Nämä olosuhteet tekivät kaivosalueesta epätoivon tyyssijan. Oli kuitenkin miehiä, jotka tulivat jotenkin toimeen, perustivat perhekuntia ja omistivat kunnollisen kodin. Jos henkilön onnistui välttää tapaturmaa, jos hän ei mennyt naimisiin liian nuorena eikä joutunut pitämään huolta ylen suuresta lapsilaumasta, jos hän kykeni vastustamaan väkijuomien houkutusta, johon liikarasitus ja elämän yksitoikkoisuus sai monet lankeamaan, ja ennen kaikkea jos hän osasi pitää päällysmiehensä suopeana, niin hän voi saada itselleen kodin, vieläpä hiukan rahaakin yhtiön talletettavaksi.
Heidän joukkoonsa kuului Jerry Minetti, josta tuli eräs Halin parhaita ystäviä. Hän oli Milanosta kotoisin, nimeltään oikeastaan Gerolamo, mutta tässä »valinkauhassa» hänestä oli tullut »Jerry». Hän oli suunnilleen viidenkolmatta vuoden ikäinen ja italialaiseksi harvinaisen varteva. Häneen, samoinkuin useimpiin toisiin tovereihinsa, Hal tutustui eräänä sunnuntaipäivänä. Jerry oli vasta noussut vuoteestaan, oli peseytynyt ja pukenut ylleen uudet siniset vaatteet, joten hän näytti sangen ilahduttavalta siinä auringonpaisteessa. Hän käveli pää pystyssä ja selkä suorana, ja helppo oli nähdä, ettei hänellä ollut paljon huolta maailmassa.
Halin huomiota ei kumminkaan kiinnittänyt niin suuressa määrin Jerry, vaan se, mikä Jerryä seurasi: hänen täydellinen jäljennöksensä neljänneskoossa, kasvot yhtä puhtaina ja yllä uudet siniset »överhaalarit». Hänenkin päänsä oli pystyssä ja hartiat jäykät, ja eipä voinut muuta kuin hymyillä nähdessään hänen heittävän kantapäätä ja yrittävän parhaansa mukaan pysyä mukana. Jäädessään kaikkein pisimmistäkin askelista huolimatta jälkeen hän pisti juoksuksi, pääsi ihan isänsä kintereille ja alkoi jälleen astua samaa jalkaa.
Hal oli menossa samaan suuntaan, ja näky virkisti häntä kuin sotilasmusiikki; hänenkin teki mieli nostaa pää pystyyn, suoristaa ryhtiänsä ja astua tahdissa. Nähdessään hänen kasvoissaan hymynirveen toiset kävelijät kääntyivät katsomaan ja hymyilivät hekin. Mutta Jerry kulki tietänsä vakaasti, tietämättä mitään jäljessään pidetystä pelistä.
He menivät erääseen rakennukseen, ja Hal, jolla ei ollut muuta tekemistä kuin nauttia elämästä, jäi odottamaan, kunnes he palaisivat. He tulivat takaisin samassa järjestyksessä. Miehellä oli nyt säkki olalla, ja pienellä miehellä pienempi samanlainen kantamus. Hal hymyili jälleen, ja kun molemmat olivat ehtineet luo, hän tervehti: »Hoi, miehet!»
»Hoi, hoi!» vastasi Jerry seisahtuen. Sitten hän huomasi Halin hymyilevän ja hymyili hänkin. Hal katseli pientä miestä ja hymyili, ja pieni mies hymyili vastaan. Huomatessaan, mille Hal hymyili, Jerry muhoili yhä leveämmin, ja niin he seisoivat kaikki kolme keskellä tietä hymyillä irvistellen toisilleen ilman mitään havaittavaa syytä.
»Sepä aika poika!» sanoi Hal.
»On, on!» myönsi Jerry laskien säkkinsä maahan. Hän oli aina valmis viipymään kuinka kauan tahansa, jos joku halusi poikaa ihailla.
»Onko omanne?» kysyi Hal.
»Aivan varmasti!» vastasi Jerry.