»Olette aivan oikeassa», virkkoi järjestäjä. »Älkää kumminkaan unohtako, että pyritte saavuttamaan sosiaalista kasvatusta itseänne ja veljeänne varten, minä sitävastoin jo omistan sen. Minä tiedän, mitä tapahtuu miehille, jotka vaativat punnitustarkastajaa, enkä voi tarjoutua uhriksi todistaakseni sen uudelleen.»
»Enhän ole milloinkaan sitä teiltä vaatinut», nauroi Hal. »Ellen liity teidän liikkeeseenne, en voi toivoa teidän liittyvän omaa suuntaani kannattamaan! Mutta jos löydän muutamia miehiä, jotka uskaltavat vaatia punnitustarkastajaa, niin eihän se ole esteeksi teidän työllenne?»
»Eipä suinkaan!» vastasi toinen. »Päinvastoin — siitä saan havainnollisen esimerkin, johon voin viitata. Täällä on sellaisiakin miehiä, jotka eivät tiedä, että heillä on laillinen oikeus vaatia sellaista tarkastajaa. On toisia, jotka varmasti tietävät joutuvansa punnittaessa petetyiksi, mutta eivät ole oikein selvillä siitä, että heitä pettää yhtiö. Jos päällysmiehet kieltäisivät punnitusta valvomasta ja jos he menisivät sitäkin pitemmälle ajamalla vaatijat pois, niin silloin varmaan olisi runsaasti paikallisyhdistykseeni liittyjiä!»
»Olkoon menneeksi!» sanoi Hal. »Minä en aio hankkia jäseniä paikallisyhdistykseenne, mutta jos yhtiö haluaa teitä auttaa siinä asiassa, niin auttakoon!»
Tämän sopimuksen vahvisteeksi he pudistivat kättä.
TOINEN KIRJA
KUNINGAS KIVIHIILEN ORJAT.
1.
Hal oli nyt lähtenyt uudelle uralle, joka tarjosi enemmän kiivasta vaihtelua kuin tallirengin tai apurin toimi ja suurempia vaaroja kuin katosta irtautuva kivi tai muulin takajalan potkaisu. Liikarasituksesta aiheutuva tylsyys ei ollut vielä ehtinyt muuttua hänessä taudiksi; hänen suojanaan oli nuoruus, joka kiihkeästi kaipasi yhä uusia kokemuksia. Hänestä tuntui jännittävältä olla salaliittolaisena, kuljettaa mukanaan salaisuuksia niin pimeitä ja salamyhkäisiä kuin kaivoskäytävät, joissa hän työskenteli.
Jerry Minetti, ensimmäinen henkilö, jolle hän kertoi Tom Olsonin aikeista Pohjois-Laaksossa, oli kuitenkin paremmin perehtynyt sellaisiin jännittäviin seikkoihin. Jerryn tavanomainen huoleton ilme hävisi äkkiä, ja hänen silmissään välähti pelko. »Tiesinhän, että niin kävisi», huudahti hän, — »se merkitsee huolta ja onnettomuutta minulle ja Rosalle!»