Vanha mies vastasi: »Sitä ei mikään muurahainen voi tietää, Mary. Ne tietävät vain, että täytyy liikkua eteenpäin. Ne tarrautuvat toistensa ruumiisiin, kuollessaankin; niin syntyy silta, ja toiset kulkevat yli.»
»Minä siirryn syrjään!» selitti tyttö jyrkästi. »En tahdo heittää itseäni tuhon omaksi.»
»Voit siirtyä syrjään», vastasi toinen, »mutta kohta palaat jälleen riviin. Minä tunnen sinut paremmin kuin itse itseäsi tunnet, Mary.»
Pienessä suojassa vallitsi hiljaisuus. Varhaisen syksyn tuulet vinkuivat ulkona, ja elämä tuntui Halista yhtäkkiä jylhältä ja armottomalta. Nuorekkaassa innossaan hän oli ajatellut, että olisi jännittävää toimia kumousmiehenä; mutta muurahaisena oleminen, eräänä monien miljoonien joukossa, ja pohjattomaan kuiluun hukkuminen — se oli asia, johon ihminen tuskin voi suostua! Hän katseli tuon harmaahapsisen raatajan käyrää hahmoa lampun himmeässä valossa, ja havaitsi ajattelevansa Rembrandtin maalausta »Opetuslapset Emmauksessa»: likaisen kapakan huonosti valaistu suoja ja kaksi repaleista miestä, jotka hämmästyen katselevat pöytäkumppaninsa kiireellä hohtavaa valoa. Ei tuntunut ollenkaan haaveelliselta kuvitella valohohdetta tämän lempeästi haastelevan vanhuksen otsalle!
»En ole koskaan toivonut, että se tapahtuisi eläessäni», lausui hän leppoisasti. »Aikaisemmin toivoin poikieni näkevän sen ajan, mutta nyt en usko sitäkään varmasti. Koko elämäni aikana en kumminkaan ole koskaan epäillyt sitä, että työväestö kerran pääsee luvattuun maahan. Silloin he eivät enää ole orjia, eivätkä joutilaat pääse tuhlaamaan heidän työnsä tuloksia. Ja usko minua, Mary, jos työmies tai -nainen menettää sen uskon, niin hän menettää elämänsä tarkoituksen.»
Hal huomasi voivansa luottaa tähän mieheen ja kertoi hänelle punnitustarkastajaa koskevasta suunnitelmastaan. »Pyydämme vain neuvoanne», selitti hän muistaen Maryn varoituksen. »Sairas puolisonne —»
Mutta vanha mies vastasi hänelle alakuloisesti: »Hän on melkein mennyt, ja minä menen pian hänen jälkeensä. Ne vähät voimat, jotka minussa vielä ovat, voin hyvinkin käyttää asian auttamiseksi.»
5.
Tämä salaliittoasia oli kamalan vakava miehille, joiden toimeentulo riippui hiilikaivoksessa suoritetusta työstä; mutta Hal havaitsi siinä romanttista jännittävyyttä kaikkein vakavimpinakin hetkinä. Hän oli lukenut kertomuksia kumousmiehistä ja heitä ahdistavasta poliisista ja tiesi, että sellaisia jännittäviä seikkoja sattui Venäjällä; mutta jos joku olisi hänelle sanonut, että niitä voi kokea omassa vapaassa Amerikassa, muutaman tunnin matkan päässä hänen koti- ja koulukaupungistaan, niin hän ei olisi voinut sitä uskoa.
Edströmin luona käytyään Hal käveli illalla katua, kun hänen päällysmiehensä pysähdytti hänet. Hal säikähti hänet yhtäkkiä nähdessään kuin taskuvaras poliisimieheen törmätessään.