»Hyvä, hyvä», sanoi hän peräytyen ja samalla silmäillen hermostuneesti ympärilleen, oliko ehkä katselijoita lähellä.
»Sievä mies, master! Sievä mies!» huusi vanha nainen yhä sydämellisemmin. »Ehkä löydän jonakin päivänä teidänlaisenne, mr Edward Smith, jottei tarvitse enää olla leskenä. Jospa hyvinkin naisitte slaavilaisen naisen, jolla on paljon sieviä lapsia?»
Edward havaitsi asian käyvän laadultaan epätoivoiseksi ja hypähti syrjään. Sen hyppäyksen olisi tosiaankin luullut voivan saattaa hänet suojaan; mutta hänen kauhukseen hyppäsi slaavilainen leski hänen jälkeensä, tarttui hänen kainaloonsa ja nipisti tuimasti kylkiluiden kohdalta. Sitten nipistäjä lähti astelemaan katua alas taakseen katsomatta, mutta omituisesti äännähdellen. Äänet voivat olla slaavilaisen lesken valitusääniä, mutta myös mitä muuta tahansa.
24.
Pohjois-Laakson juna lähti aivan pian. Hal otaksui ennättävänsä suorittaa tehtävänsä ja palata viimeisellä junalla. Hän istuutui vaunuun ollenkaan huomiota herättämättä ja istui liikahtamatta paikallaan, kunnes lähestyttiin matkan päämäärää, pääteasemaa. Vaunussa oli muutamia muita kaivosmiesten vaimoja; Hal valitsi heistä erään, joka kuului mrs Zambonin kansallisuuteen, ja siirtyi hänen viereensä. Nainen teki sijaa jotakin huomauttaen, mutta Hal vain nyyhkytti hiljaa. Nainen yritti lohduttaa häntä tarttumalla hänen käteensä, mutta kun Hal piti, käsiään harson peitossa, tyytyi nainen vain taputtamaan hänen polveansa.
Kylän rajalla juna pysähtyi, ja Bud Adams kulki sen läpi tutkien kaikkia matkustajia. Sen huomattuaan Hal alkoi jälleen nyyhkyttää ja mutisi jotakin epäselvää vierustoverilleen, joka sen johdosta nojasi häneen ja jutteli sulavasti kotoisella kielellään. Bud kulki ohi.
Kun oli junasta lähdettävä, Hal tarttui vieruskumppaninsa käsivarteen, nyyhkytti ja oli jotakin puhuvinaan, ja niin he astuivat asemasillalle itsensä Pete Hanunin, hampaidenrikkojan silmien eteen. Heidän seuraansa lyöttäytyi eräs kolmas slaavilainen nainen, ja niin he kulkivat pitkin katua, naiset jutellen keskenään, nähtävästi ollenkaan Halia epäilemättä.
Hal oli sommitellut toimintasuunnitelmansa. Hän ei aikonut puhua miesten kanssa salaa — siihen olisi kulunut paljon aikaa ja hän olisi voinut tulla ilmi, ennenkuin oli puhunut riittävän monelle. Hän päätti tehdä uskaliaan tempun. Puolen tunnin kuluttua oli illallisaika, ja miehet kokoontuisivat Reminitskin ruokahuoneeseen. Hal aikoi lähteä sinne!
Halin molemmat saattelijat olivat ihmeissään, kun hän kulki Zambonin hökkelin ohi, missä Zambonin pesyeestä luultavasti pitivät huolta naapurit. Mutta hän antoi heidän ajatella, mitä hyväksi näkivät, ja lähti Minettin taloon. Hän ilmaisi itsensä hämmästyneelle Rosalle ja kertoi miehen lähettämän tiedon: että Rosan piti lähteä lapsineen Pedroon ja odottaa kaikessa rauhassa, kunnes saisi sanan häneltä. Rosa kiiruhti ulos ja toi mukanaan Jack Davidin, jolle Hal selitti asian. Ison Jackin osuus sattuneessa kahakassa ei nähtävästi ollut tullut ilmi; hän ja hänen vaimonsa, Rovetta, Wresmark ja Klowoski jäisivät vaikuttamaan yhteenliittymisen hyväksi näillä kaivoksilla.
Illallisaika oli tullut, ja »mrs Zamboni» mennä väännätteli pitkin katua. Hänen astuessaan ruokailuhuoneeseen miehet vilkaisivat häneen, mutta kukaan ei virkkanut mitään. Ateria oli siinä vaiheessaan, jolloin jokainen yritti ahmia parhaansa mukaan, jotteivät ahmivat naapurit pääsisi voitolle. Mustapukuinen hahmo liikkui huoneen toiseen päähän saakka. Siellä oli vapaa tuoli, hahmo veti sen pöydän luota ja kapusi siihen. Sitten kajahti läpi huoneen huuto: »Pojat! Pojat!»