»Ei! Ei maksua!» huusi mrs Jerry pontevasti pudistaen päätänsä.
»Hyvä», virkkoi Hal nopeasti havaitessaan heidän voivan loukkaantua.
»Minä jään, jos varmaan tiedätte olevan riittämään asti itsellenne.»
»Aivan varmasti!» sanoi Jerry. »Eikö totta, Rosa?»
»Aivan varmasti!» vakuutti mrs Jerry.
»Niinpä jään», sanoi Hal. »Pidätkö makaroonista, miekkonen?»
»Totta kai!» huusi Pikku Jerry.
Hal katseli ympärilleen tässä italialaiskodissa. Se sointui hyvin yhteen sievän emäntänsä kanssa. Ikkunoissa hohtelevat pitsiuutimet olivat vielä puhtaammat kuin Raffertyn luona; lattialla oli uskomattoman heleävärinen matto ja seinillä Vesuviusta ja Garibaldia esittäviä värikuvia. Oli vielä kaappi monine mielenkiintoisine aarteineen, siinä kappale korallia, iso simpukankuori, haikalan hammas, intiaanin nuolenkärki ja täytetty hamppuvarpunen lasikuvun alla. Hiukan aikaisemmin Hal ei varmaankaan olisi pitänyt tällaisia luonnonolioita erikoisesti mielikuvitusta kiihtävinä, mutta nyt, kun hän oli alkanut viettää viisi kuudesosaa valvonta-ajastaan maan uumenissa, asia oli toisin.
Hän nautti aterian, todellisen italialaisen aterian; makarooni oli todellista italialaista makaroonia, kuumana höyryävää, tomaattikastikkeen peittämää ja lihan mehua uhoavaa. Aterian aikana Hal maiskutti huuliansa ja nauroi irvistellen Pikku Jerrylle, joka vuorostaan maiskutti ja nauraa irvisti. Tämä oli siinä määrin toisenlaista kuin Reminitskin sikakaukalolla oleminen, että Hal ajatteli nauttivansa ensimmäisen kerran eläessään niin maukasta ateriaa. Jerry ja hänen puolisonsa taas ylpeilivät ihmeellisesti pikkumiehestänsä, joka osasi sadatella englanninkielellä yhtä hyvin kuin aito amerikkalainen, ja olivat kuin seitsemännessä taivaassa.
Aterian päätyttyä Hal nojasi taaksepäin ja huudahti aivan samoin kuin
Raffertyn luona: »Hyvä Jumala, kunpa saisin asua täällä!»
Hän huomasi isännän katsahtavan vaimoonsa. »Miksipä ei», sanoi hän.
»Tulkaa vain. Minä annan teille asunnon ja ruoan. Eikö niin, Rosa?»