»Niin», vastasi Hal, »mutta minusta näyttää, että olisi taktillisesti edullisempaa valita täällä Pohjois-Laaksossa menetelmä, joka ei herättäisi niin ankaraa vastustusta, esimerkiksi keskittämällä vaatimukset punnitustarkastajan saamiseen.»
Toinen hymyili. »Siinäkin tapauksessa meillä täytyy olla yhdistys vaatimustamme tukemassa; mikä siis olisikaan erona?»
»On otettava huomioon ennakkoluulot», sanoi Hal. »Muutamat miehet eivät pidä yhdistysaatteesta — heidän mielestään se merkitsee sortoa ja väkivaltaa —.»
Järjestäjä nauroi. »Te tiedätte tuon vain itsestänne, eikö totta? En tiedä sanoa teille muuta kuin tämän: jos haluatte käydä työhön saadaksenne Pohjois-Laaksoon punnitustarkastajan, en tahdo mitenkään olla esteenänne!»
Siinä oli aate — todellinen tehtävä! Elämä oli alkanut käydä tympeäksi siitä lähtien, kun Hal apuriksi ruvettuaan työskenteli viiden jalan korkuisissa komeroissa. Tämä lupasi rattoisampia aikoja!
Mutta tahtoiko hän tosiaankin käydä asiaan? Toistaiseksi hän oli ollut vain huomioidentekijänä tällä kaivosalueella. Hän oli saanut varmuuden siitä, että olosuhteet olivat kauheat, ja uskoi myös, että tämä julmuus oli tarpeetonta ja harkittua. Mutta kun sitten tuli kysymykseen toiminnan aloittaminen, hän alkoi epäröidä, ja vanhat ennakkoluulot ja pelot tulivat jälleen esille. Hän oli kuullut, että työläiset olivat »rettelöiviä» ja »laiskoja» ja että heitä piti »vallita rautaisella kädellä». Oliko hän nyt halukas heikentämään tuota väkevää kättä liittymällä niihin, jotka »lietsoivat kapinahenkeä työväestön keskuuteen»?
Mutta sitten hän päätteli, että tässä oli kysymyksessä toinen asia. Olsonin suunnitelma erosi ammattiyhdistysliikkeestä, joka voi olla rappeuttava voima, koska johti työläiset vaatimuksesta toiseen, kunnes he pyrkisivät »vallitsemaan teollisuutta». Nyt oli kysymyksessä ainoastaan lakiin vetoaminen, koe, jonka nojalla saataisiin ilmi, oliko yhtiöiden aina tehostama rehellinen ja oikeudenmukainen menettely tosiaankin sitä lajia. Jos työläiset, kuten päällysmiehet väittivät, saivat täyden suojan punnitustarkastajan asettamista koskevasta laista, jos, kuten kaikille uskoteltiin, sellaisen tarkastajan puuttumiseen oli syynä yksinomaan se, etteivät miehet sitä vaatineet — niin silloinhan ei voisi mitään vahinkoa koitua. Jos taas päällysmiehet pitäisivät yhtiötä vastaan kapinoimisena sellaisten oikeuksien vaatimista, jotka eivät olleet ainoastaan laillisia, vaan yhtä suuressa määrin moraalisia oikeuksia, niin Hal kykeni hiukan paremmin tajuamaan työväestön »rettelöivää» henkeä! Jos, kuten Vanha Mikko ja Johansson ja muut vakuuttivat, päällysmiehet olivat valmiit »tekemään miehen elämän kirotun kurjaksi», kunnes hän lähti tiehensä, niin hän oli puolestaan halukas valmistamaan päällysmiehille hiukan sitä samaa kirottua kurjuutta!
»Se olisi seikkailua», virkkoi Hal äkkiä.
Toinen nauroi: »Epäilemättä!»
»Ajattelette, että joudun kokemaan samaa kuin Honkarotkossa», lisäsi Hal. »Voipa niin olla — mutta minun täytyy saada itse kokea asiat. Minulla nähkääs on kotona veli, ja kun ajattelen ruveta kumousmieheksi, kiistelen ajatuksissani hänen kanssaan. Tahdon saada sanoa: 'En nielaise kenenkään sepittämiä valmiita teorioja; koettelen asiaa itse, ja tämä on nyt tuloksena.'»