»Tietysti», sanoi Rosa.
Hal silmäili heitä ihmeissään. »Tiedättekö varmaan, että saisitte luvan?» kysyi hän.
»Luvan? Kuka voisi minua siitä estää?»
»En tiedä. Ehkä Reminitski. Voisitte joutua vaikeuksiin.»
Jerry irvisti. »Minä en pelkää», sanoi hän. »Minulla on täällä ystäviä.
Carmino on serkkuni. Tunnetteko Carminon?»
»En», sanoi Hal.
»Ensimmäisen kaivoksen päällysmies. Hän pitää minun puoltani. Vanha Reminitski menköön hiiteen! Tulkaa te vain tänne, minä järjestän teille makuusijan tuohon huoneeseen ja annan teille hyvät särpimet. Mitä maksatte Reminitskille?»
»Seitsemänkolmatta kuukaudessa.»
»Hyvä, maksatte minulle seitsemänkolmatta ja saatte kaikin puolin hyvän olon. Täällä ei saa paljoa aineksia, mutta Rosa osaa keittää, kyllä hän asiasta suoriutuu.»
Halin uusi tuttava, päällysmiehen suosikki, oli ammatiltaan »laukaisija»; hänen tehtävänään oli kulkea yöllä kaivoksessa laukoen niitä panoksia, jotka miehet olivat päivällä ladanneet. Tämä vaarallinen työ kysyi taitavaa miestä, ja siitä maksettiin varsin hyvin, joten Jerry pääsi eteenpäin maailmassa ja lausui määrätyissä rajoissa pelkäämättä oman mielipiteensä. Hän ei ottanut huomioonkaan sellaista mahdollisuutta, että Hal voi olla yhtiön urkkija, vaan hämmästytti häntä kapinallisella puheellaan kaikenlaisesta petoksesta, jota harjoitettiin Pohjois-Laaksossa ja kaikissa niissä kaivospaikoissa, joissa hän oli ollut työssä tultuaan Amerikkaan nuorena poikana. Hal sai kuulla, että Minetti oli sosialisti. Hän tilasi italialaista sosialistista sanomalehteä, ja postivirkamies, joka tiesi, millainen lehti se oli, hämäsi häntä sen vuoksi. Vielä huomattavampi seikka oli se, että mrs Minetti oli hänkin sosialisti. Jerry selitti sen merkitsevän miehelle paljonkin, koska eukko niinmuodoin ei ollut papin vaikutusvallan alaisena.