Edward katseli jäykästi häiritsevää puhujaa. »Mister, Joe Smithin veli, häh?»
Kysymys täytyi toistaa, ennenkuin Edward murahtaen vastasi. Hän ei ylpeillyt sukulaisestaan.
»Mister», jatkoi vikisevä ääni, »vanha mieheni kuoli räjähdyksessä. Minä sain viisi kappaletta ja hautasin ne eilen hautuumaahan. Piti maksaa kolmekymmentä dollaria niiden kappaleiden hautaamisesta, ja ei ole enää yhtään rahaa. En saa yhtään rahaa yhtiön miehiltä. Tuli lakimies ja sanoi, että voin saada rahat hautaamiseen, jos en liikaa riitele. Mutta minulla on elätettävänä yksitoista lasta, mister, ja minä, vanha ihminen, en saa uutta miestä. Kun menen kotia, kuulen lasten huutavan; ei ole ruokaa, ja yhtiön myymälästä ei anneta mitään. Ajattelin, Joe Smithin veli on hyvä mies, säälii leski raukkaa, antaa vähän rahaa. Antakaa rahaa, mister, jotta ostan ruokaa lapsille.»
»Annetaan», sanoi Edward. Hän veti esiin lompakkonsa ja otti sieltä setelin, joka sattui olemaan kymmenen dollarin. Hänen ilmeensä tuntui sanovan: »Kas tuossa, Jumalan nimeen!»
Mrs Zamboni tarttui seteliin ahnain sormin, mutta ei näyttänyt siihen tyytyvän. »Teillä on paljon rahaa, mister! Olette rikas mies, voitte antaa kaikki nuo rahat, jotta lapset saavat syödä kyllikseen. Ette tunne yhtiön myymälöitä, mister; hinnat ovat niissä korkeat kuin vuoret, ja yksi seteli ei kestä kauan. Antakaa vielä muutamia, mister!»
»Annan vielä yhden, en enempää», sanoi Edward. »Tarvitsen jotakin itsekin.» Hän veti esiin toisen setelin.
»Mitä teette niillä kaikilla, mister? Eihän teillä ole niin paljon lapsia? Ja taitaa olla kotona rahoja oikein kosolta!»
»Siinä kaikki, mitä voin teille antaa», sanoi mies. Hän väistyi askelen syrjään kiertääkseen tielle tullutta estettä.
Mutta este astui sekin askelen — ja hämmästyttävän ketterästi. »Mister, kiitoksia näistä rahoista. Sanon lapsille, että sain ne hyvältä mieheltä. Minä pidän teistä, mister Smith, annatte rahaa köyhälle leskivaimolle — te hyvä, kaunis mies.»
Teloittava olento ojensi käpälänsä, ikäänkuin aikoen taputtaa Edwardin poskea tai tarttua hänen leukaansa. Edward väistyi taaksepäin, kuin tartuntaa peläten; mutta »mrs Zamboni» seurasi häntä, nähtävästi aikoen tehdä hänelle jotakin — Edward ei tietänyt mitä. Hän oli kuullut, että vierasmaalaisilla oli ylen omituisia tapoja!