaa. Heidän ohitsensa kulki kumarainen mies hoippuen puolelta toiselle.
Miehen käännyttyä ja mentyä sisään Mary sanoi: »Isäni. Hän on ilkeä ollessaan tuossa tilassa.» Hal kuuli tytön nyyhkivän pimeässä.
Siinä siis oli Maryn huoli — se kotoisen elämän vaikeus, johon hän oli viitannut ensimmäistä kertaa kohdattaessa! Hal ymmärsi nyt yht'äkkiä monta seikkaa — minkätähden hänen kotinsa oli vailla kaikkia koristeita ja miksi hän ei ollut kehoittanut vierastaan istumaan. Hän seisoi mitään virkkamatta, koska ei tietänyt, mitä sanoa. Ennenkuin hän ehti puhua, Mary huudahti: »Voi, kuinka vihaan tuota O'Callahania, joka myy sitä ainetta isälleni! Hänen kodissaan on kyllin ruokaa, ja hänen vaimonsa käy joka sunnuntai kirkossa silkkiin puettuna ja pitäen itseänsä paljoa parempana tavallisen kaivosmiehen tytärtä! Toisinaan tekisi mieleni tappaa molemmat.»
»Se ei paljoa auttaisi», huomautti Hal.
»Ei, sen tiedän, tulisi vain joku toinen hänen sijaansa. Täytyisi tehdä enemmän, muuttaa olot täällä perinpohjin. Täytyisi päästä käsiksi niihin, jotka hyötyvät Callahanista.»
Maryn mieli siis haeskeli syitä! Hal oli otaksunut hänen kiihtymyksensä johtuneen nöyryytyksestä tai siitä, että hän pelkäsi kotiin tultuaan joutuvansa ikävään kohtaukseen; mutta tyttö ajattelikin kauhean juoppouskysymyksen syvempiä juuria. Hal Warnerissa oli vielä niin paljon itsetiedotonta keikarimaisuutta, että tuollainen tavallisen kaivosmiehen tyttäressä ilmenevä seikka häntä hämmästytti. Siitä johtui, että hänen säälinsä muuttui älylliseksi mielenkiinnoksi samoinkuin ensimmäisen kohtauksen aikana.
»Juopottelu lakkautetaan vielä kokonaan», sanoi hän. Hän ei ollut tietänyt olevansa kieltolain kannattaja; hän oli muuttunut sellaiseksi yhtäkkiä!
»Olisi parasta, jos lakkauttaisivat sen heti», sanoi tyttö. »Muuten voi olla liian myöhäistä. Sydäntä ahdistaa, kun näkee nuorten poikain palaavan kotiin niin humalaisina ja hoiperrellen, etteivät kykene edes tappelemaan.»
Hal ei ollut ehtinyt näkemään paljoa näistä asioista Pohjois-Laaksossa.
»Myyvätkö ne pojillekin?»
»Tietysti, kuka siitä välittäisi? Pojan raha on yhtä hyvää kuin miehen.»